Kaksplus.fi

tiistai 30. joulukuuta 2014

Mamma materialisti

Mamma materialisti on luuhannut alennusmyynneissä. Siinä nyt ei varsinaisesti ole mitään uutta saati ihmeellistä. Mitään en ole itselle ostanut, eikun heti valehtelin. Ostinhan minä hopeashamppoon itselle Sokos Emotionista. Maksoi vain 6e! Kaikki pikkuvaatteet on tarjoustuotteita. Rahaa ei mennyt paljoa, ihan vaan miehelle tiedoksi. ;)

Viimeisimmät ostokset pikkuiselle näyttää tältä...

68cm pikku äijän collegetakki (Lindex) 

62cm & 56cm bodyt (KappAhl)

Tähtikuvioinen 68cm paita & body 62cm (KappAhl)

Meiän poika on todellinen #cooldude 


Matu & Daniel 22+6

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joulun kauneimmat herkut

Oon yllättävän väsynyt joulusta, vaikka koko joulu onkin mennyt nukkuessa ja löhötessä. Kirjoittelen huomenna saaduista lahjoista ja ostoksista. Tulin nyt vain nopeasti jakamaan tämänpäiväisen herkkuhetkeni teidän kanssa.

Luumuhillo taitaa olla loppu Espoon alueelta tai sitten mulla on vaan todella huono tuuri. Matti myöhäisenä halusin vielä tehdä joulutorttuja kun ne on niiin hyviä. En kuitenkaan ole löytänyt luumuhilloa mistään kaupasta. Näppäränä tyttönä päätin sitten tehdä itse luumuhilloa.

Se oli yllättävän helppoa. Kuivattuja luumuja ja sokeria, sitten vaan keittämistä puolisen tuntia miedolla lämmöllä. Hyvää hilloa tuli. Ulkonäöltään on kuin sanonko mitä... (Loistavaa lapsentasoista laatuhuumoria!) Eipä tuosta luumuhillosta taida paljon kauniimpaa saada.


No luumuhillot kehiin ja tortut uuniin. Ei hitto. Nauroin itku silmissä yksin kotona, kun otin kauniit torttuni uunista. Parhainkin epäonnistuu välillä ;) tuli kyllä aivan jumalattoman rumia torttuja. Nyt mulla on jääkaapissa puoli kiloa luumuhilloa ja mietin mitä tekisin sillä... En ainakaan torttuihin sitä käytä, se on varma.


Huomiseen!


Matu & vauva 22+4

tiistai 23. joulukuuta 2014

Pienet vaatteet

Oon hulluna vauvan vaatteisiin. Niiden osto on perusteltua ja jopa suotavaa. Samaa ei voi sanoa omien vaatteiden hamstraamisesta, vaikka niidenkin ostaminen on aika usein hyvin perusteltua. "Tarvitsen tän paidan, koska se sopii just eikä edes melkein niiden housujen kanssa." Ja "tarvitsen nää housut, koska edelliset on jo vähän kuluneet. Kai. Ainakin melkein. Luulisin."

Ruutukuvioinen body on BabyGapin ja ostettu Italiasta (jolloin oli vasta rv 11 tai jotain sinne päin..) ja collegetakki on H&M:stä. 

Näinpä poikamme omaa jo hyvän vaatevaraston, jonne on eksynyt vaatteita kirpputoreilta ja muutamat merkkivaatteetkin. Alusta alkaen on ollut olo, että tämä pieni ihminen on poika, joten poikamaisia vaatteita on ilmestynyt lipastoon jo ennen kuin saimme varmistuksen siitä, että poikamme on oikeastikin poika.

Söpö "farkku"haalari ja kengät kirpparilta taisivat yhteensä maksaa 7e.

Vaatteita on jo kertynyt kokoon 80cm asti. Huomasin tuossa vaatteita järjestellessäni, että housuja koossa 62cm on varmaan kymmenet ja paitoja tai bodeja pyöreät nolla. Pitää varmaan vähän alkaa suunnittelemaan noita ostoksia...


Tähtikuvioiset pökät on supersöpöt ja yllätyksekseni löysin ne Prismasta. Ihanat!

Järjestelin isoimmat vaatteet sängynaluslaatikoihin. Olisipa omatkin vaatteet näin hyvin järjestetty ja organisoitu. 

Isin lemppari on "I <3 dad" paita. 

Täytyy nyt suunnitella ostokset niin, että oikeasti kaikkea hyödyllistä ja käytännöllistä löytyy. Täytyy katsoa, että tulee muutakin kuin pelkkiä housuja... Näillä perusteilla taisinkin juuri antaa itselleni ostaa lisää vauvan vaatteita. ;)

Matu & vauva 21+5

P.s Hyvää joulua kaikille! 


Taidan palata ruudun ääreen taas sitten joulun vieton jälkeen.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Masu 21+0

Tulin just töistä ja menossa nukkumaan, mutta pakko jakaa nää kuvat vielä. Huvittaa toi maha kun se on jo niin pallo! Napakorusta luovuin raskain mielin, koska napa alkaa pullahtaa... Oi jee... Josko siihen jonkun raskauskorun silti laittaisi? Napa näyttää niin hassulle ilman korua!

Sori. Kovin on pienet vaatteet.



Matu & Vauva 21+0

Palaan taas paremmalla ajalla!

torstai 11. joulukuuta 2014

Maailman onnellisin

Nukuin yön tosi huonosti. Syynä kamala jännääminen tämän päivän rakenneultrasta! Mies lähti ihan yhtä jännittyneenä mukaan. Ultrassa pyysin jo etukäteen antamaan paperia koska tiesin, että itku tulee satavarmasti. Niinhän se tulikin!

Rakenteellisesti kaikki on hyvin ja vastaa viikkoja. Painoa pienellä on 340 grammaa, joka sekin on normaali paino näillä viikoilla. Pieni vilkutteli siellä meille ja näytti kieltä. Minä itkin ja mies tuijotti myöskin liikuttuneena näyttöä, jossa meidän pieni viskeli menemään.

Lopuksi kätilö (joka oli muuten oikein mukava) kysyi haluammeko tietää sukupuolen. Meille molemmille on ollut selvää alusta alkaen, että haluamme sen tietää mikäli se vain on nähtävissä. Mielestäni synnytyksessä ja lapsen maailmaan tulossa on jo ihan riittävästi yllätystä itsessään. Emme myöskään koe, että sukupuolta täytyisi pitää läheisiltä salassa. Siispä voin vapaasti kailottaa sen koko maailmalle! Minulla on ollut pitkän aikaa jo olo, että vauva on poika, mistä lie tämä tunne on syntynyt, mutta eipä ollut aavistukset väärässä! Meille on tulossa täysin täydellinen, maailman rakkain poika! <3




sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Huippuhetkiä

Sunnuntai ilta on pitänyt sisällään juuri semmosia asioita, jotka on blogihehkutuksen arvoisia: kiukunpuuskia, sotkua ja liisterimäistä vispipuuroa.

Älytön väsymys jatkuu edelleen ja tänään pyhitinkin lepopäivää kolmeen asti sängyssä. Sängystä päästyäni piti alkaa siivoamaan kun lukioaikainen kaveri oli tulossa käymään. Tykkään pitää hallittua kaaosta kotona yllä. Vaatteet jää turhan helposti lattialle ja nurkkiin pyörimään kun laitan ne kaappiin aina "sitten kohta". Toisaalta sitten kohta on kuitenkin parempi kun ei koskaan tai ollenkaan. ;)

Siivoamisen sijaan taisin saada tänään vain enemmän sotkua aikaan kun väsyneenä ja kiukkuisena lennätin vaatteita vaatehuoneeseen lattioilta. Tiedätte varmaan pikasiivouksen ykkösniksin: tunge kaikki kaappeihin ja vaatehuoneeseen. Tämä niksi tosin toimii vain jos oikeasti myös myöhemmin järjestää tavarat oikeille paikoilleen. Muuten vaatehuone alkaa muistuttamaan sekatavaravarastoa niin kuin meillä aina välillä.

Vispipuuroa oli pakko alkaa vääntämään, jotta päivä olisi edes jollain tavalla tuotoksellinen. Mielestäni vispipuuro on sellainen äitien juttu. Omassa lapsuudessani olen sitä usein syönyt ja ilmeisesti vain äidit osaavat sen tehdä täydellisen kuohkeaksi ja maistuvaksi. Olen omasta (ja varmaan jonkun muunkin mielestä) hyvä leipomaan ja väkertämään äidillisiä juttuja. Vispipuuro ei silti vaan onnistu kymppi plussan arvoisesti! Onneksi tässä on aikaa harjoitella. ;)

Ensimmäisellä kerralla tein vispipuuroa työvuorossa lastenkodissa. Lapset söivät sitä mielikseni, mutta nimesivät sen kökkökeitoksi. Ei siis mennyt ihan nappiin. Tällä kertaa vispipuuro jäi liian löysäksi. Avainsana olisi varmaan ollut kovempi vatkaaminen, mutta ei kyllä nyt väsyneenä huvittanut. Ihan kivan makuista siitä tuli onneksi.



Olipa sekametelisoppa tämä postaus. Seuraavaksi voisin esitellä meidän kotia ja hankittuja ostoksia vauvalle.

Matu & Vauva 19+4

maanantai 1. joulukuuta 2014

Äiti täällä mä oon!

En ole vähään aikaan jaksanut kirjoittaa tänne, kun olen niin tuhottoman väsynyt. Voisin nukkua 12 tuntia yössä ja päälle muutaman tunnin päiväunet. Eipä siinä jää sitten hirveästi aikaa sosiaaliselle elämälle. No, mutta tänne kuuluu hyvää ja huonoa.

Vakava äiskä...

Hyvät uutiset aina ensin! Vauvalla on nykyään aina iltaisin jumppatuokio. Se heiluttaa pikku käsiään ja potkii jaloillaan minkä kerkeää. Tässä vaiheessa liikkeet on jo selkeästi tunnettavissa, isikin tunsi ne kädelleen. Mahdottoman ihanat muksaukset saa joka kerta hymyn huulille, ainakin vielä kun eivät satu. ;) Tuntuu ihan uskomattomalta, että siellä on oikeasti toinen ihminen. En taida tottua ajatukseen koskaan...

Huonompi homma on se, että tässä nyt viimeiset pari viikkoa olen saanut kärsiä harkkasupistuksista. Pari kertaa olen jo puhunut neuvolan ja jorvin kanssa puhelimessa. Harmittomiahan nuo kuulemma ovat ja kehotuksena olen saanut lepoa, lepoa ja lepoa. Soitan kuitenkin taas huomenna neuvolaan, jotta saisin lääkäriajan ihan oman mielenrauhan vuoksi. Haluan käydä lääkärissä, koska vaikka suurin osa supistuksista on kivuttomia, on osa myös kipeitä. Lisäksi saan supistuksia myös levossa. En tiedä mitä työn teosta pidemmän päälle tulee, kun supistukset saavat kesken töiden pysähtymään ja menemään kaksin kerroin. Työ kun ei myöskään ole mitään siistiä toimistotyötä vaan fyysistä ja hektistä. Töiden päälle kun yhdistetään vielä työharjoittelu kolmivuorotyönä niin avot! Toivottavasti tämä helpottaisi...


Masu on niin ihanan pyöreä! <3


Matu & Muru 18+5

lauantai 15. marraskuuta 2014

Poks

Oltiin tänään mun perheen ja miehen kanssa kummitätini synttäreillä. Juhliin valmistautuessa huomasin taas jälkeen kerran kuinka raskaana tässä nyt ollaan!

Sain ahdettua päälleni vartalonmyötäisen mekon, jonka suunnittelin juhliin laittavan. Mekko otti vastaan jo sitä pukiessani, mutta itsepäisyydessäni jatkoin makkaran kuoren tunkemista loppuun asti. Ongelma muodostui siinä vaiheessa kun tajusin, että henki kulkee varsin huonosti kun mekko oli yhdistettynä liian pieniin sukkahousuihin. Yritin repiä mekkoa päältäni. Sain sen kuitenkin nostettua vain juuri sopivasti niin, että se oli puoliksi naamani edessä, ja minä pahasti jumissa sen sisällä. Siinä sitten hypin aikani kaksi kokoa liian pienissä sukkahousuissa mekko naamani edessä, kunnes mies tuli auttamaan.

No tämän komedian jälkeen löysin onneksi sopivan mekon. Sukkahousuista leikkasin resorin auki, niin sain mahan ahdettua niiden sisälle ilman sen suurempaa ahdistusta.

Juhlissa oli mukavaa ja ruoka oli ihanaa! Kermaista lohikeittoa ja jälkkäriksi suklaakakkua. Oi nam. Sitä oikeasti arvostaa ruokia, kun ei tarvi niistä viineistä nauttia... Minä pääsin kuskiksi. Täytyyhän muiden ottaa siitä riemu irti, että kerrankin sellainen on käytettävissä. ;)

Ilta päättyi loppuhuipennukseen: puin takkia päälle (tyköistuva kangastakki, joka ei todella anna mahalle armoa) ja yritin sulkea nappeja. Kuului POKS ja yksi nappi lensi lattialle. Oliko tää joku vihje siitä, että olisi ehkä aika ostaa takki johon massu mahtuu ilman "yks kaks kolme hengitys sisään" taktiikkaa? :D


Oikee laatukuva!

Matu & Muru 16+3 

P.s Tosta poksumisesta tuli mieleen.. Miksi niitä raskausviikkoja pitää "poksua"? "Poks! 16+0 lähti käyntiin!" Täh! Tää ei vaan käy mun järkeen? Kuulostaa kummalliselta :D

perjantai 14. marraskuuta 2014

Raskausajan must have -tuotteet!

Raskaana ollessa toi maha tuppaa kasvamaan ja se mahan kasvu aiheuttaa tuskastuneita tuhahduksia joskus. Ainakin itselläni. No, mutta ei hätää! Apu on täällä! ;)

Olen aina ollut vatsallaan nukkuja. Nyt se mukavuus ei oikein enää onnistu. Vatsallaan oleminen on hiukka inhottavan tuntuista minusta ja ilmeisesti myös vauvasta, sillä jos erehtyy vatsallaan olemaan niin vauva aloittaa villin diskon. Ehkä se on protestointia epämukavasta olosta? Tai näin minä ainakin kuvittelen. Joka tapauksessa vatsallaan nukkuminen on nyt poissuljettu juttu. Nukkumista helpottamaan sain vanhemmiltani kokovartalotyynyn. Ei ole mitään parempaa! Miehen kainalokin jää kakkoseksi tyynyn pehmeyden rinnalla. Tyynyn saa mukavasti jalkojen väliin tai siihen voi nojautua niin, että voi nukkua melkein vatsallaan oikein mukavasti. Tyyny on peräisin Lidlistä ja maksoi ilmeisesti noin 20e. Tyynyliina on kiva harmaan sävyinen ja sopii hyvin meidän sisustukseenkin. En nyt millään saa edustavaa kuvaa tyynystä tänne, koska se tosiaan on vain pitkä pötkö vanua. Suosittelen oikeasti ihan kaikille! Ei tarvitse olla raskaanakaan. Tyyny on ihan supermukava. :)

Tuskailin pitkään housujen kanssa. Kohdun ja mahan kasvu on aiheuttanut sen ongelman, että kaikki housut ei sovi päälle. Matalat housut painaa juuri taktisesti kohtua ja korkeat housut ei mene kiinni. Ostin H&M:ltä yhdet mustat nätin näköiset housut. Niissä ei kuitenkaan ole mitään kiristystä, joten niitä saa kiskoa koko ajan ylöspäin. Ei olleetkaan siis mukavat. Toiset housut ostin tuskissani Fiilinkistä. Ne on matalan malliset ja niissä on paksu resori, joka jää kivasti vatsan alle. Ne on mukavat, mutta ei välttämättä kaikista näteimmät eikä kyllä kovin halvatkaan. Sitten törmäsin Babystylessä Carriwellin Expand-A-Belttiin. Tämä on siis normaaleihin housuihin laitettava kuminauha-kangas läpyskä (no olipas hyvä kuvailu). Paketissa tulee kolme kuminauhaa ja kolme kangasta. Jos on kätevä käsistään, niin tällaisen tekee itsekin.


Mulla nämä toimii ainakin vähän korkeammissa housuissa. Matalissa lantiomallisissa housuissa ei toiminut, kun tuntui että housut tipahtaa päältä. Anyways, todella kätevä ja elämää helpottava tuote! Vaatii kyllä kaverikseen vähän pidemmän paidan, ettei näy. On silti kiva kun voi käyttää ihan normaaleja omia housuja. :) En sitten tiedä kuinka kauan tätä pystyy käyttämään? Kokemuksia?

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Vauvan jumppaa vai jotain ei niin söpöä vatsan toimintaa?

Ei hitsin hitsi! Vauva taitaa heittää kuperkeikkaa, kun niin kummalliselta tuntuu. Kuvittelen tunnistavani vauvan liikkeet jo suolen liikkeistä. Toisaalta näin ensiodottajana tätä luuloa ei voi perustaa mihinkään muuhun, kuin siihen miltä muut ovat kertoneet liikkeiden tuntuvan. Olisi kyllä tosi surkeaa ja aika huvittavaakin jos minä olen tässä nyt silitellyt massua joka kerta kun suoli kuplii. Ruoka sulaa ja tuleva äiti hymyilee onnessaan. Hah miten naurettava mielikuva!

Nyt kun maha alkaa jo näkyä oon saanut kokea muutaman kummallisen tilanteen. Ei se mua haittaa, että raskautta ihastellaan tai se, että kaverit iskevät taputtelemaan mahaa. Ihanaahan se on, kun muutkin ovat ihastuneita, mutta miksi jotkut tuntemattomat ihmiset tulevat koskettelemaan. Raskaana ollessa ilmeisesti mun henkilökohtainen tilani on hävinnyt. Yhden kerran tässä taannoin tuttuni kaveri (jota en siis ollenkaan tuntenut) tuli silittelemään ihastuksissaan vatsaani, kun sai kuulla, että odotan. Ymmärrän, että siellä on se toinen ihminen jolle se huomio on suunnattu, mutta kun mä olen siinä välissä vielä. Ja se maha on mun.

Ymmärrän, että kukaan ei tällä tarkoita varmastikaan pahaa, minä täällä taas hormonihöyryissäni vaahtoan. 

Onko kukaan muu ihmetellyt tuntemattomia käsiä vatsallaan?



Matu & Möyri (näin nimitti herra isi) 16+0

torstai 6. marraskuuta 2014

Odotusajan valokuvat

Äitini on superhössöttäjä (kiitos vaan, tää on varmaan yksi niistä periytyvistä piirteistä). Siispä äidin aloittamana projektina valokuvaaja tulee ikuistamaan tämän raskauden kulun. Tarkoitus on siis ottaa erilaisia kuvia kasvavan massun kanssa. Päästiin hyvään yhteisymmärrykseen, että kuvat tulee olemaan rentoja, ei mitään söpistely- tai poseerauskuvia. Pääosassa ihana masu ja pikkusen tämä äippäkin. Tänään otettiin harjoituskuvia.

Hyvin jo näkyy kuvassa mun pieni kaljamaha. Josko se alkaisi kohta näyttämään siltä, että sitä ei ole hankittu vain syömällä ;)

Minulle olisi riittänyt yksikin kunnon valokuva sitten isomman massun kanssa, mutta kiva tämä on näinkin. Pääsee myöhemminkin ihastelemaan vatsan kasvua. Toivottavasti sama valokuvaaja saadaan sitten ikuistamaan raskauden lopputuloskin! Laitan valokuvia tänne sitten kun saan kuvaajalta.

Olen muuten ostanut pari elämää ja raskautta huomattavasti helpottavaa asiaa. Niistä seuraavan kerran. :)

Matu & Muru 15+1

tiistai 4. marraskuuta 2014

Millaista on olla raskaana?

Kirjathan kertovat oman totuutensa. Minä kerron teille nyt minun totuuteni ja kokemukseni siitä, mitä raskaus on tuonut tullessaan tähän asti. Itse olin ensimmäiset viikot sitä mieltä, ettei raskautta voi suositella kenellekään täysjärkiselle. Sittemmin mielipide on kuitenkin muuttunut. ;) Jokainen raskaushan on myös erilainen, onneksi.

Olen kaveripiirissä ensimmäisiä, joka saa lapsen. Monesti minulta on siis jo kyselty, että minkälaista se sitten on oikeasti raskaana?

Se on ihanaa, mutta myös aivan kamalaa.

Ensimmäisen kuukauden heräsin yöllä vähintään kolme kertaa joko syömään, huonoon oloon tai vessahätään. Kai se oli luonnon paskamainen tapa kertoa, että tätä se elämä nyt tulee olemaan: yöheräilyjä, väsymystä ja toisen tarpeiden täyttämistä. Enää en voi ajatella vain itseäni, vaan elämä on saanut uuden keskipisteen.

Ensimmäiset kolme kuukautta heräsin pahoinvoivana ja menin nukkumaan pahoinvoivana. Nousin sängystä joka aamu väärällä jalalla ja menin nukkumaan sillä samalla väärällä kintulla. Olin jatkuvasti vihainen ja väsynyt. Alkuraskauteen kuului jokapäiväinen oksennus, yleensä otin kuitenkin aina kerran kiellon päälle. Lisäksi koko ajan oli nälkä, mutta mitään ei tehnyt mieli. Kaikki ällötti.

Itkin mainoksille, erityisesti sille floran mainokselle. Itkin sille kun en löytänyt juuri sitä paitaa minkä halusin laittaa päälle. Itkin, koska en tiennyt mitä syödä. Itkin, koska oksetti. Itkin kun myöhästyin bussista. Eniten kuitenkin itkin, koska itketti. Ei sille tarvinnut olla mitään sen suurempaa (tai pienempää) syytäkään.

Minullahan on hyvät teoriatiedot raskaudesta. Koulussa nämä asiat on jo opeteltu. Missään kirjassa ei kuitenkaan kerrottu kuinka hirveä olo saattaisi olla. Puhuttiin alkuraskauden pahoinvoinnista. Se on yleistä, mutta kirjat saivat sen kuulostamaan ihan piece of cakelta. Joku harva epäonninen voisi joutua sairaalaan oksentelusta, mutta ei hätää edelleen ihan piece of cake. Kirjoissa ylistettiin raskauden hehkua ja ollaan ylpeästi naisellisia, niin mahdottoman täynnä upeita hormoneja! Minä koin olevani teini-ikään takaisin palannut murrosikäinen, joka ei osaa kontrolloida tunteenpurkauksiaan ja jolla on oksennustauti koko ajan. Raskaudenhan piti olla kaunis asia. Minua oli huijattu!

Mikään kirja ei valmistanut minua siihen, että vaatteista päälle menee enää vain neule tai trikoo, koska etuvarustus on kasvanut kuppiin ö. Puhuttiin turvotuksesta ja vatsan kasvusta, niistäkin turhan seesteiseen sävyyn. Mikään kirja ei myöskään kertonut, että lihoisin ensimmäisen kahden kuukauden aikana viisi kiloa (vaikka jatkuvasti oksentelin) sanottiin vain, että "tässä vaiheessa joillekin on voinut tulla kilo tai pari, joku on saattanut laihtuakin". Nauroin epätoivosta. Olin hormonihulluuden partaalla.

En osannut myöskään valmistautua siihen, kuinka täynnä olisin raskaana olemista. Tahdoin jo päästä sinne maaliin. En jaksanut enää olla raskaana, kun kaikki raskauteen liittyvä tuntui olevan vain jotain minua kiusaavaa. Kuvittelin aina ennen olevani sitten joskus rauhallinen ja seesteinen odottaja. Järkytyin, kun tajusin olevani päinvastaista.

Ennen kaikkea, mikään kirja tai kenenkään kertoma kokemus ei kuitenkaan valmistanut minua siihen kuinka onnellinen olisin. Todella huonovointinen, mutta silti niin pirun onnellinen. Niin rakastunut siihen pieneen ihmeeseen, joka minun sisälläni asuu. Kukaan ei voi sitä tunnetta kuvailla riittävästi, jos sitä ei ole kokenut. Niin hämmästynyt, pyörällä päästäni, ihastunut ja sanoinkuvaamattoman täydellisen onnellinen.

En osannut kuvitellakaan kuinka kovasti itkisin, kun näin 13 viikkoisen pienen pyörivän ultran näytöllä. En tiennyt, että mitään voi rakastaa niin paljon kun minä jo tätä rakastin. Ihana elämäni keskipiste! Ei missään kirjassa tätäkään kerrottu. Kerrottiin vain sikiön kehityksestä ja kuinka tuolta pieneltä mitattaisiin niskaturvotus. Ei myöskään puhuttu vauvasta, vaan alkiosta tai sikiöstä.

Nyt kun olen päässyt jo raskauden paremmalle puolelle sieltä ensimmäisestä kolmanneksesta voin sanoa nauttivani raskaudesta. Hormonit ovat selvästi tasoittuneet ja olen palannut murrosiästä omaan vartalooni. Vartaloon, joka ihanasti pyöristyy jatkuvasti mahan kohdalta. Oi kun massua on ihana silitellä. Nyt olen aidosti tyytyväinen tilanteeseen. Enää ei ole kiire saada vauvaa ulos. Olkoon vielä siellä. Minä voin vielä hetken nauttia pitkistä aamuista, myöhäisistä illoista ja kahdenkeskisestä ajasta herra isin kanssa. Tule muru sitten, kun olet valmis. Hyväntuulinen äiti odottaa sinua täällä!


lauantai 1. marraskuuta 2014

Pesän rakennusta

Sanotaan, että raskaana olevalle iskee pesänrakennusvietti päälle, tyypillisesti keskiraskaudessa. No ne molemmat etapit on nyt saavutettu, keskiraskaus ja vauvan tuloon valmistautuminen siis.

Tänään haettiin meille isompi sänky ja vauvan vaatteet pääsi uuteen lipastoon.



Vaatteet piti tietysti heti lipaston kokoamisen jälkeen saada paikalleen.

Laskin muuten, että meillä (tai minä ne olen hamstrannut) on 22 bodya, jotka on kokoa 50-56. Siis täh? Mistä niitä on kertynyt jo noin monta... 50 kokoisia ei tosin ole kovin montaa ja jos murusta tulee samanlainen mörssäri kun äidistään, niin noita 50 cm vaatteita ei tarvi käyttää. Taisin syntyä 40+2 ja painoa oli kertyny 4050g. Pieni sumo. 

Vaatteista suurin osa on poikien vaatteita. Mulla on ollut koko ajan poikatunne, samoin miehellä. Poikien vaatteita on myös ehkä uskaltanut ostaa enemmän kun sinistä voi pukea tytöllekin. Vaaleanpunainen on väri jota en pojalleni pukisi. Sukupuolineutraalisuudesta saisi ihan oman postauksen kirjoitettua, mutta tiivistettynä: tykkään pukea tyttöni tytöksi ja pojan pojaksi. Jos näin voi sanoa, niin hyvän maun rajoissa. Kyllä ne silti kasvaa omanlaisikseen sankareiksi riippumatta siitä minkälaisia vaatteita on vauvana tai lapsena käytetty. Eikä ainakaan meillä kuitenkaan tulla jaottelemaan millä tyttöjen tai poikien "kuuluisi" leikkiä. No se siitä, vähän aiheesta ja sen vierestä. 

Matu & muru 14+3

torstai 23. lokakuuta 2014

Haloo? Onko siellä ketään?

Jes jes jes! Alan olla taas oma itseni. Se hormonihirviö on väistynyt (ehkäpä vihdoinkin) energisemmän ja kaikin puolin tyytyväisemmän, itsestäni paremman version tieltä.  No, mutta oireiden lieventyminen ja oksentelun loppuminen on tietty tän hermoheikon odottajan mielestä sittenkin kamalaa. Vieläkö oon raskaana, kun on niinkin hyvä olo? Taas se järkevä terveydenhoitaja minussa toteaa, että pitäisi olla huoletta. Oireiden lieventyminen on täysin sataprosenttisen normaalia. Kuitenkin se huolestunut äidin alku pohtii "mitä jos" kysymyksiä ja niihin miljoona erilaista huonoa vastausta.

Sain siis hyvän perustelun itselleni kaivautua nettikauppojen maailmaan ja tilasin Angelsounds kotidopplerin. Hyvin kuuluu! Syvä huokaus, kaikki hyvin! Tuntuu paljon konkreettisemmalta taas tuo pieni, kun voi kuunnella sydänääniä ja silitellä massua.

Suosittelen kaikille huolehtijoille!

Kävin muuten tänään ystävällä tutkimassa (ja hamstraamassa) pieniä vaatteita. Kiitokset siitä Nannalle! <3 Palataan pikkuvaatteisiin toisessa postauksessa. :)



Matu & Pikku 13+1

torstai 16. lokakuuta 2014

Se hetki kun rakastuu

Elämäni ihanin hetki oli tänään.

Pienet kädet, jotka ojentelivat ylös ja alas viuhaan. Käsissä viisi pientä sormea. Kaksi nopeaa jalkaa, jotka heiluivat kuin sammakon poikasella. Pienen pienet jalkapohjat ja kymmenen varvasta. Suloinen nöpönenä.

Sillä hetkellä kun pieni ilmestyi näytölle minä rakastuin. Maailmassa ei ole mitään tärkeämpää tai rakkaampaa.

 


Tuo on se äidin ja isin kulta. Juuri tähän perheeseen tarkoitettu, juuri täydellinen.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Neuvolan lääkärivisiitti

Tänään oli neuvolassa eka lääkärillä käynti. Terveydenhoitaja otti kaikki perusjutut; verenpaineen, hemoglobiinin ja painon. Verenpaine oli samalla tasolla kuin viimeksi, hyvä siis edelleen. Hemoglobiini oli noussut jonkin verran (onpa outoa, luulis laskevan), vaikka oonkin syönyt raskausvitamiineja koko raskauden ajan ja hieman raskautta ennenkin. Hyvä näin!

Paino...niin noh, sehän on noussut juuri sen verran kun olis syönyt kahden edestä. Vetoan syvästi suklaan himoon, jolle en ole mahtanut mitään. Se on se vauva ollut joka on nostanut suklaan suuhun. Enhän mä ite vika ole, ei naisissa ylipäätään taida vikoja ollakaan, ainakaan minussa! No nyt kun pahimmasta pahoinvoinnista on päästy (hurraa!), niin varmaan voi jo alkaa topuuttelemaan sen vauvan himoja.

Lääkäri kyseli ja kertoili juttuja ja sitten kuunneltiin ne ihanat sydänäänet! 160 vauhtia meni pienen syke. Muutoinkin kaikki oli hyvin ja normaalisti. Torstaina on seulaultra, jolloin pääsee vihdoin taas näkemään kuvamateriaalia!

Torstaihin siis!

                                             (Vau.fi)

maanantai 13. lokakuuta 2014

Vauvan vaatteita ja vouhotusta

Jaiks! Huomenna on jo toka neuvola. Eka lääkärineuvola tosin! Voi kun jännittää... Viime yönä kelasin kaikki mahdolliset kauhuskenaariot mielessäni läpi. Kuinka kamalaa olisi jos lääkäri toteaisi minun kanniskelleen kuollutta alkiota kuukauden päivät. Toivottavasti kaikki on hyvin! <3

Oireet pitävät edelleen pintansa. Ehkä se on merkki hyvin jatkuneesta raskaudesta... Pahaolo ei ole enää samanlaista kun ihan ekoina viikkoina. Siihen on jo tottunut. Oksentamaan täytyy vielä joka päivä mennä, mutta sekin on jo ihan siedettävää. Vähän semmosta hälläväliä oksentamista.

Noh, mutta huomenna toivottavasti selviää lisää ja voi taas saada jonkinlaisen mielenrauhan. Ensimmäisen ultran antama mielenrauha ei kanna enää näin pitkälle.

Tänään iski joku pesänrakennusvietti. Järjestelin vauvan vaatteet sängyn alta vaatehuoneeseen. Pikkuvaatteita onkin jo aika paljon, vaikka viikkoja onkin vasta 11+4. Hups. Vauvakuumeiselle on vaan todella vaikeeta ohittaa vauvanvaateosastot ostamassa mitään. <3


Lupaan, että hulluus iskee pahiten siinä vaiheessa kun saadaan tietää tuleeko meille pikku Matu vai pikku T.

Vaatteet on nyt vähän helpommin hypisteltävissä. Siirtynevät taas kun saadaan joku lipasto niille. 

Palataan tunnelmiin neuvolan jälkeen :) 

tiistai 7. lokakuuta 2014

Oh dear god

Ollaan kotiuduttu takaisin Suomeen! Käytiin vähän siellä sun täällä auto kun oli koko viikoksi vuokrattuna. Matka oli ihana, joskin täynnä oksennusta ja hormonihulluutta..

Jäätelö oli yks ihan lempparijuttu Italiassa. Kookosjäätelöllä vois melkein elää. Oi nam! 


Cappucino oli törkeen hyvää

Yhtenä aamuna sain kokea jotain tosi hämmentävää: raivon, itkun ja naurun kaikki viiden minuutin sisään. Olin aluksi tajuttoman vihainen ja kiukkuinen kun en ollut saanut aamupalaa ja oli huono olo. Sitten totesin miehelle ääneen etten halua olla koko ajan vain huonolla päällä, siitäkös itku alkoi. Itkettyäni hetken alkoi nauru, koska tilanne oli niin huvittava. Siinä sitten itkin ja nauroin samaan aikaan. Mies oli kovin hämillään ja sanoi, ettei tiedä itkenkö vai nauranko. En tiennyt minäkään.

Tuntuu, että olen ihan eri ihminen. Jatkuvasti kiroilemassa ja pinna kireällä. Odotan kovasti sitä raskauden hehkua... Missä se luuraa? Olo on turvonnut, jatkuvasti pissattaa ja nälättää, ei kuitenkaan tee oikein mieli syödä mitään, vatsaa vihloo, selkää särkee ja välillä vihlaisee niin kovaa, että toinen jalka lähtee alta, itkettää, suututtaa, kiukuttaa, väsyttää, oksettaa ja saa oksentaakin, ällöttää, öklöttää, tukka on rasvainen, naama kuin teini-iässä ja tällä hetkellä vain roskaruoka maistuu. Että voi tsiisus sanonpa vaan! No ei vaan, kyllä mä ihan mielelläni raskaana silti olen, enkä tätä millään pois vaihtaisi. Rakkauden määrä on ääretön. Vois vaan jo helpottaa, alkaa jo kyllästyttämään oksennuksen maku suussa. Voisin vaihtaa sen jo liitoskipuihin, unettomuuteen ja tukalaan isoon vatsaan. 


Mun lemppariateria Italiasta heh


keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Ciao!

Lähdettiin miehen ja muutaman ystävän (ja yhden vauvan) kanssa Italian Toscanaan. Asuntomme on pienessä kalastajakylässä nimeltä Castiglione della pescaia. Tosi ihana paikka ja aivan älyttömän kaunista!

Lentokoneessa kaadoin miehen kahvit päälleni. Kun lähdin vaihtamaan housuja vessaan (onneksi tajusin ottaa vaihtohousut käsimatkatavaroihin) lentoemäntä pyysi auttamaan tajuttomaksi menneen miehen kanssa, kun siihen satuin paikalle. Oli kolmen tunnin lennoksi aika tapahtumarikasta.. Katastrofaaliselle tyylilleni varsin ominaista!

Ruoka on täällä varmasti hyvää. Siitä mulla ei vaan hirveästi ole kokemusta. Pahoinvointi ja oksentelu on sitä luokkaa, ettei oikein tee mieli syödä. Raskauden hittituotteet on tällä hetkellä kylmä cocis, sipsit ja jäätelö! Viinitkin epäilemättä maistuu täällä ihanalta. Oon haistellut niitä ja miehen oluita ihan fiilistelläkseni vaan. Näytän varmaan hullulta ulkopuolisten silmiin. Täytyy ostaa viiniä matkalaukullinen kotiin.

Italialaiset vessanpöntöt on tullu hyvin tutuksi. Ne on kivan matalia, jos nyt jotain positiivista niistä voi keksiä.. Ei tarvitse heilua kummallisesti pöntön päällä kun oksennus lentää. Hurraa!

Vaikka raskaus nyt menoa ehkä vähän hidastaa, niin en vaihtaisi tätä mihinkään! Kyllä mä täällä Italiassa mielummin voin huonosti kuin kotona. Pikkusen ihanampaa oksentelua. Ja nää vaatteet.. Ne on niin pirun halpoja Suomeen verrattuna. Ja kengät ja laukut ja jäätelö ja ja ja...

Tässä vielä muutama kuva Castiglione della pescaiasta. Suurin osa kuvista on kamerassa. Niitä lisää sitten kun tullaan takas Suomeen.

Nyt ostoksille, ciao!




Matu & Pikku 9+6 

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Tämmönen täällä!

Kerroimme herra isin kanssa vanhemmillemme raskaudesta. Uutinen on otettu tosi lämpimästi ja onnesta soikeana vastaan. Kuullessaan vauva-ilosanoman oma äitini itki ja nauroi samaan aikaan toistellen moneen kertaan "voi juku". Onneksi päätin kertoa kasvokkain enkä puhelimessa, oli niin ikimuistoinen reaktio muuten! Isäni otti asian tyylilleen rauhallisesti, toki onnellisena asiasta myöskin. :) Miehen äiti alkoi jo kutomaan vauvan tossuja. Eiköhän tälle lapselle hyvät isovanhemmat saada, ehkä parhaat.

Noh, mutta nyt kun raskaudesta on uskallettu jo tuleville isovanhemmillekin kertoa on varmaan aika paljastaa oma napakin täältä.

Ruudun takana naputtelee siis 23-vuotias terveydenhoitajaopiskelija. Opiskelujani en taida nyt saada ihan loppuun asti ennen vauvan syntymää, vaikka loppusuoralla mennäänkin jo!  Kyllähän tuo koulun penkki onneksi odottaa. Ei vakava juttu mulle siis ollenkaan.


Pikku perheeseen kuuluu miehen lisäksi myös kohta 2-vuotias tiibetinspanieli Alma. Alma on toimittanut vauvan roolia tässä perheessä jo hyvän aikaa, niinpä karvattomampi ihmisvauva on oikein rakastettu lisä tänne.


Asumme tällä hetkellä isossa kaksiossa. Hyvin tännekin mahtuisi vauvan kanssa, mutta unelma isommasta asunnosta kyllä on!

No mutta semmosta. Jos joku ystävä nyt jollain ilveellä tähän blogiin eksyy ennen kun raskaudesta sen kummemmin aletaan päivittämään (eihän se ole virallista ennen kuin se on Facebookissa, vai miten se meni?) niin SURPRISE!

Matu & pikku 8+6

torstai 18. syyskuuta 2014

I-ha-naa!!! 8+0

Kävinpä sitten yksityisellä varhaisultrassa. Kolme hassua kuvaa ja lääkärin toteamus "kaikki hyvin" maksoi mansikoita, mutta ultra oli ihan jokaisen mansikan arvoinen! Pieni sydän sykki hirmuista vauhtia ja mittaa oli 16 mm. Viikot pysyi päivälleen samana, eli 8+0! <3

Lääkäri tosin totesi myös, että löysi toisen sikiöpussin 18mm, joka ilmeisesti tyhjä. Eli siis kaksoset olisi voinut kehittyä. Toinen oli vain jostain syystä liian heikko. Hui, yksi riittää kyllä vallan mainiosti. Kaksosissa kun kuitenkin puuhaa luonnollisesti riittää enemmän.. Vaikka rakkaudella kaksikin lasta otettaisiin vastaan siinä missä yksi. :)

Tässä äidin ja isin rakas pikku, joka näyttää lähinnä perunalta vielä


Tässä kuvassa se ilmeisesti tyhjä sikiöpussi..



Oi tätä onnea! Toivotaan että pikku pysyy mukana! <3


perjantai 12. syyskuuta 2014

Onpas raska(u)s

On jo jonkun aikaa vierähtänyt viime kirjoituksesta.. Tänään oli ensimmäinen neuvola. <3 Nyt omien laskujen mukaan on 7+1! Neuvolakin laski samat viikot. Ultraa pitäisi odottaa 16.10 asti, jolloin ne viikotkin sais vahvistettua.. Hätäpöksy malttamaton vaan epäilee omaa kärsivällisyyttään kovasti.. Josko sen varhaisultran varaisi yksityiseltä?

Neuvolassa ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Sen jo tiesinkin kun koulussa on samat asiat käyty teoriassa. Käytännön neuvolaharjoitteluun piti lähteä ensi keväänä. Nyt vaan taitaa mennä käytännön harjoitteleminen pöydän toisella puolella asiakkaan roolissa. :)

Aikaisemmin pari viikkoa sitten huoletti kovasti ja pelkäsin keskenmenoa. Oireet olivat niin lieviä ja välillä meni päiviä ettei niitä ollut ollenkaan. Se huoli on hävinnyt ja vauhdilla. Pahoinvointi on ihan omaa luokkaansa. Se ei ole pelkkää aamupahoinvointia, ennemmin kokopäiväpahoinvointia. Se velloo vatsasssa kun herään, kun menen nukkumaan ja nyt uusimpana ihastuksena se herättää yölläkin. Aikaisemmin se pysyi ruodussa kun söi vähän väliä. Nyt se on muuttunut arvaamattomaksi eikä siihen oikeastaan oo parannuskeinoa.

Aamupalat on tällä hetkellä appelsiinimehua tai siitä tehtyä mehujäätä. Ruoaksi kelpaa salaatti tai smoothie. Ei puhettakaan lämpimästä ruoasta. Tai noh, satunnaisesti ranskalaiset maistuu. Tänään illalla ajattelin tsempata vatsani kiinalaisen buffettiin. Ajatuksena se on niin houkutteleva, mutta saa nähdä meneekö muu kuin riisi alas.

Nyt yllätysyllätys...lähden päiväunille (toiset tänään jo, oho). Onneksi terkkari antoi täyden luvan lepäämiselle. Ei tarvitse tuntea moralisoinnin pistoksia kun ummistan silmät ah-niin-ihanan-lenkkeilyn sijaan. Vihoviimeinen idea näiden olojen kanssa.

sunnuntai 31. elokuuta 2014

5+3 ja ilmapallomaha

Aivan järkyttävää! Mikä turvotus ja niin tukala olo.

Maha on turvonnut ja korkeavyötäröiset housut painaa. En kehtaa käyttää ihonmyötäisiä paitoja muuten kun kotosalla, koska oikeesti näyttää kun olisin paaaljon pidemmällä raskaana. Varsinkin iltaisin ja sen jälkeen kun on syönyt (eli melkein koko ajan käytännössä). Maha on valtava, ainakin ollakseen 5+3 masu. Ja tämä pullahtaa ihan itestään tämmöseksi. Ei tarvitse pullistella.. Kauhea. :D Hölmistyneenä oon kahlannut kaikki odottajan suosikit Googlesta. On näköjään aika yleinen vaiva tuo turvotus. En siis todellakaan luule, että tää olis jo oikea vauvamaha. Mun vauvahan on kohdussa nyt semmonen kun neulaa heinäsuovasta ettis. Parin millin ihme. Sellanen puhallettu-uimarengas-turvotus tää on oikeasti.

Eksyin myös lopulta hakemaan Googlesta tietoa pahamaineisesta tuulimunaraskaudesta ja keskenmenosta. Hirmuinen huoli aina välillä iskee. Varsinkin kun nyt välillä alavatsa ja selkä on olleet tosi kipeänä. Mitäpä jos meille ei tätä onnea vielä suodakkaan? Kun viikkoja olisi edes yks tai kaks enemmän niin varaan kyllä sen varhaisultran jostain. Ihan vaan mielenrauhan vuoksi.

Kaikkien riemuksi pari kuvaa mun ilman täyttämästä mahasta




tiistai 26. elokuuta 2014

4+5 ja kiukku

Allekirjoitan täysin sen kun sanotaan, että raskaana olevan mieliala ailahtelee ja tunteet on pinnassa.

Kiertelin tänään kaikessa rauhassa kirpputoreja hyvällä mielellä. Löysin muutaman ihanan pikku vaatteen ja kävin jonottamaan kassalle. Takaani tuli mies, joka pisti ohitusvaihteen silmään ja muka huomaamatta kävi eteeni jonossa. Suututti aivan älyttömästi ja porasin vihaiset silmät miehen selkään. Mies näki vihaisen tuijotukseni ja hymähti huvittuneena. Olin varmaan aika surkuhupaisan näköinen silmät killissä aivan raivon partaalla. En yhtään ihmettele näin jälkikäteen, että mies huvittui. Normaalisti oon täysi viilipytty. En suutu vähästä. Nyt silmät alkoi leiskua ihan hassusta asiasta.

Kotiin palattuani tuhahtelin kiukuspäissäni kun mies ei ollutkaan laittanut astioita tiskikoneeseen. Big deal? No onneksi kiukkuisuudesta on hyötyäkin. Siivous sujuu tehokkaimmin vihaisena. Siispä loppu ilta meni siivotessa kotia ja järjestellessä laatikoita. Tirautinpa pienet itkutkin kun heitin yhdet kulahtaneet kengät roskiin. Suretti vaan kovasti koska, noh en tiedä.

Sanokaa mitä sanotte! Tiedän että mun raskaus on vasta todella alussa ja periaatteessa mitä vaan voi vielä käydä,  mutta kun en vaan voi vastustaa pienten vaatteiden ostoa! Ne on niiin ihania. Noinko pieni meille tulee? Pakahdun. <3 Ei kai siitä haittaakaan oo. Eiköhän nuo joskus tule käyttöön. Jos ei niin joku toinen hullu-vauvanvaate-nainen voi ostaa ne. ;) Pari kuvaa tän päivän lemppareista!




Matu ja joku (kaipaa työnimeä) 4+5
P.s  inhoan sanaa masuasukki! Se on vaan niin...kummallinen