Kaksplus.fi

perjantai 30. tammikuuta 2015

Päivän asu & blogihaaste

...ja mahdollisesti koko vuoden asu. Nimittäin maailman mukavin oloasu Cubuksesta. Näytän vähän vaahtokarkilta tai halinallelta tässä, mut ei haittaa sellanen on olokin! Vähän on lyhyt huppari, mutten isompaakaan viittinyt ostaa, kun tätä voi sitten käyttää raskauden jälkeenkin. Suunnittelin tän laittavani sitten synnärillekin.


Nyt on blogihaasteiden neitsyys menetetty! Tällaiseen ihanaan haasteeseen mut haastoi helmikuun rakkaus -blogin Teija. Kiiiitos! :) Elikkä haaste kuuluu näin: 



"Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän). Jos haluat, ylläolevaa kuvaa saa vapaasti käyttää postauksessa!

Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voit myös kommenttien tai sähköpostin välityksellä!

Voit toki ilahduttaa haasteessa jo mukana olevaa bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia."

Haastan mukaan:

Xmas Baby -blogin Johannan
Ensiasuntoon -blogin Netan

Tämmönen olkaas hyvät! Pistäkäähän kiva kiertämään. :) 


keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Sokerirasitus

Kriteerit sokerirasituksen tekemiseen (ainakin täällä päin) ovat yli 25 vuoden ikä, ylipaino tai diabetes lähisuvussa. En täytä mitään näistä kriteereistä, mutta terveydenhoitaja päätti silti jostakin syystä että mun täytyisi sinne mennä. Syy on edelleen epäselvä, mutta tulipahan käytyä. Eihän tuosta nyt haittaakaan ole.

Ensin sokerirasituksessa otetaan paastoverinäyte, eli syömättä täytyi olla 12 tuntia. Tämän jälkeen piti juoda ihan siedettävän makuinen sokerilitku. Maistui vähän vadelmalta. Eihän se nyt erityisen hyvää ollut, muttei myöskään niin pahaa kun kuvittelin. Olin kuullut kauhutarinoita siitä, kuinka oksettavaa liemi on, mutta onnekseni olin toista mieltä!

Litkun juomisen jälkeen piti hengailla tunti odotustilassa. Hieman vajaa tunti juoman juomisen jälkeen mulle tuli kammottava olo; huimasi, sydän tykytti ja kylmä hiki nousi pintaan. Saattaa olla, että edellisen yön nukumattomuus (yöllä supisteli ja särki, jonka takia en nukkunut) vaikutti tehden olosta vieläkin kamalamman. Uskon, että suurin syy huonoon oloon oli kuitenkin takana ollut paasto ja se kun elimistö saikin hirveän sokerimäärän yhtäkkiä. Huono olo kesti kymmenisen minuuttia ja lopulta olo olikin ihan normaali.

Kun tunti tuli täyteen otettiin taas uusi verinäyte. Sitten taas tunti hengailua ja viimeinen verinäyte. Kokemuksena sokerirasitus ei ollut miellyttävä, mutta jännitin kauhutarinoiden takia paljon enemmän kuin olisi pitänyt. Kyllähän sitä vauvan hyvinvoinnin takia kestää vähän tylsemmätkin jutut. Onnekseni en joutunut tähän alkuraskaudessa, koska pahoinvointiin yhdistettynä tämä olisi ollut varmaan hitusen hirveämpää.

Tänään soitin verikokeiden tulokset, jotka olivat hyvin viitearvojen sisällä. Ei siis hätää tämän suhteen! :) Noin muuten vointi on edelleen samanlainen. Välillä supistaa useasti, välillä vähemmän. Tämä viikko on vielä vapaata töistä, mutta en edelleenkään tiedä mitä teen tulevien työvuorojen kanssa. Työharjoittelukin pitäisi aloittaa ensi viikolla. Haluaisin palata kunnolla ihmisten ilmoille, mutten tiedä kestänkö sitä. Kävellessä kun saa edelleen nauttia todella kiristävistä supistuksista. Saa nähdä!


perjantai 23. tammikuuta 2015

Kun oma vartalo ei tunnu omalta

Puristelin yksi ilta jalkojani miehen vieressä. Otin reilun otteen reidestä ja hyllyttelin sitä edes takas. Kyllähän se heilui. Eikä siinä sinänsä mitään ihmeellistä ole. Kyllähän liha heiluu kun sitä heiluttaa, fysiikan lakeja, vaikken niistä nyt mitään tiedäkään. Löllön heiluminen sillä hetkellä vain tuntui niin uskomattoman kummalliselta. "Kato nyt. Mä oon tämmönen löllykkä."  "Sä oot kulta raskaana", totesi mies. No niin, mutta kun mä oon niin pehmeä joka puolelta. Se on ihan hassua.

Tämän postauksen tarkoitus ei ole huomionkipeästi valittaa, kuinka läski olen sieltä sun täältä, koska tiedän ettei se ole totta. Lähinnä haluan vain pohtia tätä suhdetta omaan vartaloon, joka tuntuu ihan uudelta. Kuka tuo pullalta tuoksuva nainen on, joka katsoo minua peilistä? Ei sille mahdu mitkään ihanat tutut vaatteetkaan päälle.

Painon nousu raskauden aikana on sataprosenttisen normaalia. Pitäähän vauvalla olla sitten jotain mistä ottaa. Yritän suhtautua lempeästi ja huumorilla painonnousuuni. Nyt mennään jossain kymmenen kilon hujakoilla. Vielä pitäisi kolmisen kuukautta olla raskaana. 1+1, paino siis varmasti nousee vielä. Tuntuu hurjalta, että kohta lukema vaa'alla alkaa numerolla 7.

Melkein kymmenen lisäkiloa on jakaantunut mukavan tasaiseksi kerrokseksi painottuen peffaan ja rinnuksiin. Kun kävelen ovesta sisään, en ole aina ihan varma tuleeko edellä maha vai etuvarustus. On kummallista kun oma keho ei tunnu oikein omalta. Rakastan massuani ja myhäilen salaa tyytyväisenä sille, kun leikkimielisesti kauhistellaan kasvatanko kaksosia. Ihanaa näyttää viimein siltä, miltä tuntuu. Nimittäin raskaalta. ;) Kuitenkin pehmennyt vartalo tuntuu kuuluvan jollekin toiselle. Kasvatan yhden pojan lisäksi takalistoa ja kuppikokoa.



Mitäs tässä sitten voi tehdä? Sopeutua ja tietysti sitä pullan leipomistakin voisi vähentää. Joku elämäntapavalmentaja varmaan sanoisi: rakasta itseäsi sellaisena kuin olet. Niin kliseistä, mutta ihan totta. Ainakin rakastan sitä pikku ihmistä, joka on syypää näihin muutoksiin, tai ehkä pitäisi puhua ennemmin osasyystä. Olen nimittäin herkutellut raskauden aikana ihan surutta. Saan syyttää siis myös itseäni. Mitäs tykkään niin paljon herkuista nykyään.


Nautin raskaudesta (ja syömisestä) täysin rinnoin, kirjaimellisesti, mutta joka kerta neuvolan vaa'alla ihmettelen nousevaa lukemaa. Eniten pohdituttaa tuleva kesä. Vaatteet pienenevät, toivottavasti myös paino. Haluan saada oman vartaloni takaisin. Luotan kuitenkin siihen, että luonto hoitaa tehtävänsä ja täysimetys (jossa toivottavasti onnistun) karistaa tulleet kilot ilman sen suurempaa tuskailua. Toki olen valmis urheilemaan, jotta palaudun. Olen pohjimmiltani kuitenkin niin mukavuudenhaluinen, että toivon pääseväni helpolla. Harmi vaan, kun herkuttele + laihdu on kohtalaisen huono yhdistelmä.


torstai 22. tammikuuta 2015

Masu 25+0

Eilen alkoi taas uusi raskausviikko. Tänään laskettuun on jäljellä 97 päivää, ja eletään viikkoja 26+1.

Miten aika meneekin näin nopeaan... Toisaalta malttamattomana odotan jo pojan syntymää. Josko se aika menisi vielä pikkusen nopeampaan?

(c) Tanja Räsänen

Kirjoitin aikaisemmin täällä, että masun kasvua tullaan kuvailemaan tässä pari kertaa valokuvaajan kanssa. Kuvassa on 25+0 masu. Seuraavan kerran kuvaillaan noin kuukauden päästä, kunhan olen vielä yhtenä kappaleena. ;)

Poika potkii kovasti ja innostuu varsinkin kun äitinsä a.k.a sokerihiiri herkuttelee. Aktiivisimmillaan poju on 23-24 aikaan, juuri silloin kun äiti tykkäisi käydä nukkumaan.

Tänään kaikki on vallan hyvin paratiisissa! Mies käytti mut donitsilla ja ystävä kävi kahvittelemassa Alman koirakaverin kanssa. Palailen taas paremmalla ajalla. (Heh, on niin kiireistä tämä sairasloman vietto...)


maanantai 19. tammikuuta 2015

Tajusin tänään itsestäänselvyyden

Heräsin puolenpäivän aikaan kuin Prinsessa Ruusunen konsanaan: tukka pystyssä, silmät ristissä ja todella väsyneenä. Prinssi keitti kahvia ja huikkasi moikat ulko-ovelta. Vääntäydyin pitkän kaavan aamiaiselle. Pitkän kaavan aamiainen se on sen takia, että en ole ollenkaan aamuihminen. Aamut on väsyneitä ihan riippumatta siitä kuinka pitkään  ja paljon olen saanut nukkua. Saa nähdä tuleeko aamu-unisuuteen muutosta kun vauva syntyy. Yöllä valvominen ei ole ainakaan ongelma.

Olo ei ole työkykyinen, mutta tällaiseen kotona himmailuun ihan riittävä. Mitään rasittavampaa ei tosin voi puuhailla ilman, että se näkyy voinnissa.


Tänään sitten tajusin, että sairaslomahan on täydellinen tilaisuus tehdä niitä asioita mihin ei koskaan muuten muka ole aikaa. Miten itsestäänselvä asia, mutta ei silti ole tullut mieleen. Miksi olen yrittänyt käyttää aikani pölyjen pyyhkimiseen ja keittiön kaappien järjestelyyn kun voisi oikeasti tehdä asioita mistä tykkää? Onpas hölmöä.


Kaivoin siis vihkon ja värikynät viimeisimmästä laatikosta ja aloin piirtelemään omaksi huvikseni. Pitkän aikaan olen salaa haaveillut myös lastenkirjan kirjoittamisesta, heh. Senkin voisi tehdä edes omaksi iloksi, vaikka se ei koskaan mihinkään päätyisikään. Taidanpa pyytää miestä ostamaan kunnon piirrustelupaperia ja kaivamaan varastosta taulupohjat ja maalit. Nyt on vihdoin aikaa tehdä kaikkea tällaista mitkä tällä hetkellä ovat hautautuneena varastossa. Ei tekosyitä!


Vauvan työnimet

Masukki, masuasukki, toukka, vauveliini... Mitä näitä nyt on. Työnimiä on joka lähtöön, jokaiselle jotakin. On ällösöpöjä ja tosi kummallisia. Sitten on niitä nimiä, joita kukaan muu ei ymmärrä paitsi syntyvän nyytin vanhemmat. Vauvan työnimi on vähän sellainen asia, joka voi jäädäkin helposti vanhempien inside vitsiksi. Kaikki muut pyörittelevät silmiään ja ihmettelevät, että mikä hiton merimakkara? Eikä sillä mitään väliä olekaan, mitä muut ajattelevat tai ihmettelevät.

Meillä ensin oli toive. Sen jälkeen vauva oli vain "se", "toi" ja "tää". Ei sitä oikein ymmärtänyt koko hommaa. Välillä vieläkin hihitellen totean miehelle, että "hei me saadaan vauva". Niin kuin se nyt olisi joku uusi juttu. Se vaan edelleen on niin outoa.


Sitten se oli leikkimielisesti pikku pirulainen tai jotain muuta vähemmän söpöä kiusatessaan äitiään 24/7 vatsataudilla. Saatoinpa muutaman kerran päästellä kirosanojakin...mutta rakkauttahan se silti oli.


Varhaisultran jälkeen siitä tuli pikku ja muru.


Muutaman kerran olen toheloksikin nimittänyt kun hän koittaa puskea itsensä ulos navan kohdilta jo aikamoisella voimalla. Miehen kanssa puhumme usein vauvasta.

Rakenneultran jälkeen selvisi, että odotamme perheeseen poikaa. Poikaa kutsutaan Danieliksi.


Voi hyvin olla, että pojan nimi muuttuu matkan varrella vielä monta kertaa. Yllätetään sitten ristiäisissä! Joten mummut hold your horses! Älkää virkatko nimikirjaimia vielä mihinkään. ;)

Millä nimillä ja nimittelyillä kutsutte (tai kutsuitte) teidän perheenlisäystä? :)

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

10 merkkiä joista tunnistaa naisen seonneen


1.   Nainen juttelee ja laulaa mahalleen

2.   Nainen lopettaa normaalit nautintonsa kuten sushin syömisen ja viinin litkimisen

3.   Nainen itkee jatkuvasti

4.   Nainen nauraa jatkuvasti

5.   Nainen tekee kahta edellä mainittua yhtä aikaa

6.   Nainen syö kahden edestä toistellen "se en ole minä, joka tätä haluaa"

7.   Nainen kantaa kotiin mitä oudompia ostoksia muun muassa puolen metrin mittaisia vaatteita ja pumppuja, joilla on tarkoitus pumpata rintoja. Puhumattakaan maidon pakastuspusseista?!

8.   Nainen puhisee ja ähisee kannatellen vatsaansa kuin se tippuisi

9.   Nainen käyttäytyy erikoisesti ravintoloissa kysellen esimerkiksi tuotteiden pastöroinnista

10. Nainen käy toistuvasti vessassa. Välillä nainen juoksee vessaan. Kuitenkin usein vessassa käynti on "väärä hälytys"


...tai sitten nainen on raskaana.



The vaunut

Koska oon vähän hätäpöksy olen tutkinut lastenvaunujen ihmeellistä maailmaa jo melkein plussauksesta asti. Vaunujen osto on aikuisten oikeasti melkein verrattavissa auton ostoon. Tulisi ottaa huomioon niin monta eri asiaa. Moni sanakin, johon vaunujen kuvauksia lukiessa törmää kuulostaa ensimmäistään odottavan korvaan ihan heprealta. Mikä heittoaisa tai ilmakenno? Täh?

Tutustuin siis eri vaihtoehtoihin tarkasti. Sanottakoon tässä välissä vielä, että miehen kriteerit vaunuille olivat aika simppelit: niillä pitää pystyä työntämään vauvaa eteenpäin ja niitä työntäessä pitää tuntea itsensä vielä mieheksi (vaaleanpunaiset ja rimpsut siis kielletty). Miehen kriteerit oli helppo ottaa huomioon. Itse koin tärkeäksi, että vaunut ovat kevyet työntää ja helpot ohjata. Tämän takia koin hyväksi ominaisuudeksi kääntyvät pienemmät etupyörät. Plussaa jos pienet pyörät saisi vaihdettua tarpeen tullen isompiin. Lisäksi oli (tosi) tärkeää, että vaunut on kauniit ja persoonallisen näköiset. 

Näihin kriteereihin sopii monia eri vaunuja, mutta kauneimmat ja ominaisuuksiltaan ihan loistavat vaunut löytyi Helsingin Vaunuaitasta. Meille tuli siis Gessleinin F6 yhdistelmävaunut pehmeällä kantokopalla. 



Ihastuin liikkeeseen mentäessä heti vaunujen kuosiin; vaalean harmaa väri ja sopivasti yksityiskohtia. Värin puolesta sopivat niin tytölle kuin pojallekin vaunuiksi. Nämä siis toivottavasti säilyvät seuraavankin vauvan tuloon (kun nyt saisi tämän ensimmäisen ulos...hätähousu!) 

Myyjä vakuutti myyntipuheellaan. Nää vaunut oli saatava!

Edessä on pienet kääntyvät pyörät, jotka saa talven tullessa vaihdettua isompiin pyöriin. Ne sopii hyvin lumiseen keliin ja maastoon. 

Pehmeän kantokopan saa myöhemmin muutettua lämpöpussiksi kun siitä ottaa pohjan pois.  

Kuomuosasta saa paksumman kankaan pois niin, että kuomuosaan jää verkko-osa jäljelle. Tosi kätevä ominaisuus kesän helteillä. Tämän lisäksi kuomuosan saa täysin kopan eteen käännettyä. Tätä voi hyödyntää esimerkiksi kun vauvan jättää nukkumaan vaunuihin. Kuomuosa suojaa vauvaa vaikkapa niiltä iltalehtien vihaisilta rotilta ja oravilta.


Vaunuissa on käsijarru ja työntöaisan saa säädettyä sopivaksi pitkälle miehellenikin. Lisäksi näissä on se mysteerien heittoaisa, eli työntöaisan suuntaa saa vaihdettua helposti. 


Selkänojan saa eri asentoihin. Valjaat on tukevat ja söpö kuosi näkyy niissäkin.

Kaiken kaikkiaan vaunut on tosi tukevat, kevyet työntää ja silmää miellyttävät. Vaikuttavat oikein laadukkailta ja hyviltä vaunuilta. Kunpa pääsisi jo käyttämään näitä vauvan kanssa!


tiistai 13. tammikuuta 2015

Raskaus noin niinku oikeesti

Luin tuossa muutama päivä sitten Annaa ja ihan pari hassua lausetta siellä särähti korvaan niin, että pakko jakaa ne tänne. Jos kateellisuuteen voisi tukehtua niin olisin varmasti tukehtunut. Nyt näin jälkikäteen, kun hormonipuuska on jo vähän hellittänyt suhtautumiseni pikkusen naurattaa.

"Nautin kaikista raskauden tuomista muutoksista. -- En kärsinyt pahoinvoinnista eikä minulle jäänyt raskausarpia. Odotusaikana kehoni suorastaan hehkui." Nämä olivat Karita Tykkän haastattelusta Anna-lehdestä (5/2014). 

Älkää missään nimessä kuitenkaan käsittäkö väärin -minä nimenomaan olen se kateellinen muija, joka aamiaspöydässä alkoi puhisemaan miehelleen, että "millä perkeleen oikeudella joku saa kaiken ja minä en mitään? Ei sitten minkäänlaista hehkua.". 

Aina puhutaan siitä raskausajan hehkusta ja siitä kuinka odottajat oikein kylpee raskausajan unelmaa (okei, ei ehkä ihan näillä sanoilla, mutta ymmärätte pointin.). Mutta mitä se hehku sitten oikeasti on? Vai onko koko homma asenteesta kiinni? Kateellisuus ei kyllä ainakaan edesauta asiaa, uskoisin...

Kai sille on syynsä, että raskaus on nimeltään raskaus. Eihän tämä mitään helppouttakaan ole ollut. Taisi olla viime viikolla, kun päätin että "NYT, nyt on se hetki kun aloitan sen raskausajan hehkun.". Ei tainnut mennä kuin päivä niin oksensin vaihtelun vuoksi koko vatsan sisällön ja risat päälle. Peilistä katsoi punasilmäinen ja turhautunut nainen. Ei, ei nyt ollut vieläkään sitä hehkua nähtävissä. 

Sanotaan, että aika kultaa muistot. Ehkä aika kultaa nämäkin muistot, mutta näin nyt niinku tällä hetkellä en voi kyllä sanoa hehkuvani tai omanneeni hehkua missäään vaiheessa. Ainakaan tämä raskaus ei siltä tunnu. En sitten tiedä minkälaista anti on ulospäin. Mutta hei, jotta tämä teksti ei olisi pelkkää valittamista, niin selvennän vielä...Vaikka olen turhautunut ja viettänyt jo sairaslomaakin kiitettävästi tämän raskauden aikana niin olen varmasti yksi onnellisimmista odottajista mitä maan päällä kantaa. 

Tätä onnea ei tekemällä tehty, pitkään kuitenkin haaveilin äitiydestä. Tämän onnen tekeminen ei vaatinut kyyneliä. Siinä suhteessa olen oikein etuoikeutettu ja asiasta varsin kiitollinen. Tämä raskaus sai alkunsa ihan rikollisen helposti. Ehkä sen takia joudunkin nyt kärsimään, että tasattaisiin onni vakioksi niiden kanssa, jotka kamppailee lapsettomuudesta. 

Raskauspahoinvointia? Kyllä. Mielialan vuoristorataa? Kyllä. Rasvainen iho ja hiukset? Kyllä. Selkäkipuja? Kyllä. Liitoskipuja? Kyllä. Supistuksia? No kyllä. Jos raskausoireista olisi jokin raksi ruutuun -lista voisin varmasti raksittaa niistä kaiken. Listan loppuun kirjoittaisin kuitenkin vielä, että onnellisempi kuin ikinä.


torstai 8. tammikuuta 2015

Ostoslista

Tässä olisi listat siitä, mitä meillä on jo ostettu ja mitä on vielä ostoslistalla ennen vauvan syntymää.

Vaatteiden hamstraamisen aloitin jo ennen plussaa testissä ja pikkuhiljaa pieni laatikko vaihtui sängynaluslaatikoihin. Silloin mies pyöritteli mulle silmiään, mutta kyllä se mua sitten vielä kiittää kun löydämme itsemme pulauttelevan ruskea niskaisen vauvan viereltä. ;)

Tällä hetkellä vaatteita löytyy jo 80 cm kokoon asti ja ne on ahdettu yhteen lipastoon ja kahteen sängynaluslaatikkoon. Lipastosta löytyy pienet koot, jotka tulee heti käyttöön. Ajattelinkin pitää vaatteet koon mukaan järjestyksessä niin, että pieneksi menevät voi sitten siirtää helposti syrjään isompien tieltä. Vaatteista en ole sen kummemmin pitänyt kirjaa kun aikalailla kaikkea löytyy jo.

Päätettiin miehen kanssa ettei oteta äitiyspakettia. Pakkauksessa on paljon sellaista mistä tiedän jo valmiiksi, etteivät tule käyttöön. Meillä kun noita söpöjä vaatteita löytyy paljon, niin uskon että äitiyspakkauksen retrot vaatteet jää viimeisimpään nurkkaan. Jonkun silmää ne vaatteet varmasti miellyttää, muttei mun... Pakkauksessa on toki tarpeellistakin tavaraa, mutta ne voin ostaa ilman pakkaustakin. Suurin hyöty meille on rahasta!

Ostettu jo:
- vaatteita PALJON
- vaunut (Gesslein F6) 
- pinnasänky + patjat 
- hoitopöytä
- hoitoalusta
- leikkimatto
- sitteri (Baby Björn)
- tutteja 2kpl
- tuttipulloja 3kpl
- rintapumppu manuaalinen (saatu)
- maidon kerääjä (saatu)
- kantoliina
- itkuhälyttimet (saatu)

Vauvalle:
- turvakaukalo + adapteri (Britax tai Maxi-Cosi, koska sopivat vaunujen runkoon liitettäväksi) 
- telakka turvakaukalolle
- sadesuoja vaunuihin
- vaunulelu
- vaunulukko (tuleeko tämmöinen oikeasti käyttöön?)
- peitto + tyyny
- toiset pussilakanat
- aluslakanoita
- kosteussuoja
- unipussi
- mobile 
- reunasuoja
- katosverho + tanko
- harsoliinoja 
- tutteja 2kpl
- rasvat, kynsisakset (ym. apteekkitavarat)
- amme + kylpytuki
- potta
- syöttötuoli (Tripp trapp mahdollisesti?)
- vaipparoskis
- pari kestisvaippaa kokeiluun
- leluja

Äidille:
- liivisuojia
- imetysliivit 
- pullojen sterilisointilaite (jos pullot tulee ahkeraan käyttöön)
- imetyspaitoja 
- lasinoh rasva
- imetystyyny (en tiedä tarviiko kun on jo pari hyvää tyynyä)

Lisäilen sitten jos jotain muistuu vielä mieleen, mutta tässä taitaa olla oleellisin? Osa ostoksista myös semmoisia, ettei niillä ole kiire eikä niitä tarvita pitkään aikaan. Ovat nyt listalla silti!


Lisäisittekö jotain listalle? 

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Tilannepäivitys

Pääsin tänään Naikkarilta pois! Supistukset rauhoittuneet, mutta esimerkiksi kylkeä kääntäessä tulee aina. Lääkäri sanoi, että mulla on kovin supistusherkkä kohtu ja ettei tälle oikein mahda mitään.

Tuntemusten mukaan pitää mennä ja ottaa rauhallisesti nyt ainakin sairasloman ajan. Neuvolan lääkäriin pitää ottaa sitten yhteys jos saikun jälkeen vielä supistelee ja tarvis lepäillä lisää. Tietty jos tilanne pääsee samanlaiseksi kun nyt osastolle mentäessä niin pitää olla päivystykseen yhteydessä


Mies tuossa juuri laittaa mulle ruokaa ja mä oon heittäytynyt täysin palveltavaksi. Heh, tilanne ei näytä ollenkaan huonolta enää... ;) Huomenna vois taas kokeilla tuota elämää sängyn ulkopuolella, jos sitä vaikka sohvalle siirtyis.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Päivän kohokohdat

Tää päivä on mennyt ihan sairaalan ruoka-aikojen ympärillä. 7:30 vääntäydyin ylös syömään aamupalaa, klo 11:00 oli lounas, 16:00 päivällinen ja sitten pääsikin jo iltapalalle klo 19.  Ruoka-aikojen odotuksen välissä olen tuijotellut seiniä, telkkaria ja kännykän näyttöä. Parit päiväunetkin kerkesin nukkumaan. Mies tuli illalla käymään ja toi mukanaan suklaalevyn ja raaputusarvan. Uhkapelejä ja herkkuja, se sitten tietää mistä mamma tykkää. ;) Pääsen toivottavasti huomenna kotiin, mutta palaan siihen huomenissa kun tiedän vähän enemmän!

Tässä olis pari videota, jotka oli joskus hyvälaatuisia. En tiedä mihin se laatu meni?

Kovat jumpat on pojalla! Näyttää omaan silmään niin hassulta tämä mun napa ja miten se pullahtaa tuolta. Kivalta näyttää myös umpparileikkauksen arpi viime keväältä.

Mies lähetti ihanan videon ja nyt on kotiin ikävä! Alma on tommonen sirkuskoira, joka tekee kaikkensa herkkujen eteen. (Tai siis oikeastihan Alma halusi lähettää terkkuja mulle...)

Huomiseen!
P.s En tiedä millä perusteella Youtube heittää noita videoita mun videoiden jälkeen. Mulle pläjähti siihen äsken video ranskalaisista. Kai se tietää mistä mä haaveilen?

Pari kirosanaa

Voi suuri huokaus ja pari kirosanaa! Mä oon taas Naistenklinikalla osastolla...

Supistuksia tuli taas säännöllisesti ja tiuhaan tahtiin. Kolme tuntia jaksoin kotona odottaa jos olisivat lähteneet levolla, mutta turhaan! Pakkohan se oli sitten tulla päivystykseen ja sieltä osastolle. Sain supistuksiin lääkettä ja nyt on jo helpottanut. Onneksi!

Syy siihen miksi alkoi supistelemaan oli niinkin säälittävä kuin vaatteiden laittaminen kaappiin. Hetken kerkesin olla jalkeilla ja ajattelin, että siinä sipsutellessani varovasti voin muutaman vaatteen viikata. No ei olisi kannattanut näköjään. Sekin oli liikaa rasitusta kohdun mielestä.

Tällä hetkellä ajatukset on tosi ristiriitaiset; haluaisin kovasti kotiin omaan sänkyyn, mutta toisaalta kotiin meneminen pelottaa. Mikä on liikaa rasitusta ja kuinka kauan tätä kestää? Entä sitten kun kotona alkaa taas supistelemaan? Onko osastolle aina pakko tulla, vaikka vielä ei ollut kohdunkaulalla muutoksia? Ääääh.

Pitää varmaan vaan antaa ajan näyttää. Aamulla lääkärin käynnin jälkeen olen varmaan vähän viisaampi!

...kuvaton postaus, koska tästä mammasta nyt ei vaan saa mitään edes vähän edustavaa...

maanantai 5. tammikuuta 2015

Tylsyys!

Tänään päivä on mennyt täysin vaakasuorassa ja ihan aikuisten oikeasti levätessä sekä päiväunia nukkuessa. Itse asiassa kello on jo todella pahasti huomisen puolella, täytyisi varmaan sanoa että eilen.

Noh joka tapauksessa, tylsää on ollut kun en oikeastaan viitsi nousta sängystä/sohvalta, koska muuten alkaa supistelemaan. Yritän nyt tunnollisesti välttää supistuksia kaikin keinoin.

Paneuduin blogin ulkoasun muokkaamiseen, koska en ole nyt puolikuntoisena keksinyt muutakaan mielekästä tekemistä. Ulkoasun muokkaus on ollut to do -listalla jo jonkun aikaa, mutta jostain kumman syystä se nyt ei ole ollut tärkein prioriteetti.

Ulkoasu varmaan vielä hioutuu tässä ajan kuluessa, mutta tällä hetkellä olen tyytyväinen aikaansaannokseeni!

Mitäs tykkäätte? 


Nyt nukkumaan, vihdoin.



Löysin kuvan pikkumasusta Italian matkalta. Viikkoja jotain 12+

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Kotiin!

Jes! Onneksi tämä jäi lyhyeksi reissuksi sairaalassa.


Supistukset ovat vähentyneet eikä niitä tulee enää niin säännöllisesti. Muutaman tunnissa kuitenkin edelleen. Yöllä rauhoittuivat säännöllisyydestään, kun sain toisen Nifanginin ja Litalginin. Ihanaa päästä kotiin! Koti on kuitenkin paljon mukavampi paikka olla. Sain kontrolliajan Jorviin puolentoista viikon päähän, johon asti pitää olla kotona levossa. Jatkot näkee sitten kontrollin jälkeen. 

Kaikki tulokset eivät ole vielä tulleet eilen otetuista näytteistä, mutta sen hoitaja tuli kertomaan, että streptokokki oli yhdellä plussalla. Streptokokki on siis mahdollisesti syy supisteluihin, ei tosin varmasti voi sanoa. Sitä ei kuitenkaan yleensä hoideta ennen kuin vasta synnytyksessä. Streptokokki on muutenkin melko yleinen: raskaana olevista naisista sitä kantaa 10-30 prosenttia. Tottahan toki kuulun tuohon prosenttiin, joilla se on...

Saa nyt nähdä kontrollissa, jos jotain muutoksia on tapahtunut niin miten edetään. Varsinaisen huolestunut en ole, lähinnä helpottunut että pääsen pois sairaalasta! 

lauantai 3. tammikuuta 2015

Vaunuostoksilta Naistenklinikalle

Käytiin tänään ostamassa vaunut! En pääse yli siitä kuinka söpöt ne on! Ihanat harmaat Gessleinit pehmeällä kantokopalla. Kantokopassa ja yksityiskohdissa on sinistä pallokuviota ja raitoja. Ihan megasöpöt! :) Kuvia mulla ei ole laittaa muuta kuin nämä, jotka otin kaupassa ollessamme. Voin tehdä sitten vaunuista ihan oman postauksen.



Vaunuostoksilla ollessamme alkoi tulla epämukava olo. Selkää särki ja tuli pieniä supistuksia. Kotiin päästyämme soitin sitten Jorviin kun tuntui, että supistuksia tuli aika tasaiseen kymmenen minuutin välein. Jorvista kehottivat katsomaan josko supistukset menevät ohi levolla ja Panadolilla. Tunnin siinä kuulostelin vointia ja laskin supistuksia. Panadolista ei tuntunut olevan mitään apua särkyyn, jomotukseen ja paineen tunteeseen. Soitin uudestaan Jorviin, josta kehottivat olemaan yhteydessä Naistenklinikalle. Noh, Naikkarilta pyysivät päivystykseen käymään.

Päivystyksessä otettiin käyrää supistuksista, joita tuli siinä vaiheessa jo neljän minuutin välein. Lääkäri teki sisätutkimuksen ja tunnusteli kohdun (naiseuden huippuhetkiä, hitsi kun sattui!). Kohdunkaulalla ei onneksi ole tai ainakaan silloin ollut tapahtunut muutoksia (koputtaa puuta). Vauvalla myös kaikki hyvin!

Päivystyksen lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, ettei minua kotiin päästetä. Niinpä olen nyt osastolla 42. Huonekaverina avautumisvaiheessa oleva synnyttäjä, joka ähkii, puhkii ja huutaa kuin hyeena. Luulen, että itse tuossa tilassa en olisi noinkaan hyvätapainen.


Olen nyt saanut kahta erilaista supistuksia vähentävää lääkettä. Ensimmäinen niistä rauhoitti supistukset siitä neljästä minuutista nykyiseen kymmeneen minuuttiin. Toinen lääke ei ole mielestäni vaikuttanut sen kummemmin. Supistukset eivät kuitenkaan ole enää niin napakoita kuin päivällä olivat, vaikka ovatkin edelleen melko säännöllisiä. Olo siis paljon parempi kuin päivällä. Huomenna tarkistetaan kohdunsuun tilanne uudestaan. Toivotaan parasta! Pääasia, että pojalla on kaikki hyvin. <3

Matu & Daniel 23+3