Kaksplus.fi

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Koti & värihaaste #1

Kun äiti kelaa blogin Selina haastoi mut ajat sitten tähän, mutta en oo vaan millään saanut tehtyä tätä kun on niin paljon tekosyitä. Nyt on hyvä hetki avartaa katsetta tuon beibin naamasta pidemmälle ja kurkata minkälaista meillä on kotona. Haasteen tarkoituksena on esitellä 5 eri väriä omasta kodista ja haastaa 5 bloggaajaa mukaan. Esittelen meidän kodin värit eri postauksissa. :) Nähtäväksi jää löydänkö edes viittä eri väriä meidän kohtalaisen väritömästä kodista. 

Saatte vain pienen vilauksen meidän kodin väreistä, koska noh täällä vallitsee vieläkin jonkun asteen kaaos eikä koti oo mun mielestä ollenkaan valmis. Tätä kodin laittamista on viivästyttänyt se, että en oikeasti tiedä jäädäänkö me tähän asuntoon sittenkään rakentamaan kotia... 

Tässä talossa ei sinänsä ole mitään vikaa. Kuulin vain sattumoisin yläkerran naapurilta, että tässä meidän asunnossa on ollut kosteusvaurio. Kosteusvaurio on kyllä rempattu, mutta se kuinka hyvin, on isona kysymysmerkkinä. Mulla on nimittäin tullut oireita, jotka on joko a) siitepölyoireita (joskaan en oo ennen ollut siitepölylle allerginen) b) vainoharhaisuutta c) oireita homeesta/huonosta sisäilmasta. Toivon todella, että olisin vain vainoharhainen ja meidän ei tarvitsisi muuttaa täältä. Tosin vainoharhaisuudella ei kyllä saa aikaiseksi astmayskää, tukkoisuutta jne... Mä siis kävin joku aika sitten lääkärissä ja tällä hetkellä mulla on käytössä astmalääke ja astmatutkimukset alkaa heinäkuussa. Ei todellakaan hyvä!

Joka tapauksessa mittaukset ja selvittelyt on nyt käynnissä ja asuntohakemus vetämässä kaupungin asuntoihin. Katsotaan miten tilanne etenee, toivottavasti nopeasti. Tosi iso harmitus kyllä! Inhottavaa jos pitää taas muuttaa, vaan muutettavahan se ehkä on. Elän vielä toivossa, että oireet menee vaikka sen siitepölyn piikkiin. 

No mutta nyt kuvat puhukoon puolestani. Ekana värinä mun suuresti rakastama vaaleansininen. 


Vaaleansininen tähtikuosi taitaa olla poikien huoneen se "juttu". Niin ja tosiaan se on perheen molempien poikien huone, koska toistaiseksi työpöytä ja miehen tietokone löytyy sieltä. Työpöytä siirtyy olohuoneeseen ja pinnasänky poikien huoneeseen kun nöpä on tarpeeksi iso (ja valmis) nukkumaan yksin.

Kirjatuet odottelee kirjoja...

...ja kuvat puuttuu vielä kehyksistä

Ihana ja juuri meille sopiva lamppu löytyi Ellokselta!

Jääkaapin oveenkin on eksynyt vaaleansinistä. Pupukortti on muuten mun äidin tekosia. Taidetta voi käydä kurkkaamassa täältä.

Haastan mukaan Maaliskuun unelma blogin Sarin, Helmikuun rakkaus blogin Teijan, In the little cottagen Nean, Mama loves you twon Nannan & Sängyn alla blogin Iivarin. :)

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Myönnän olevani väsynyt

Vauva-arki on kaikkea sitä mitä osasin odottaakin; suurta rakkautta, vaunulenkkejä, hellittelyä ja silittelyä, mutta myös unettomia öitä, itkua, lohdutusta ja falskaavia kakkavaippoja. 

Yllätyksenä tuli kuitenkin se kuinka usein tulee myös huono äiti tunteita. Blogin nimestä voi päätellä, että jo raskaana ollessa valmistauduin olemaan se paras mahdollinen äiti. Välillä kun koko päivä on mennyt vauvaa hyppyyttäessä ja ilta itkiessä huomaan olevani ihan poikki ja pinoon väsynyt. Oon rohkea ja myönnän myös ajatelleeni, sitä mihin tuon itkevän paketin oikein voisi palauttaa. Toisaalta samalla hetkellä tulee kamala morkkis -se itkevä paketti on antanut elämälle merkityksen ja on kaikista tärkein ja rakkain koko maailmassa. Ei pistetä palautukseen. Hui kamala, ei ikinä!

Meillä on nyt menossa itkukausi. Poitsu itkee aika usein, tai ainakin paljon enemmän kuin muutama viikko sitten. Vauvoilla yleensä taitaakin olla jonkinmoinen itkupiikki tässä iässä. "Normaalia" itkuisuutta siis... Hän osaa olla myös kovin vieraskorea. Samalla hetkellä kun ovi sulkeutuu ja vieraat lähtevät alkaa huuto. Ne jotka on pojan tavannut pitää mua varmaan ihan hulluna. "Tuo nukkuva söpöliinikö muka itkee? En usko."

Luulen, että pahimmat itkut, jotka oli tossa parina iltana on johtuneet rotarokotteen saamisesta. Nöpän vatsa on ollut selkeästi tosi kipeä. Oon antanut kahtena iltana särkylääkettä (neuvolan ohjeesta), joka on auttanut oloon. Onko teillä minkälaisia kokemuksia rotarokotteen saamisesta? Nyt taas nuo kamalimmat masuhuudot on rauhoittuneet, mutta itkeskellään edelleen usein. Yöt nukutaan ihan hyvin, mutta päivällä uni ei enää tulekaan niin hyvin ja rinnalla raivotaan. Huono äiti olo tulee kun en tiedäkään mikä poikaa itkettää tai kun tissi ei kelpaakaan. 

Tänään vaunulenkki loppui lyhyeen kun alkoi itku. Mä painalsin kahtasataa kotiin päin itkevän pojan kanssa ja yritin parhaani mukaan hyssytellä. Lähellä sauvakävelevä mummo antoi kovin arvostelevia katseita mulle. Ihan kun tahallani huudattaisin vauvaa. Suoraan sanottuna silloin teki mieli tunkea ne sauvat sinne missä aurinko ei paista. Mikä siinä onkin kun äitiyttä on ihan okei arvostella? Jotkut tuntuvat tietävän aina paremmin. 

Tän kirjoituksen perusteella saa ehkä vähän turhan kärjistetyn kuvan. Ei meidän elämä pelkkää itkua ole ja tiedän olevani paras äiti nöppikselle. On meillä todella paljon ihania leikkihetkiä, naurua ja jokelteluakin. Näin väsyneenä asiat tuntuu vain kovin mustavalkoisilta. Vähän pidempi itku tuntuu ikuisuudelta ja vähemmät päiväunet maailman lopulta. Pistän osan myös hetki sitten aloitettujen minipillereiden syyksi. Ne kirotut hormonit! ;) 

Tänään päästään nollaamaan itkuiset illat miehen kanssa kun mennään kahdestaan syömään ja leffaan. Siitä onkin kauan kun ollaan viimeksi oltu kahdestaan, saati sitten treffeillä. Tiedän kyllä jo, että sen kahdestaan vietetyn ajan ajattelen vain miten pojalla menee ja poden ikävää...

torstai 25. kesäkuuta 2015

Äiti leipoo ihan nopee: raparperi-mansikkapiirakka

Oon aina tykännyt kamalasti leipomisesta. Nyt se on kuitenkin jäänyt taka-alalle vauva-arjen pyörityksessä. Miehen äiti toi meille joku aika sitten raparperiä, joten päätin että nyt on hyvä päivä käyttää osa pakkasesta pois kun anoppikokelas on tulossa käymään. (Ja kyllä tosiaan, raparperi on mulla valmiiksi pilkottuna pakkasessa.) Tänään ollaan herätty jo 7 aamulla ja vaikka mun teki kovasti mieli olla vaan silmät ristissä ja aivot narikassa sohvan nurkassa lähdettiin aamulla ekaksi ruokakauppaan. En ookkaan ennen blogissa oikeastaan kirjoitellut muusta kun raskausajasta ja vauvajutuista. Kiinnostaako teitä lukea muustakin? 

Mä oon vähän sellainen mutu tuntumalla leipova. En koskaan leipoessa noudata tiettyjä ohjeita, vaan heittelen vähän sitä mitä sattuu käteen osumaan. Senpä takia jotkut leipomukset menee pahasti pieleen, mutta hälläväliä asenteella mennään! Mun yksi äitihokema onkin "ei haittaa". Ei siis haittaa vaikkei leipomukset aina mene ihan nappiin. Meillä mies hoitaa silti hyvin sen syömispuolen vaikka mä en olis tyytyväinen. 

Tää on sellainen ohje, joka menee tukka putkella, aivot narikassa ja vaikka unissaan. Sopii varsin hyvin vauva-arjen hyrskynmyrskyyn leivottavaksi! Ja koska täällä hyrskynmyrskyssä pitää olla nopea, käytin valmista murotaikinapohjaa.

Tarvitset:

- Raparperiä ja mansikkaa (mulla meni ehkä desi)
- Murotaikinapohjan 
- Mascarponejuustoa 250g
- 2 kananmunaa
- vaniljasokeria 1tl 
 Eli raparperiä ja mansikkaa pakkasesta...
Mä tykkään käyttää muffinssivuokaa, jolloin saa kivoja pikkupiirakoita. Pieniä piirakoita yhdestä taikinasta saa 11-12. Toki tää maistuu yhtenä kokonaisenakin ja varmaan tulee vielä vähän nopeempaa kun ei tarvitse näperrellä.. Voitelin voilla ja painelin taikinan suoraan vuokaan (joka oikeasti on puhdas, vaikka ei siltä näytäkään...). Sitten raparperit ja mansikat pohjalle. 

Mascarpone, kananmunat ja sokeri sekoitetaan. Sitten sörsseli piirakoiden päälle. Uuniin paistumaan 200 asteeseen keskitasolla ja n. 15 minuuttia. Täytyy myöntää, että en muistanut katsoa kelloa kauanko nää oli uunissa. Joka tapauksessa sitten kun taikinareunat on ruskeat ja mascarponeseos kuitenkin vielä suht vaaleaa on piirakat sopivia.
Päälle vähän tomusokeria jos löytyy kaapista. Valmista tulee nopeasti tosi vähillä aineksilla ja maistuukin vielä kivalta! Raparperin ja mansikat voi korvata melkein millä vaan makealla. Ite oon tehnyt myös vadelmalla, mustikalla ja vanhaksi menevillä päärynöillä.

Semmoista pikaleivontaa meidän aamuun tänään. Ohjeen seuraaminen sitten ihan omalla vastuulla.. ;)

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Imetysvaatteitako?

Mua pyydettiin kirjoittamaan imetysvaatteista ja liiveistä. Jotkut on sitä mieltä, että imetysvaatteet on ihan must. Mä väitän, että hyvin pärjää ilmankin kun jaksaa vähän soveltaa. 


Oon vähän pinnallinen, turhamainen ja ennen kaikkea pihi, jonka takia mulla ei juuri ole imetysvaatteita. Kaapista löytyy tasan kaksi imetystoppia, nekin niitä H&M:n halpiksia. Virallisista imetysvaatteista en siis oikein osaa sanoa juuta tai jaata. Varmasti ne olisi käteviä, mutta en ole löytänyt vielä niin silmiä hiveleviä imetyspaitoja, että raaskisin maksaa niistä sen 50e, mitä ne siis helposti kustantavat. Maksan mielummin 50e sitten sellaisesta paidasta jolla on käyttöä myös imetyksen loppumisen jälkeen. Mikä ihana tekosyy ostaa merkkivaatteita? No ehkä...

Se, että oon pihi ja turhamainen yhtä aikaa vaikeuttaa tietysti jonkun verran huomaamattoman imetyksen toteuttamista. En kuitenkaan varmaan koskaan tule kovin julkisesti imettämään. Koen sen mun ja vauvan kahdenkeskiseksi jutuksi, enkä tunne oloani mukavaksi jos joudun imettämään ihmisten keskellä. Suurin saavutukseni on ollut kauppakeskuksen lastenhoitohuone, jossa sielläkin pörräsi vaikka kuinka paljon porukkaa. Äitejä kaikki, niin eipä tuolla ollut niin väliä. 

Mitä vaatteita mä sitten oikein käytän niin, ettei ihan tarvitse puolalasti imettää? Kaikista parhaimpia on edestä napitettavat paidat ja tunikat. Sinne alle voi vielä laittaa tuubitopin, jonka saa kätevästi laskettua vähän alemmas niin ei pääse mahakaan vilahtamaan. Laiska kun olen, en oo niitä tuubitoppejakaan saanut ostettua kun yhden. Mä jätän myös tavallisista topeista toisen olkaimen pukematta niin siltä puolelta saa helposti imetettyä. Se tietysti vaatii sen, että päällä on vielä joku paita, ellei sitten halua mennä sellaisella viidakon Jane lookilla. Välillä lähden kotoa kuitenkin myös vaikka vaan pelkkä mekko päällä, jolloin venyttelen olkaimia ja heitän harson sitten vähän suojaksi. Tässä on tosin tosi paha tissin vilahtamisen mahdollisuus, joten en suosittele julkisella paikalla. ;)

Imetysliivien löytäminen oli todellakin työn ja tuskan takana. Itselläni tota varustusta löytyi jo valmiiksi ihan tarpeeksi, niin maidon nousu ei ainakaan helpottanut liivien ostoa. Suosittelen panostamaan imetysliiveihin. Se on tosi tärkeää, että ne on mukavat. Ihan ekoille viikoille kannattaa hankkia pehmeitä, kaarituettomia liivejä. Älä toista mun virhettä, vaan hanki useammat kuin yhdet. Sitä maitoa on nimittäin joka paikassa ja ne yhdet on märät alta aikayksikön. Myöhemmin, kun maidon tulo on tasaantunut ja kipu hellittänyt passaa myös kaarituelliset. Ite käytän kotona myös urheiluliivejä, joiden olkaimen lasken sitten aina imettäessä. 

Niin ja tosiaan, ite löysin yhdet tarpeeksi sopivat imetysliivit erikoisliikkeestä (Funky lady) ja loput olen "teettänyt" Wiipurin erikoiskorsettiliikkeessä Helsingissä. Mun kokoyhdistelmä on niin mielenkiintoinen varsinkin nyt, ettei edes erikoisliikkeillä ole suoraan tarjota mulle sopivia imetysliivejä...tai ainakaan en oo yksiäkään löytänyt. Jos tuskailet siis imetysliivien kanssa, niin kannattaa käydä kurkkaamassa Wiipurin liiviliike, koska siellä ne esimerkiksi pienentää ympärysmittaa sopivaksi ja tekee vaikka tavallisista liiveistä hakasten avulla imetysliivit. Tietty hommalle tulee aika suolainen hinta, mutta on se sen arvoista kun on sopivat liivit päällä!

Voisin vähän vielä nostaa postauksen viihdearvoa kertomalla, että eilen kun kävin lenkillä mulla oli päällekkäin rintaliivit ja kahdet urheiluliivit. Tilanne on siis riistäytynyt käsistä totaalisesti. Tähän vähän huutonaurua... :'D Oliskos seuraavaksi ostoslistalla teräspanssari tukemaan povea?

Muuten vinkkinä imetyksen helpottamiseksi; kannattaa hankkia kosteussuojia ja paljon harsoja (ainakin jos vauva on samanlainen superpuklailija kun meillä). :)

Onko muita samanlaisia soveltajia liikkeellä kun mä? Tuleeko mieleen muita imetysvaatevinkkejä?

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

7 viikkoa

Iso kiitos kaikille tsempeistä ja vinkeistä edellisessä postauksessa! Meillä on edelleen täällä aikalailla samat hulinat kuin viime viikolla. Tissille raivotaan varsinkin väsyneenä. Tähän touhuun on alkanut tulla ymmärrystä, vaikka edelleen imetystä varjostaa ripaus turhautuneisuutta. Vauvan itkua on tylsää kuunnella kun tietää, että toisella on nälkä, mutta rinnalle on vaikea rauhoittua syömään. Paras apu rintaraivareihin on imettäminen kävellessä, kiitos tästäkin vinkistä! Korviketta pikkuherra on saanut vielä pariin otteeseen iltaa vasten. Nyt kun mun hermot ei ole enää yhtä kireällä imetyksen suhteen voidaan varmaan siirtää tuo korvike takataskuun hätävaraksi.


Varmaan moni muukin kuusiviikkoisen vauvan vanhempi hermoilee samoja raivareita kun mä. Tässä on todella hyvä teksti kuusiviikkoisen vauvan itkuisuudesta. Kannattaa lukea! On nuo vauvat kummallisia kapistuksia...

Torstaina oltiin lääkärineuvolassa. Nöpä on saanut taas hienosti painoa. Turhaan hermoilin imetyksen suhteen siis. Toisaalta äitien tehtävä on kai aina vähän hermoilla ja huolehtia... Painoa on poitsulla nyt reilu viisi kiloa ja pituutta 56,5cm. Pituuskasvu oli laskenut käyrällä, mutta siitä ei kuulemma tarvitse huolestua kun painoa on tullut niin hienosti. 

Satunnaisia rintaraivareita ja onneksi jo huomattavasti vähentyneitä masun väänteitä lukuun ottamatta nöppis on oikein aurinkoinen ja hymyileväinen. Pientä jutun poikastakin välillä lentää ja omaa ääntä harjoitellaan. Unirytmi tuntuu olevan tällä hetkellä ehkä vähän nurinkurinen, koska pisimmät pätkät unta nukutaan päivällä. Pääasia, että nukkuu. Katse hakeutuu jo selvästi kaikkeen kivaan ja värikkääseen. Kovasti kehittyy ja kasvaa! :)

Instagrammissa päivittelen edelleen ahkerammin meidän arjesta. Leppoisaa sunnuntaita!

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Kuulumisia

Aikaisemmin oon ehkä vähän kyseenalaistanut sitä kun sanotaan, että vauvaperheen arki on usein kiireistä. Mikä siinä on niin kiireistä kun vauva vaan nukkuu ja syö? No eihän sitä tietysti kokematta välttämättä ymmärrä. Nyt ymmärrän! Meillä mies oli kotona vaan ekan viikon nöppiksen synnyttyä ja sen jälkeen ollaan oltu nöpän kanssa kaksin vaihtelevasti miehen kolmivuorotyön mukaan. Nyt kuitenkin miehellä alkaa melkein kahden kuukauden kesäloma! Annan isot peukut kaikille jotka hoitaa aina sekä äidin että isän roolia! Kaikessa ihanuudessaan tämä olisi kyllä paljonpaljon rankempaa jos ei olisi tuota miestä.

Päivien luonne vaihtelee meillä aika paljon. Välillä nöppis haluaa olla sylissä koko päivän ja mun pitää hoitaa kaikki yhdellä kädellä. Tällaisina päivinä unetkin on paras ottaa äitin kainalossa tai liikkuvissa vaunuissa. Kyllä sitä juustoa oppii leikkaamaan yhdellä kädellä ja spagettia syömään vasemmalla kädellä kun on vaan pakko. Vessaan ja suihkuun mennään yhdessä tai sitten kiireen tuntu peffassa itkuhälytintä vahtien. Hyviä dieettipäiviä tällaiset kun ei oikein kerkeä syömään kunnolla ja poitsua pitää hytkytellä ja nukuttaa vaunuissa. ;) 

Välillä sitten nöppis viihtyy oikein mielellään sitterissä ja nukkuu pitkät pätkät parvekkeella vaunuissa. Niin kuin tänään! Oon saanut käytyä kaupassa, siivottua kotia ja vihdoinkin purkanut vikat muuttolaatikot. Vähän jännittää kuinka unta riittää yöhön asti kun hereillä oloa on ollut niin vähän tänään. 

Masuvaivojen takia illat menee vaihtelevien desibelien mukaan huutaen. Eilinen oli tosi itkuinen ilta. Siinä melkein jo itkettiin kilpaa nöppiksen kanssa. Se on niin hirveän turhauttavaa ja surkeaa kun tekee parhaansa että pienellä olisi hyvä olla, mutta mikään ei auta. Meillä on ollut cuplaton käytössä, nyt vaihdoin sen disflatyliin joka toimii paremmin. Pierujumpat ja hytkyttelyt auttaa vaihtelevasti. Kävelisin vaikka käsilläni jos se vaan auttaisi! Noh, eiköhän tämä helpota. Tänään (kopkopkop) nöppis ei ole huutanut ollenkaan vaan on ollut supertyytyväinen. Ihanasti vain tuhisee tuossa vieressä. <3

 5 viikoisena nöppis painaa jo 4800g ja on 55,5cm pitkä!

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Synnytyskertomus osa 2

No niin! Edellinen osa synnytyskertomuksesta jäi siihen, että päästiin synnytyssaliin. Jos oot odottaja ja haluat lukea vain positiivisia synnytyskertomuksia niin jätä tämä lukematta. Tää ei oo ehkä paras ja rohkaisevin synnytyskertomus.

Kyseessä perusterve ensisynnyttäjä, synnyttänyt raskausviikolla 40+3. Saapunut sairaalaan supistuksissa. Säännöllinen, spontaani alatiesynnytys. Kivunlievityksenä saanut epiduraali- ja pudendaalipuudutuksen. Ponnistusvaihe sujunut hienosti, 2.5 klo 15:01 syntyy 9/10/10 apgarpisteen poikavauva. Jälkeiset syntyvät täydellisinä. 


Kello taisi olla jotain 9 ja 10 väliltä kun päästiin synnytyssaliin ammeesta. Siinä vaiheessa kohdunsuun tilanne oli 4cm auki. Ne 4 cm riittivät myös epiduraalin saamiseen. Ennen epiduraalin laittoa meni myös lapsivedet ja mut laitettiin oksitosiinitippaan. Sänky muuttui lapsivesisängyksi kun vedet hulahtelivat siihen supistusten myötä. Tuntui vähän epämiellyttävältä maata lämpimässä märässä.

Sain ekan epiduraalin klo 10:30. Lääkäri pisti ensin väärään paikkaan, joten jouduin kestämään sen piikittelyn kaksi kertaa. Se ei kyllä ollut silti mitään supistuskipuun verrattuna. Epiduraali aiheutti mulle hillittömän kutinan. Tuntui siltä kun muurahaispesä olisi kipattu ihon alle. Raavin ihoani koko synnytyssalissa oloajan. Onneksi epi vei kivun supistuksista. Kutiaminen vaan oli tosi inhottava sivuvaikutus.

Avautumisvaihe salissa meni multa vähän ohi. Epi aiheutti pikkusen pöllyn, joten tästä epiduraalin aikaisesta ei ole hirveästi muistikuvia. Jotain mä siinä taisin höpötellä ja kännykkääni selailin. Somesynnyttäjä kun olin niin päivitin ekan epin jälkeen instagrammiin kuvan ja laitoin tärkeimmille tyypeille väliaikatietoa synnytyksestä. Ei ehkä kauhean tarpeellista, mutta olihan toi synnytys nyt tärkeä tapahtuma. Onhan niistä vähemmänkin tärkeistä jutuista päivitelty someen. Avautumisvaihe oli muutenkin vähän tapahtumien odottelua.

Joskus klo 12:30 aikaan aloin taas tuntea supistuskipua. Senpä takia sain toisen epin klo 13. Tällöin olin 8cm auki. Toisen epin jälkeen alkoi tuntua tarve ponnistaa joskus 14 aikaan ja silloin tilanne olikin jo 10cm auki. Synnytyskertomukseen on merkitty ponnistusvaiheen aluksi 14:35, mutta se ponnistamisen tarve ja ponnistamisen yritys alkoi aikasemmin. Kätilö komensi ponnistamaan, vaan minäpä en tiennyt ollenkaan että miten. Olisin tässä vaiheessa kaivannut (nyt näin jälkikäteen ajateltuna) kätilöiltä lisää opastusta siihen miten ponnistaa. En jotenkin ollenkaan löytänyt oikeaa ponnistustapaa. Se ei tosin taida olla mitenkään tavatonta ensisynnyttäjällä.

Ponnistusvaiheessa jokainen supistus sattui todella paljon ja mä huusin kun hyeena. Sain joskus 14:30 aikaan kohdunkaulan puudutteen josta ei mun mielestä ollut mitään apua kipuihin. Ponnistaessa kipu oli aivan sietämätöntä. Epi ei enää vaikuttanut ponnistusvaiheen lopussa ollenkaan. Olin ihan valmis luovuttamaan ja senkin kailotin kovaan ääneen kätilölle. Kätilö nyt ei onneksi antanut luovuttaa. Olin myös ihan varma, että (sori!) repeän kahtia. Nöppiksen pää jäi puolitiehen supistusten välissä ja se seuraavan supistuksen odotus pojan pää puoliksi ulkona oli todella pitkä ja kamala. Mikäs siinä ollessa (=kivusta huutaessa) kun poitsu pään ympäryksellä 34cm päätti jäädä hengailemaan. 

Ponnistusvaihe oli oikeasti mulle maanpäällinen helvetti. Ikinä en oo kokenut niin kamalaa kipua ja se, että lääkkeistä ei ollut enää iloa ponnistusvaiheessa on iso miinus. Seuraavassa synnytyksessä olen sitten viisaampi ja haluan spinaalipuudutuksen. Haluan myös kokeilla sitä ilokaasua joka jäi kokematta. En edes tajunnut pyytää sitä ja ei sitä tietysti osattu tarjotakkaan. Tuntuu, että mulla ei ollut mitään kunnon apukeinoa ponnistusvaiheen kipuun nöppiksen synnytyksessä. 

No lopulta 15:01 nöppis päätti saapua maailmaan. Mä olin aivan loppu, jalat tärisi kun maratonin jäljiltä. Nöppis päästi sen tärkeimmän ja liikuttavimman ensimmäisen itkunsa. Minä ja mies itkimme myös. Nöppis sai apgar pisteiksi 9/10/10. Hän oli ensihetkestä alkaen aivan täydellinen. Rakas kymppi plussan poika. Mitat syntyessä olivat 51cm 3300g ja 34 py. Ei tullut neljän kilon mörssäriä niin kuin lääkäri vähän epäili. Luojan kiitos ei tullutkaan. Epäilen miten olisin selvinnyt yhtään isommasta vauvasta. Nytkin tikkejä tuli 4.



Käyty äidin kanssa synnytystä läpi. Äiti kokee synnytyksen olleen kauhea, varsinkin ponnistusvaihe. Ei kuitenkaan jäänyt pelkoja tai traumoja. Synnytyskokemus VAS-asteikolla 6. 

Kokonaisuudessaan synnytys oli todella raskas. Se, että supistukset alkoivat yötä vasten ja yöunet jäivät nukkumatta vaikutti voimiin tosi paljon. Olin todella kipeä ja uupunut. En tiedä miksi sanoin kätilölle VAS:sin olevan 6 kun se oikeastaan oli 10 tai kaunistellen 9, 6 ei missään nimessä. Jossain pöllyssä ja sen enempää ajattelematta se tuli sanottua. Noh oli miten oli. 

Onneksi yleensä seuraavat synnytykset menee ensimmäistä helpommin. Tietysti kaiken tekisin uudestaan nöppiksen vuoksi. Synnytys ei kuitenkaan mitään järkyttäviä traumoja jättänyt mulle. En kyllä muistele silti ollenkaan hyvällä. Mua jäi myös ihmetyttämään miksen saanut antibioottia synnytyksessä vaikka olin Gbs (streptokokki) positiivinen. Käsittääkseni se pitäisi antaa kaikille joilla on strepto. Jos joku tietää tähän vastauksen niin kuulen mielelläni. 

Tärkeintä on kuitenkin, että nöppis syntyi turvallisesti. Sehän mun ykkösprioriteetti synnytykseen liittyen olikin!


Ai niin. Vaikka sanoin miehelle, että katse ei saa harhailla navan alapuolelle jotta säästytään pyörtyneiltä miehiltä ja pelkotiloilta, se näki kaiken. Siis ihan kaiken. Selvisi kuitenkin ilman traumoja ja kuulemma edelleen rakastaa minua.  ;) En tajua miksi siihen sängyn päädyn puoleiseen seinään oli laitettu peili...?