Kaksplus.fi

maanantai 30. marraskuuta 2015

10 kysymystä

Sain Kädenjälkiä sydämessä blogin Nealta kysymyshaasteen. Näitä on jonossa mulla tulossa vielä kaksi tän jälkeen. Tää onkin sopiva postausaihe just nyt, koska heräsin äsken kummallisen pitkiltä päiväunilta ja oon ihan töttöröö. Leo nukahti 17 aikoihin "päiväunille", jotka jatkuivatkin yöuniksi nyt näköjään.

Viime viikkoon kuului tiivistettynä miehen synttärit, laiskaa ja vähän vähemmän laiskaa leivontaa, sosetehtailua, joulukorttikuvaukset, kirppistelyä, kavereita ja löhöilyä. Kirjoittelen huomenna lisää meidän kuulumisia! :)

Miehellä oli synttärit ja tein toiveesta mudcaken. Leipomiseksi tätä ei kyllä voi kutsua, heh. Helppojen kakkujen kuningas on koottu valmiista mudcakeista, kermasta ja vaahtokarkeista. Säästi kummasti tämän äidin hermoja.


1. Kuvaile elämääsi 5 adjektiivilla

Elämä on nyt sitä mistä mä oon kauan haaveillut. Rakkaudentäyteinen, tasainen, hassutteleva, koskettava ja ihana elämä! (Toki myös kiireinen, raskas ja hermoja raastava)

2. Jouluaaton kohokohta?

Kohta jo vuosi takana rankkaa odotusta. Nimittäin odotan mätiä ja graavilohta. Tunsin viime jouluna suurta vääryyttä, kun noudatin suomalaisia suosituksia niin mustavalkoisesti enkä raskaana ollessa syönyt raakaa kalaa. Tärkeintähän mulle joulussa on yhdessä olo ja on ihanaa kun nyt päästään luomaan omia perinteitä meidän pienelle perheelle.  Kyllä mä silti vaan eniten odotan tällä hetkellä niitä ruokia. 

3. Millaisia joulu perinteitä teillä on?

Yhdessä oloa, pitkiä ruokapöytäkeskusteluja, riisipuuroa ja perinteisiä jouluruokia, joulusauna, Lumiukko-ohjelma telkkarista, kuusen koristelua ja piparkakkutalon rakentamista (vaikka joka joulu vannotaan, että never again). Ja tietysti Joulupukki! 

4. Kumman kaa: Jaakko Saariluoma vai Jukka Hilden?

Ääh. Piti googlata kuka on Jukka. Sanonpa siis Jaakko, vaikka oma on parempi. ;)

5. Kerro 3 elämän ohjettasi?

Mä hoen usein, että asioilla on tapana järjestyä ja yksi asia kerrallaan (silloin kun tuntuu, että työmäärä kaatuu päälle). Mun oma äiti on hokenut noita kahta mulle usein, joten hauska huomata, että oppi on mennyt perille. Miten paljon sitä nykyään muistuttakaan omaa äitiä! Muistutan itselleni myös usein, että on parempi olla täydellisen epätäydellinen kuin yrittää olla täydellinen. Siitä tää bloginkin nimi vähän kumpuaa. Kymppi plussan äiti voi olla vaikkei ole täydellinen. Oon aina tykännyt tavoitella täydellisyyttä, mutta nyt kun roolina on äitiys ei vaan millään edes kannata yrittää olla täydellinen, koska sitten koko homma vasta hajoaakin käsiin. 

6. Millaisia lapsenkasvatus metodeja suosit?

Nää konkretisoituu varmaan vähän paremmin sitten kun Leo hyppää taaperon housuihin. Vanhempana haluan olla johdonmukainen, turvallinen, reilu ja rakastava. Nyt vauvaikäisen vanhempana on helppo kuvitella minkälainen vanhempi ja kasvattaja myöhemmin haluan olla, mutta aiemmasta oppineena taidan vain valmistautua hyvin ja ottaa uhmaikäisen vastaan sitten sellaisena puoliraakana vanhempana. Turha on suunnitella liikaa, koska tähän suunnitelmallisuuteen mä aina kompastun. Ne metodit ja keinot sitten varmaan muotoutuu sitä mukaan kun Leo kasvaa ja me kasvetaan perheenä sekä vanhempina.

7. Millaiset asiat tekevät sinut onnelliseksi?

Perhe! Nykyään en tarvitse mitään ihmeellistä ollakseni onnellinen. Tärkeimpiä onnen hetkiä on ne kun saa nuuskuttaa nukkuvan Leon tukkaa ja silitellä pientä kättä, joka niin luottavaisesti pitää kiinni ja se kun Leo katsoo hymy korvissa silmiin. Voi hölmöä, tulee itku kun nyt ajattelen miten onnellinen sitä nyt onkaan. Onnen hetki on myös käpertyä miehen kainaloon illalla ja katsoa ah niin romanttista Walking Deadia. 

8. Millaiset asiat tekevät sinut surulliseksi?

Pahat ihmiset. Haluaisin pelastaa jokaisen vääryyttä kokevan lapsen. Olin jonkun aikaa lastenkodissa töissä ja siellä ollessa oikeasti tajusi kuinka kamalia kohtaloita viattomat lapset joutuu kokemaan. Kaikki paha on aina meistä aikuisista lähtöisin. On niin väärin, etteivät kaikki lapset saa onnellista lapsuutta ja niitä turvallisia, rakastavia vanhempia, jotka luo pohjan koko lapsen elämälle ja identiteetille.

9. Mitä haluaisit sanoa 5 vuoden takaiselle itsellesi?

Kaikki aikanaan. Oon aina halunnut oman perheen ja lapsia. Tietysti mielellään äkkiä. 5 vuotta sitten taisin olla sinkkuna ja varma siitä, että oon neljäkymmentä kun saan ensimmäisen lapseni. Tässä sitä nyt ollaan. Asioilla on tapana järjestyä... ;)

10. Kerro bravuuri ruokasi resepti?

Ei mulla oo. Meidän perheessä mies hoitaa pitkälti ruoan laiton ja mä laitan vaan jos teen nälkäkuolemaa. En oikein tykkää ruoan laitosta. Kyllä mä osaan, muttei mulla oo mitään bravuuria. Meen sieltä missä aita on matalin, eli teen mieluiten uuniruokia kun niitä ei tarvi sit kytätä koko ajan ja ne valmistuu vähän itestään. Ehkä kookoskana uunissa (punaista currya, kookosmaitoa ja kanan kinttuja) tai makaronilaatikko? Mä leivon paljon mielummin. Ykkösenä kuppikakut.

Omat kysymykset:
1. Mitä toivot tulevaisuudelta?
2. Mitä äitiys on opettanut sinulle?
3. Kerro joku tärkeä muisto kuluneelta vuodelta
4. Mitä onni on sinulle?
5. Miten rentoudut?
6. Tärkein asia mitä haluat lapsillesi opettaa? 
7. Minkälainen olet ihmisenä, muutenkin kuin äitinä? ;)
8. Aamu alkaa...?
9. Mikä auttaa jaksamaan arjessa?
10. Mitä toivot joululahjaksi?

Haastan mukaan:
Sängyn alla Petran


maanantai 23. marraskuuta 2015

Minäminäminä

Minä ite. Minäminäminä. Mä tahdon. Mä en tahdokaan. Mutku, entä minä? Antakaa kun minäkin! Minä!

Meille on saapunut uhma. Nimittäin äitiuhma. Mä haluaisin heittäytyä lattialle kitisemään ja huutaa, että minäkin tahdon! Minä tahdon kaiken ja enemmän! Mä tahdon ihan ite eka ja ihan ite vielä vikanakin. Ihan ite mä ja ei kukaan muu.

Heräsin aamulla aivan liian vähien unien jälkeen siihen kun Leo läpsäytti kätensä mun naamalle ja hymyili ku naantalin aurinko. Ei pystyis herää, mutta on vaan pakko, koska en minä vaan hän. On se ihana, mutta olisi myös ihanaa kun joku aamu saisikin nukkua ihan niin pitkään kun huvittaa. Sitten ei keittäiskään puuroa vaan söis vaikka croissantteja. Kahvi kuumana eikä yhtään ruoantähteiden siivousta lattialta. Vessaankin menisin ihan yksin. Laittautuisin ajan kanssa, koska minä ihan ite tykkään tehdä niin. Sitten laittaisinkin jalkaan korot enkä niitä käytännöllisiä tennareita. Lähtisin shoppailemaan ja ostaisinkin jotain mulle ihan itelle enkä sittenkään yhtään lastenvaatteita. 

Aloin tänään miettimään, että milloinkas mä oon viimeksi ollut ihan yksin jossain? Salillakaan en oo käynyt nyt yli kuukauteen, koska meidän perheen aikataulut ei oo nyt vaan joustanut siihen. Toisaalta mun sisäinen pieni sohvaperuna ei oo yrittänyt ihan täysillä päästäkään sinne. Tulin lopputulokseen, että viimeks oon ollut yksin lokakuun alussa kun kävin hammaslääkärissä. Lasketaanko sitä? Ei se ainakaan kivaa ollut. En laske omaksi ajaksi myöskään sitä kun kävin eilen illalla yksin lähikaupassa. Reissuun meni 10 minuuttia. Kai mä nyt vähän enemmän ansaitsen ihan itselleni? Toisaalta oon kyllä ollut lokakuussa ilman Leoa jonkun hetken, en kuitenkaan ihan yksinäni.

En myöskään laske omaksi ajaksi, ainakaan sataprossasesti, sitä aikaa kun Leo on mennyt nukkumaan. Sitä pitää kuitenkin olla päivystysvuorossa koko ajan. Ei pysty ihan kybällä keskittymään siihen omaan napaan tai omiin juttuihin. Varsinkin kun Leo on nykyään tosi levoton nukkumaan alkuillasta. Ei voi pistää mitään off nappia alas tässä elämässä. 

Kirjoitin just vähän aika sitten siitä kuinka ihanaa meidän tasapaksu arki on. Ja siis onhan se edelleenkin! Mulla on nyt vaan ehkä joku äitikriisi. Haluaisin olla ihan minä ite just niin ku minä ite haluan olla. Toisaalta en oikein tiedä edes kuka mä nykyään oon? Äiti, tietenkin. Ystävä? No sitäkin. Puoliso? Se isin hyvä kämppäkaveri ainakin. Mitä muuta mä oon ja mistä asioista mun nykyään kuuluisi tykätä? Matu on hukkunut. Onko kukaan nähnyt?

Äitiys on paras juttu ikinä, mutta pitäisi varmaan ottaa nyt aikaa ihan vaan itelle myös. Vaikka kuinka mä haaveilen siitä, että tekisin asiat toisin, niin ku esimerkiksi ostaisin kaupasta jotain itelleni, niin voin sanoa että nevö gonna happen! Kyllähän sitä nyt ollaan niin äitiä, ettei taideta muuksi muuttua. ;) Eikä kyllä tarvitsekaan.

Onko muiden vauvat olleet identiteettivarkaita? Kuka sä olet nykyään? Äiti ja...?

Joulukorttikuvauksen lopputulos. Ei taideta lähettää kortteja... Heh

tiistai 17. marraskuuta 2015

Juuri sopivan täydellinen poika

Oli elokuinen päivä kun tulit elämäämme. Olit vain kaksi viivaa, mutta silti jo niin merkittävä. Mullistit maailmani ja valloitit mieleni. Tietysti, isäsi myös.

Olit uudestaan ja uudestaan kaksi viivaa. En uskonut. Menin lääkäriin jonka jälkeen aloin uskomaan. Ihan totta se on. Olet tulossa. 

Pian istuimme sairaalan käytävällä isäsi kanssa ja odotimme. Odotimme tietoa siitä, että kaikki on hyvin. Onnen kyyneleet. Meille on tulossa terve poika. Kaksi kättä, kaksi jalkaa ja juuri sopivan täydellinen. 

Isäsi ihmetteli vaatekasoja ja pieniä pyykkikuormia joita kannoin kotiimme silloin kun olit vielä vatsassani. Minä selitin, "kyllä me tarvitsemme nämä". Isäsi myöntyi. Äiti on aina oikeassa.

Olit vielä pikkuruinen ihmisen alku kun jo kokosimme sänkysi odottamaan. Petasin sängyn ja huokaisin. Odotus on niin pitkä. 

Minun piti käydä koulua, mutta päätit toisin. Aivan kuin olisit jo kertonut "äiti, lepää nyt." ja minä lepäsin.

Lepäsin kunnes tuli toukokuu. Olin jo niin väsynyt odottamaan. Toukokuisena iltana lähetin isällesi viestin jossa kerroin epäilykseni. Uskon, että nyt se tapahtuu. Ja niin sinä tulit. 

Sinä mullistit maailmani sinä toukokuisena päivänä kun vihdoin synnyit. Minuuttia yli kello kolmen. Kymmenen sormea ja kymmenen varvasta. 3300 grammaa puhdasta rakkautta. Elämän ihme ja vain puolimetrinen. Miten noin pieni voi olla niin suuri?

Sinä mullistat elämäni joka päivä uudestaan. Olet niin ihmeellinen, kaunis pieni ihminen. Joka päivä ihmettelen miten olemme saaneet isäsi kanssa jotain noin ihanaa aikaan. 

Laitoit isäsi ja minut koville ensimmäisinä kuukausina, mutta tarkoituksesi olikin vain hyvä. Olemme vahvempia kuin koskaan. 

Nyt olet onnellinen ja aurinkoinen poika. Puolivuotias ja niin etevä. Äidin ja isin ilopallo, niin kuin sinua kutsumme. 

Rakastan nyt ja aina. 




maanantai 16. marraskuuta 2015

Tasapaksu arki ja lasi viiniä

Äitiyslomalla jokainen päivä on pääosin samanlainen. Ainakin meillä päivät noudattaa tiettyä kaavaa; herätys, aamupala, leikkiä, päiväunet, puuhailua, lounas, päiväunet, leikkiä, päivällinen, leikkiä, iltapala, kylpy ja nukkumaan. Jokainen aamu alkaa sillä kun Leo herättää mut ja kerron, että sitten mennäänkin keittämään äidille kahvia ja Leolle aamupuuro. Tykkään siitä kun asiat tehdään samalla tavalla. Arkea tai elämää ei voi kuitenkaan suunnitella liikaa. On hyvä, että asiat menee myös omalla painollaan välillä. 

Mun mielestä tää tasapaksu arki on ihan parasta. Toivoisin, että voitais elää tätä nykyistä elämää vähän pidempään. Harmittaa jo valmiiksi, että äitiyslomakin loppuu aikanaan. Maaliskuussa mulla on edessä paluu kouluun. Terveydenhoitajan työharjoitteluita on keväällä seitsemän viikkoa. Loput 8 (tai jotain sinne päin) jätän syksyyn, koska haluun olla Leon kanssa kotona vielä lopun kevään ja kesän. Jotain osa-aikaista työtä tosin varmaan menen tekemään vuoron pari viikkoon, koska lisäraha ei oo pahitteeksi. Ainakaan kun siirryn kotihoidontuelle.


Ens syyslukukauden aikana sitten toivottavasti valmistun. Vaikka valmistunkin ammattiin, en silti tiedä haluanko tehdä niitä töitä. Tuskin ainakaan loppu elämää. Terveydenhoitajan ammatti on tosi hyvä ja kivakin ammatti. Opinnot on ollut todella mielenkiintoiset ja kaikki terveydenhoitajan työnkuvaan kuuluva kiinnostaa mua, ihan niiku esimerkiksi noi vauvat. ;) Mä vaan uskon, että kaipaan lopulta jotain luovempaa. Mun unelmaa olis saada kirjoittamisesta tai näpertelystä ammatti. Jotain luovaa ja lennokasta!


Vauva ei välitä siitä onko lauantai vai maanantai. Joka päivä on vauvanhoitopäivä. Siispä päätin nauttia tästä pimeästä maanantaista kynttilän valossa juoden lasin valkkaria. Kuulostaa ihan hitonmoiselta kliseeltä ja siirappiselta värityskuvalta kun kerron, että tässä mä nyt litkin viiniä kynttilän valossa sohvalle käpertyneenä kirjoittaen uutta postausta. Mut hei äitikin saa nauttia ja nyt vasta Leon syntymän jälkeen näitä hetkiä oikeasti arvostaa. Tämmöset pienet jutut arjessa on ihania. 

(Sitten kulissin takana mä meen ripustamaan pyykit ja käytän Alman ulkona tuolla vesisateessa. Mut vasta kun viinilasi on tyhjä!)


Viihtyykö muut äitiyslomalla hyvin?

torstai 5. marraskuuta 2015

Puoli vuotta synnytyksestä

 Lähiaikoina mediassa on ollut näitä "tältä synnyttänyt nainen oikeasti näyttää"  -juttuja. Näistä tulee sellainen mielikuva, että naisen kuuluu oikeastikin näyttää joltain tietynlaiselta synnytyksen jälkeen. Mediassa näkyy kaksi ääripäätä; toiset palautuu supernopeasti ja on catwalkilla viikko synnytyksestä, toisilla on sitten ne taisteluarvet ja muutama liikakilo. Jälkimmäiset ovat ilmeisesti niitä, jolta nainen oikeasti näyttää. 

Synnytyksen jälkeen ei missään nimessä saa olla nopeasti omissa mitoissaan, koska sehän nyt on vain höpöhöpöä. Väärin. Nainen saa näyttää just siltä kun huvittaa. Me ollaan kaikki erilaisia. Eihän se nyt oo ylläri, että kaikki näyttää myös raskauden ja synnytyksen jälkeen erilaisilta. Raskaus on ihmeellinen juttu ja jokainen nainen, joka kokee sen ja synnytyksen on terästä! Jokainen synnyttänyt nainen on ihan yhtälailla oikean näköinen. Äidit on upeita.

Mä taidan kuulua johonkin välimaastoon. Kyllä mäkin oon oikeasti synnyttänyt ja nainenkin vielä. En saanut raskausarpia ja vatsa oli jo kohtalaisen litteä viikko synnytyksestä. Kiloja synnytyksen jälkeen oli, mutta nyt multa on tippunut yhteensä noin 23 kg. Tää ei oo nyt mitään huomiohuo...eiku, huomion hakemista. Mä oon ylpeä siitä kuinka mun keho kesti raskauden ja palautui synnytyksen jälkeen. Haluan vain sanoa, että tältäkin voi oikeasti näyttää synnytyksen jälkeen. Tosin onhan tässä jo puoli vuotta synnytyksestä.
Vasemmalla viikko synnytyksestä, oikealla 4,5kk synnytyksestä.
6kk synnytyksestä


Kuinka kävi mun projektille? No vähän huonosti. En oo, öö, kolmeen viikkoon tainnut käydä salilla kuin kerran. Mä ihan oikeasti kyllä haluan mennä sinne. Eka tuli flunssa, mun että Leon, sitten mies aloitti koulun. Me nähdään miehen kanssa tosi vähän jo muutenkin, niin en oo nyt malttanut vielä niitä vähiä yhteisiä hetkiä käyttää siihen, että lähtisin salille. Loppuviikosta olis tarkoitus taas päästä liikkumaan. Mites paino sitten? Syyskuussa painoin 60,5kg ja halusin saada painoa ylös ja nimenomaan lihaksia kasvattamalla. Nyt painan 58,5kg. Suunta ei siis oo nyt ollenkaan oikea. Jos tää vauhti jatkuu niin, musta on ens kesänä jäljellä kasa luita ja nahkaa. Ei, en oikeasti halua laihtua enempää. Mulla imetys näköjään edelleenkin toimii vähän turhankin tehokkaasti ja paino tippuu vaikkei ole tarkoitus. 

Nyt kun synnytyksestä on jo puoli vuotta voi kai sanoa, että aika on vähän kullannut muistoja. Tekisin sen uudelleenkin ja tavallaan jo odotan seuraavaa synnytystä. Olihan se tosi jännittävää ja ihanaa myös. Kun ajattelen Leon synnytystä niin ekana ajattelen sitä kuinka ihana kokemus se oli. Silti jos ei ensimmäisenä niin toisena asiana Leon synnytyksestä on jäänyt mieleen se kuinka hirveä kokemus se oli. Muistan edelleen kuinka kamalaa se kipu oli ja kuinka tunsin kaiken vähän liiankin hyvin ponnistusvaiheessa. Vieläkin tulee kylmät väreet kun ajattelen sitä kuinka väsynyt olin ja kuinka voikersin aina kun supistus alkoi. 

Synnytyksen kokeneena kuitenkin tiedän, että haluan tehdä sen uudestaan. Tää kaikki mitä synnytyksen jälkeen on tapahtunut ja mitä ollaan koettu, on sen arvoista. Leo on ihan parasta mun elämässä. Synnytys nyt on vaan se juttu, joka täytyy käydä läpi, jotta saa jotain näin arvokasta. 

tiistai 3. marraskuuta 2015

Koti: taas jotain uutta

Mähän innostuneena tuunasin yhden pöydän meille juuri vähän aika sitten. Se kuitenkin oli vähän liian pieni meille sitten kuitenkin, joten se lähti uuteen kotiin. En saanut meidän vanhaa ruokapöytää myytyä, koska noh, noi tammiviiluiset huonekalut ei nyt oo mitään kuuminta tällä hetkellä. Päätin sitten, että pistän sen uuteen uskoon ja jos en tykkääkään niin vien kierrätykseen. Lopputulos oli kuitenkin just semmonen kun visioin -tosi nätti. 

Kun pöytä sai uuden ilmeen piti saada sitten uudet tuolitkin. Olin jo aikaisemminkin haaveillut vähän sekalaisesta sakista eri näköisiä pinnatuoleja, joten nyt meiltä niitä löytyy. Vielä tarvis pari tuolia jostain löytää. Tää meidän sisustus on todellista köyhän miehen (tai siis naisen) sisustusta, ku haluun päästä aina mahdollisimman halvalla. Sitten raaskii myös uusia vähän useammin. Meillä kyllä vaihtuukin kodin ilme usein, koska mulla on jatkuva tuunaus- ja sisustusvimma päällä. 

Pöytä oli tosiaan Ikean tammiviiluinen Bjursta. Mulla ei nyt tietty ole ennen kuvaa teille, mutta ei se ollut mitenkään kovin ihmeellisen näköinen tai viehättävä. Pöytä on maalattu ensin pohjamaalilla ja päälle clasun valkoisella maalilla. 


Pintaan oon liimannut ihan vanhan kunnon sisustustarran. Se on niin ohut, ettei sitä pysty tuosta enää uudelleen siirtämään. Pysyy siis hyvin paikoillaan. Laitan tähän pintaan varmaan vielä jonkun lakan, että kestää sitten Leonkin paukutukset kunnolla. 



Kaksi mustaa tuolia ostin kirpparilta 20e yhteishintaan, valkoinen pinnatuoli saatiin ilmaiseksi miehen kaverin kaverilta (kylläpä oli taas kaukaa haettu) ja harmaa jakkara oli ilmaislöytö naapurista. Harmaa jakkara oli alunperin mäntyinen. Se on maalattu harmaalla antiikkimaalilla. Antiikkimaalilla saa kivan rosoisen ja vanhan näköisen pinnan tehtyä.




Leollekin saatiin ostettua Stokke. Varmaan sanomattakin selvää, ettei tämäkään kaunotar oo tullut meille uutena. Sopii hyvin sisustukseen kun on valkoista ja mustaa. ;) Ruokailualustakin piti hommata kun tuo pikkumies tykkää sohia ja sotkea, vaikkei kauaa vielä kerrallaan istukaan tuolissa. Joulupukin toivomuslistalle meni kyllä vielä Stokken tabletti, koska toi pilvi saa aika kovaa kyytiä. 


Mitäs tykkäätte? Mä nimittäin tykkäääään! 

p.s Instagram on muuten nykään nimellä 10plussan :)

maanantai 2. marraskuuta 2015

Bloggers' Inspiration Day 2015

Viime lauantaina oltiin Mama loves you twon:n Nannan kanssa Indiedaysin Bloggers' Inspiration Dayssä. Mä heräsin jo hyvissä ajoin Leon kanssa ja laittauduin rauhakseen. Stressasin vaatevalintoja jo viikkoa ennen koko tapahtumaa. Aika harvoin on tällaisia tilaisuuksia kun oikeasti pääsee laittautumaan. No tää maailmanluokan ongelma järjestyi ja vaatteet löytyi. Ekaa kertaa työllistin miehen blogiin liittyen kun piti saada asukuvat otettua. Ihan mukisematta se otti kuvia ja vielä lisääkin kun ei ollu just hyviä heti. Leo jäi isin ja mummun hoiviin kun mä otin nenän suunnaksi Helsingin.

Tapahtuma oli Kampin Maxinessa. Paikalla oli erilaisia pisteitä, joihin oltiin tutustuttu jo etukäteen. Ollaan Nannan kanssa molemmat ihan harakkoja, joten oli aika selvää, että mennään kurkkaamaan Instrumentariumin Heritage Swarovski -kehysmallisto. Kehykset kimalteli ihanasti kristalleista, ne oli kevyitä ja ainakin omasta mielestä istui naamaan oikein kivasti. Voisin sanoo vaan, että oumaigaad ne oli ihanat. Mun on ehkä pakko käydä ostamassa ne veronpalautuksilla. Heh.

Menetin sydämeni myös Olympuksen kameralle. Olympukselta on tulossa kans tosi hienoja kamerahihnoja, jotka on ku koruja, niin nättejä. Harmi kun kuva jäi ottamatta. Kamera menee kans tulevaisuuden ostoslistalle. Tän hetkinen kamera ottaa ihan hyviä kuvia, mutta turhamaisuus ennen kaikkea -sehän on tommonen iso mötikkä, joka ei mahdu mihinkään pikkulaukkuun.




Tietty siellä oli kans kauniita vaatteita ja kenkiä. Nelly.comin ja Vagabondin mallistoa alla. Lisäksi maisteltiin Tuplan protskupatukoita (ei muuten maistu yhtään perinteiseltä proteiinipatukalta, vaan iihanalta suklaalta) ja käytiin ottamassa hennatatuoinnit. Mä otin Leon nimen ranteen sisäpuolelle, ei siis mitään ihan perinteistä hennatatskaa. Kynsien geelilakkauksesta vähän haaveiltiin, mutta lopulta ei keretykään sinne asti.







Tää oli oikee äitien hemmottelupäivä, siis ainakin meille, Nannalle ja mulle. Tosi kiva tapahtuma, vaikken ite Indiedaysin alla bloggaakaan. 

Onko muita, jotka on jo sijoittanut mielessään mahdolliset veronpalautukset? :D Mä oon nii tämmöne haaveilija, järkiajatukset jätän suosiolla miehelle. Mä elän tunteella.