Kaksplus.fi

torstai 29. joulukuuta 2016

Äidin järki ei oikeen kestä tätä.

Joulu oli ja meni. Vietettiin joulua sekä mun että miehen perheen kanssa. Jouluruoat on siis syöty varmuuden vuoksi kahteen kertaan ja lahjoja jaettu niin, että koin tarpeekseni ahdistua meidän aivan liian pienestä lastenhuoneesta. Minne nämä kaikki lelut oikein laitetaan ja kuka niillä kaikilla ehtii leikkimään? Mies ravisteli vähän olkapäistä ja totesi, että tämä nyt ei todellakaan ole ahdistumisen arvoinen syy. Se on vaan sisäänrakennettu ominaisuus.


Jouluaattona taaperon lahjoista paljastui yksi parkkitalo. Kaunis puinen ja näppärän kokoinen. Seuraavasta paketista tuli toinen parkkitalo. Perkele. Joulupukilla oli ilmeisesti mennyt paketit vähän sekaisin. Kun yritin vaivihkaa työntää sitä suloista äidinkin silmää miellyttävää junarataan liitettävää parkkitaloa näytille oli taaperon kiinnostus jo herännyt siitä toisesta. 

Arvatkaapas minkälainen se toinen parkkitalo oikein on? 

Toinen parkkitalo kutsuu leikkimään riemunkirjavilla väreillään ja oikein huutaa leikkimielisyyden perään. Samalla se huutaa äidille vahingoniloaan: "Hah-hah-haa! Luuletko tosiaan, että lapsesi valitsisi sisutukseen sopivan parkkitalon ennemmin kuin minut - parkkitalojen kuninkaan, joka pojan unelman!". Sen muoviset radat vievät suuremman lattiatilan lastenhuoneesta kuin äidin järki kestää. Lelun suunnittelija on joku, joka tykkää värittää penaalin jokaisella kynällä. Siis aivan joka ikisellä. Vein tän päässäni aivan henkilökohtaiselle tasolle ja mietin, että parkkitalon suunnittelija haluaa ehkä tehdä kiusaa kaikille väriallergisille aikuisille. In your face ja spläts - tuossa lelu sisustussilmäsi inhoksi. 


Tietenkin mun täytyy niellä mun ja puisen soman parkkitaloni kokema tappio. Sopeudun tilanteeseen. Enhän minä sillä parkkitalolla leiki. Valitaan siis se, jota mun poikani rakastaa. Se ei ole puinen ja söpö vaan, noh...hyvin erilainen. Ehkä me opitaan tämän parkkitalon kanssa tulemaan toimeen. Ehkä se takaa mulle enemmän kuumaa kahvia ja peffan muotoisen kolon sohvaan. Kuvaa mulla ei nyt ole siitä riemastuksesta, koska se parkkitalo tekee vielä pitkää matkaa mummolasta lastenhuoneeseen. Ensijärkytys on nyt läpikäyty, joten toivotamme sinut tervetulleeksi värikäs, massiivinen parkkitalo. 

Kohtalontovereita? Pliis.

p.s Siluettiverstaan palikat on arvottu. Voittajalle on laitettu sähköpostia! 

lauantai 24. joulukuuta 2016

Hanaa joulua!

Mielikuva lopputuloksesta oli toinen. Toisaalta ehkä tämä kuva vastaa parhaiten sitä todellisuutta. Ei mene niin kuin mielikuvissa aina tämä elämä taaperon kanssa. Kuvaan vaadittiin muutama pipari ja ihanan joulun tilalle saimmekin "hanaa joulua". Lopulta sekin oli vain hana oulu. Ihana kuitenkin. 

Rauhallista joulua kaikille! 


torstai 22. joulukuuta 2016

Kyllästynyt ainaiseen luumuhilloon? - Joulutortut Aurajuustolla nam.

Mä rakastan joulutorttuja. Niitä voisi helposti vedellä yksinään sen puoli kiloa kylmän maidon kanssa. Meillä tänä jouluna kaikki tekee vähän jotain ruokaa joulupöytään. Lähes kädettömänä kokkina otin ilolla vastaan suuren vastuutehtävän pipareista ja tortuista. Piparit ostin valmiina, mutta torttujen kanssa päätin vetää överiksi. 

Luumuhillo on hyvää, mutta perinteisten luumutorttujen seuraksi kaipasin jotain ihan erilaista. Mun järjenjuoksu meni kutakuinkin näin: Piparit + sinihomejuusto = hyvää. Sinihomejuusto + joulutorttu? Aurajuusto ♥ saksanpähkinä & päärynä. Joo.

Se oli siis sillä selvä. Joulupöytään tänä vuonna pääsevät myös tortut päärynällä, Aurajuustolla ja saksanpähkinällä. Ei ehkä kedon kauneimpia, mutta aivan törkysen hyviä!





Jos luit ylläolevan kappaleen nää ei ehkä tule yllätyksenä... Tarvitset nimittäin:

  • päärynää 
  • aurajuustoa (2 pkt mikäli vahingossa syöt ensimmäisen paketin, niin kuin mä. Mies pyöräytteli silmiään, että miten muka voi vahingossa syödä, mutta vannon niin se meni.)
  • saksanpähkinää
  • valmista torttutaikinaa 


Läiskit ainekset päällekkäin ja paistat. Voilà!

Minkälaisia joulutorttuja te ootte tehneet? 

    tiistai 20. joulukuuta 2016

    KonMatu: vinkit (muka) siistimpään kotiin

    Siivoaminen lapsiperheessä on kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan. Täyskaaokseen vaaditaan esimerkiksi vain yksi taapero, koira ja loskasää. Tai oikeastaan, ihan miten päin tykkää ajatella - yksi laiskempi (tai siis paremmin priorisoiva) äitikin riittää. Juuri kun kuvittelen olevani valmis siivousurakasta on taapero tyhjentänyt kenkähyllyn ja eteisen kaapin suurinpiirtein kymmenessä sekunnissa. Mitä sitä turhaan niitä uudestaan nostelemaan, jos vain odotan 18 vuotta? Ehkä tämä tästä.


    Millä sitten helpottaa kotona vallitsevaa kaaosta? Listasin alle melkein pettämättömät vinkit (muka) siistimpään kotiin. Tahratonta kotia näillä vinkeillä et saa, mutta aidan alittaminen on ainakin helpompaa.


    1. Suihkulasta

    Pikkulegoja ja palikoita lattia täynnä? Ei hätää. Ota avuksi suihkulasta! Sillä voi vetää roinat yhteen kasaan. Kasan voi esimerkiksi piilottaa "siivoan myöhemmin" -laatikkoon, sohvan alle tai jaksamisen mukaan järjestellä tavarat oikeisiin paikkoihin. Suihkulastalla saa myös lattioilla pyörivät pikkukivet ja pölypallerot lastattua yhteen nurkkaan. Nämä roskat voi imuroida tai piilottaa maton alle. Tästä saa myös hauskan leikin, kun lapsi uudestaan ja uudestaan innostuu roskakasan levittämisestä ympäriinsä. 


    2. "Siivoan myöhemmin" -laatikko 

    "Siivoan myöhemmin" -laatikko on ihan mun lemppari. Laatikkoon voi laittaa kaikki epämääräiset tavarat joille ei löydy kunnollista paikkaa. Kulkee myös nimellä roinalaatikko. Yhtä hyvinhän ne voisi heittää kierrätykseen tai roskiin, kun vaan saisi aikaan. Laatikko on korvaamaton apu pikasiivouksessa, jolloin kaiken lattioilla pyörivän sälän voi piilottaa laatikkoon myöhempää tarkempaa siivousta varten. Meillä on myös "siivoan myöhemmin" -pusseja ja joskus virassa toimi kokonainen vaatehuone. Marituksen aloitettuani meidän vaatehuone on nykyään siisti, mutta se onkin toistaiseksi ainoa huone joka sitä on. "Siivoan myöhemmin" -laatikon voi puolivuosittain tyhjentää suoraan roskikseen. Harvemmin sinne eksyy mitään, mitä todella kaipaa.



    3. Lapsityövoima

    Mikäs sen parempi leikki kuin siivousleikki! Lapsen hyödyntäminen siivouksen apuna tukee mun empiirisen tutkimuksen mukaan äidin mielenterveyttä, ainakin joskus. Taaperon mielestä imurointi on ihan parasta ja ainakaan mä en pistä vastaan. Välillä lasta kannattaa rohkaista myös liikuttamaan imuria pelkän virnistelyn ja sen kanssa seisoskelun sijaan. Astianpesukoneen tyhjennys käy nopeasti ja ergonomisesti äidin selkää säästellen kun lapsi ojentelee tiskit kaappiin laitettavaksi. Toisinaan astianpesukone tyhjentyy myös kuin itsestään likaisista astioista, käy tyhjänä tai pesee leikkikattiloita, legoja tai mitä nyt ikinä taapero keksii sinne sujauttaa huomaamatta.


    4. Kosteyspyyhkeet

    Koska kosteuspyyhkeet käy kaikkeen, oon kirjoittanut aiheesta ihan kokonaisen postauksen. Kosteuspyyhesiivous on helppoa! Niillä voi pyyhkiä taaperon korvista varpaisiin, puhdistaa lattian, pyyhkiä pölyt ja niin edelleen. Lista on loputon.


    5. Älä ole kotona

    Sotkua kotona? Lähde tekemään jotain kivaa kodin ulkopuolelle. Pois silmistä, pois mielestä.


    6. Sulje silmäsi

    Jos yllä mainittu keino ei ole mahdollinen, myös pelkästään silmien sulkeminen auttaa unohtamaan sotkun. Parhaimmillaan silmien sulkeminen sotkulta johtaa päiväuniin.


    7. Laske vaatimustasoa

    Tahrattomaan kotiin pyrkiminen kannattaa unohtaa. Meillä siisteystasoksi riittää se, ettei tarvitse hävetä maanrakoon asti jos oven taakse ilmestyy vieraita. Mielummin vähän sotkuisempi koti ja iloisempi mieli.


    8. Ole armollinen

    Jos kotona on yrityksistä huolimatta aina vaan sotkuista, koita olla itsellesi armollinen. Siivoaminen on ikuisuusprojekti, jossa ei koskaan tule valmista. Välillä kannattaa vaan nostaa kädet ilmaan ja todeta, että parempaakin tekemistä on. Siivota joudut koko elämäsi, mutta lapset on pieniä vaan hetken.



    Kuinka teillä pidetään koti siistimpänä?

    p.s kestosuosikki aihe...

    maanantai 19. joulukuuta 2016

    Kun äidin ja lapsen mieltymykset yhdistetään - Siluettiverstas & arvonta

    Varmaan aika moni ensimmäistään odottava äiti on luonut mielessään sellaisia kauniita mielikuvia tulevaisuudesta. Mun yksi hassuista ajatuksista oli se, minkälaisia leluja ostan lastenhuoneeseen leikittäviksi. Ajattelin, että ostan vain ja ainoastaan sisustukseen sopivia leluja, sellaisia suloisia vaaleansinisiä. Ei mitään riemunkirjavia kolmella kielellä huutavia patterikammotuksia. 

    No kuinkas kävikään? Nyt meillä on nurkat täynnä kaikenlaisia hirvityksiä, jotka pitävät meteliä ja aiheuttavat toisinaan ahdistusta väriallergikolle. Yleensä ne kaikista kovaäänisimmät ja rumimmat lelut ovat suurimmassa suosiossa tai sitten kaikki ne, mitkä ei oikeastaan edes ole leluja niin kuin esimerkiksi tietokoneen näppäimistö. Eipä siinä, kunhan lapsi tykkää.


    Tutustuin juuri Siluettiverstaan tuotteisiin sattumalta ja voi kuinka mä ihastuin. Mies nosteli kulmiaan kyseenalaistaen, kun kerroin että tällaiset rakennuspalikat meille nyt vaan tarvitaan ja piste. Vai niin... Koskaan aikaisemmin en ole ollut leluhankinnoista näin innoissani, koska normaalisti se tarkoittaa vain lisää krääsää ja melua. Nämä palikat kestävät äidin katseen ja pääsevät varmasti useasti leikittäväksi. Yksi meidän pienen jätkän lempparipuuhista on nimittäin rakentaminen (ja tuhoaminen). Palikat ja legot kasautuvat korkeiksi torneiksi, jotka kaadetaan huudon ja naurunremakan säestyksellä. 

    Metsäläiset-rakennuspalikkasetti ilahduttaa sekä äitiä että lasta. Supersuloiset rakennuspalikat näyttävät kauniilta kaaokselta lastenhuoneen lattialla. Jos on muitakin värikranttuja, niin nämä voi tilata myös tilaustyönä haluamallaan värillä. Meidän palikkasetistä jätettiin kokonaan musta väri pois. 




    Rakennuspalikkasettiin kuuluu 26 palikkaa, jotka on tehty käsityönä suomalaisesta männystä. Lisäksi mukaan tulee kangaskassi palikoiden säilytykseen. Siluettiverstaalla on myös erilaisia sisustustuotteita lastenhuoneeseen ja kaikki käsin tehtyjä. Kannattaa kurkistaa valikoima!




    Nyt sullakin on mahdollisuus voittaa Siluettiverstaan palikoita. 

    Arvottavana on 13 palikan setti ilman lelupussia. 

    Arvontaan voit osallistua kertomalla kommentilla kenen leikkeihin palikat pääsisivät. Lisäarvan saat seuraamalla blogin Facebook-sivua tai kirjautumalla lukijaksi. Kerro oletko yhdellä vai kahdella arvalla mukana. Muista myös laittaa mukaan toimiva sähköpostiosoite. Osallistumisaikaa 25.12 klo 21 saakka. Arpaonnea! 


    Eikö olekin söpöjä?

    *Yhteistyö

    perjantai 16. joulukuuta 2016

    5 vuotta elämästäni

    Paljon on tapahtunut viimeisen (reilun) viiden vuoden aikana. 

    Opiskelin aikanaan pari hassua kurssia restonomina. Lopetin siinä vaiheessa kun koulun tiskivuoro odotti. Ei ollutkaan mun juttu. Hain uudestaan kouluun omalta tuntuvan jutun perään. Sain kirjeen neljännestä varasijasta. Seuraava kirje kertoi, että koulupaikka olisikin mun. Musta tuli uudestaan opiskelija. Ennen koulun alkua keikistelin Miss Bikini kisassa. Finaalikarsinnan jälkeen mies oksensi mun laukun päälle. Erosin ja maksoin sen jälkeen älytöntä vuokraa kaksiosta yksinäni. Vietin villin sinkkukesän. Baari-iltojen jälkeen istuin suihkussa ja söin siskonmakkarakeittoa. Sitten ostin koiran seurakseni. Pentuna se söi kakkaansa öisin. 

    Muutin yksiöön, jonka alakerran mummo kutsui mua murukaksi ja seurasi kerrostalon elämää ovisilmästä. Kerran se kertoi, että oli käynyt ovien takana yöllä kuuntelemassa, että kuka pesee pyykkiä. En ollut minä, en myöntänyt ainakaan. Tein paljon töitä opiskeluiden ohella. Myin työkseni alusvaatteita ja hampurilaisia, aikamoinen combo eikö? En tosin yhtäaikaa, mutta lupaan, että jos joku viitsisi yhdistää nämä, niin ostaisin alusvaatteeni hampurilaisia syöden oikein mielelläni. Yövuorossa tilitin työkaverille, kuinka miehet on ihan paskoja. Siihen työkaveriin mä sitten ihastuin ja rakastuin.

    Parin kuukauden seurustelun jälkeen me ahtauduttiin yhdessä sinne mun yksiöön. Tavaraa oli ihan liikaa, mutta elämä oli mukavaa. Iltaisin me istuttiin parvekkeella, poltettiin tupakkaa ja käytiin pitkiä keskusteluja. Me käytiin ulkona syömässä ja risteiltiin kavereiden kanssa. Koulutyöt stressasi välillä, jonka takia kärsin univaikeuksista. Lääkäri määräsi ensitöikseen lääkkeitä. Unilääkkeiden myötä aloin kertomaan tarinoita miehelleni unissani. Rakensin kerran tuoleja pienten miesten kanssa. Lopetin unilääkkeet ja stressikin loppui. 

    Kun yksiö kävi liian ahtaaksi ja alakerran mummo liian ahdistelevaksi me muutettiin kaksioon. Sen kaksion seinänaapurina asui mies, joka huusi päivisin puhelimeen. Vessassa istuessa pystyi kuulemaan, kuinka se puhui salaliittoteorioista ja valtion huijauksista. Se vessa oli niin pieni, että miehen polvet osui pesukoneeseen. Seinät oli myrkyn vihreät ja vessanpönttö meni tukkoon niin usein, että putkimies kävi tutuksi. 

    Sitten mä tulin raskaaksi. Muutettiin taas. Muutettiin sillä viikolla kun poika syntyi. Asuttiin siinä asunnossa hetki, kunnes oli pakko muuttaa pois. Taas. Siellä oli sisäilman kanssa ongelmia. Mulla ei kulkenut hengitys. Harmitti, koska asunnosta oli merinäköala (jos seisoi varpaillaan ja katsoi teollisuustornin ylitse nenä parvekkeen lasissa). Onni onnettomuudessa me saatiin asunto, jota nykyään kutsumme kodiksi. Täällä me asutaan - äiti, isi ja taapero. Minä, se työkaveri ja meidän poika. Ja sitten tuo koira, joka ei onneksi enää syö kakkaansa.


    Terveydenhoitajaopinnot on nyt paketissa. Tänään astelin terveyskeskukseen opiskelijan leima otsalta pyyhittynä. Istuin päivystävän sairaanhoitajan huoneeseen. Ja kyllä jännitti. Päivän päätteeksi huomasin, että kyllä mä pärjään ja ihan hienostikin vielä. Paras oli se fiilis, että hitto mulle vielä maksetaan palkkaa tästä. 

    Näin on hyvä. Oikeastaan tosi hyvä. Plus viis vee näyttää vaan paremmalta. 

    p.s mulla on tukkakriisi ja näköjään ollut viimeiset viisi vuotta.

    torstai 15. joulukuuta 2016

    DIY: Vaippakakku kaikella kimaltavalla ja ihanalla

    Mä oon intohimoinen vaippakakkujen askartelija. Näiden tekeminen on niin kutkuttavaa, koska saa syyn hipelöidä vauvaroinaa ja voi keksiä kaikkia erilaisia koristeita kakkua kaunistamaan. Viime viikolla juhlittiin rakasta ystävää ja vatsassa kasvavaa kummilasta. Sukupuoli on mysteeri, joten vaippakakku ei ollut ihan perinteisen värinen.



    Kakun sisälle piilotin muutaman yllärin, kuten tutteja ja harsoja. Rullasin vaipat kolmen paketeiksi yksittäisten sijaan. En nimittäin tätäkään kakkua suunnitellessa muistanut ostaa kuminauhoja, joiden avulla vaippojen rullaus olisi ollut huooomattavasti nopeampaa. Vähän piti venkslata, että sain vaipat rullattua niin, ettei kaikki värikkäät kuviot näkyisi. Vaippoja kului melkein yhden ison Liberon paketin verran. Kakkua pystyssä pitää folion pahvirulla. 


    Koristeisiin saisin menemään vaikka kuinka paljon rahaa, niin ihanaa tuo suunnitteleminen on. Löysin hopeisia lehtiä ja perhosia kukkakaupasta euron kappalehintaan. Nauhat, sulat ja pitsin ostin askarteluliikkeestä. 







    Mitäs tykkäätte? :)

    keskiviikko 14. joulukuuta 2016

    Kakku vauvajuhliin ensikertalaiselta

    Meillä oli ystävän vauvajuhlat lauantaina. Mä lupauduin leipomaan kakun. Aika uhkarohkea veto naiselta, joka ei ole eläessään leiponut kakkupohjaa itse. Kyllä mä leipoa osaan, yleensä, mutta kakkupohjat on aina ennen olleet kaupan hyllyltä. Mulla oli upea visio siitä minkälaisen kakun teen. Sellainen oikein korkea ja näyttävä kakku, joka maistuu tietysti ihan sikahyvältä. Koristeiden teko ei voi olla vaikeaa? 


    Harmi kun mulla ei tullut tähän sellaista välivaihekuvaa. Noudatin ohjetta ihan pilkulleen ja olin oikeesti tyytyväinen siihen, että aijai kohta syödään herkkukakkua. No mitä uunista tuli ulos? Helvetin pannukakku. Soitin illalla itku kurkussa ja kiroillen äidilleni, kun kokovitunkakkuonihanpaska kakkua ei saa mitenkään leikattua kolmeen osaan niin kuin ohjeessa. 

    Sain jollain ilveellä pannukakkuni leikattua juuri puoliksi, joten sain kakkuun edes vähän korkeutta. Myöhemmin tajusin, että mulla oli isompi kakkuvuoka kuin ohjeessa, joten ei ihme että se oli ohut. Kinuskikissan ohjeessa oli myös ihanat täytteet kakulle, mutta koska mä oon tällainen aidan alittaja, ostin kaupan valmista suklaamoussea kakun väliin. Sitähän en tietty kahvipöydässä kehdannut paljastaa, mutta nyt on tämäkin rikos sitten julki. 

    Luojan kiitos sokerimassalle, jolla sain peitettyä ruskean lettuni, heh ruskea lettu hehe. Yritin ensin tehdä jollain netistä löytyneellä ohjeella neilikoita kakun päälle, mutta arvata saattaa ei ne oikein onnistuneet kun ei ollut sopivaa muottia. Kerran ostetun leivontalehden ilmaislahjana tulleet kukkamuotit oli nyt hyödyllisiä ja kukista tuli ihan suloisia. Käytin vaaleanpunaista ja vaaleansinistä sokerimassaa, joita sekoitin kukkia tehdessä. Isommat kukat kuivuivat yön yli kuppikakkuvuoissa muotoonsa.  Päälle kakku sai vielä viirin, joka on kyhätty kahden pillin väliin paperista ja siimasta. 

    Ensimmäiseksi sokerimassakakuksi tää on ihan jees, tai niin kuin kahvipöydässä sitten jurosti totesin, ettei ainakaan ollut pahaa. Suklaamoussea suosittelen kaikille aidan alittajille ja pohjakin oli aika nopeatöinen. Vauvajuhlien sankari kysyi josko tekisin heille ristiäiskakun. Öö apua. Täytyy alkaa harjoittelemaan muullakin kuin valmismoussella. 

    Suklaakakun ohje Kinuskikissalta. Suklaamousse kaupasta. Pidemmät hermot - ostetaan, kiitos! 



    tiistai 13. joulukuuta 2016

    Yksi helppo raskaus, kaunis synnytys ja tyytyväinen vauva, kiitos!

    Nykyään kahden aikuisen järkevät keskustelut muustakin, kuin siitä onko kakkavaippaa tänään vaihdettu tai mitä ruokaa tehdään huomenna, on harvinaisia. Eilen oli yks tämmönen harvinainen hetki. Juteltiin miehen kans pitkään siitä, mitä toivotaan tulevaisuudelta ja mikä pelottaa. Jonkinnäköinen pikaterapiahetki käytiin siinä keskenämme myös kun juteltiin menneestä raskausajasta ja siitä minkälainen prinsessatautinen marisija mä silloin olin, ja siis tietysti - oli mieskin mun mielestä, koska tasavertainen parisuhde. Ihan pönttösuteja molemmat. 


    Jos tulevaisuus menisi niin kuin toivomme me saataisiin joskus yönsä nukkuva ja tyytyväinen vauva. Tämän tulevaisuusvauvan odotusaika olis helppo ja hehkua täynnä. En olisikaan vaativa, ahdistunut ja miehen takataskuissa roikkuva maanvaiva. Mies ei olisi tämän maanvaivan mielestä ärsyttävä syy mykkäkouluun. Se ei joutuisi koskaan olemaan mahan ja pitsataksin numeron välissä, koska mun himot painottuisivat pelkästään vihannesosastolle.

    Tulevaisuusvauvan synnytys olisi voimauttava kokemus, iha semmonen aistillinen retki naiseuteen ja elämään noin niinku ylipäätään. Ei eläimellistä huutoa ammeessa. Vauva syntyisi parilla ponnistuksella ja nauraisin pelkästään onnesta, ei mitään hysteeristä. Ei peiliä sängyn alapäädyssä tällä kertaa. Ei mitään saatanallisia kokemuksia. Kätilön ei tarvitsisi komentaa ryhdistäytymään. Kaikki olis vaan mukavia eikä missään mitään pukam..eiku. 

    Vauva-aika sujuisi mukavasti. Kaksi menisi siinä missä yksi. Parisuhde säilyisi yhtä onnellisena ja oltaisiin niin terveitä kuin tähänkin asti.

    Ikäeroksi tulisi jotain juuri sopivaa uhman ja itsenäisyyden väliltä. Täydelliset paita ja peppu, mutta riittävän omatoimisia peppuja. Vaan täydellistä ikäeroa, onko sellaista?

    Tulevaisuudessa rahaa olisi omaan kotiin. Tulevaisuus toisi mukanaan pysyvyyden ja luvan vähän juurtua paikoilleen. Parhaimmillaan turvaverkko pysyy lähellä. 

    Yhden vauvan perusteella on prosenttien valossa oikeasti tosi huono tehdä mitään johtopäätöksiä vauvoista yleisesti, mutta tässä jutussa se kokemus nyt vaan painaa kaikista eniten. Miksi vauvat on niin ihania, sisarussuhteet tärkeitä ja iso perhe unelmana, vaikka ne vauvat on myös ihan kamalia, sisarussuhteet elämää vaikeuttavia ja iso perhe liian monen synnytyksen takana?

    Siinä missä ensimmäinen sai alkunsa tunteella, seuraavaa pohditaan puhtaasti järjellä. Ehkä, koska tää naiivi ensiodottaja vaaleanpunaisten lasien takaa on kokenut todellisuuden rytinällä. Kaikessa ihanuudessaan tulevaisuus jännittää ihan kamalasti. Entä jos kaikesta tuleekin vaikeaa? Vaaleanpunaiset lasit on edelleen silmillä, mutta ne on ihan pirun huurussa. Vähän silleen haparoiden eteenpäin mennään kai? 


    Mitä sä toivot tulevaisuudelta? 

    maanantai 5. joulukuuta 2016

    3+1 tärkeintä asiaa vauvavuotena - Millä äitiydestä OIKEASTI selviää

    Oon aikaisemmin kirjoittanut yhtä sun toista listausta siitä, mitkä on tärkeitä juttuja vauvavuotena ja muutenkin helpottavat arkea. Meidän vauvavuosi on takanapäin. Se tänään oikeasti konkretisoitui mulle kun vaihdoin meidän hoitopöydän ja pienen kasan vauvaroinaa suklaalevyyn. Meillä ei ole vauvaa, enkä näe enää syytä pyöritellä nurkissa tavaroita, joiden tulevaisuudesta ei ole selvyyttä vielä meidän perheessä. Muutenkin esimerkiksi tulpaton vauvan kylpyamme on ihan nounou -listalla seuraavalla kierroksella.

     


    Kun sain suklaalevyn tänään käteeni vaihtokaupassa (joka oli mun mielestä tosi onnistunut), tajusin että tuo suklaalevy tiivisti kääreisiinsä mun koko puolitoista vuotta äitinä. 250 grammaa puhdasta rakkautta laskettiin käteeni kun avasin oven tuntemattomalle hoitopöytää kaipaavalle. Jos ei lasketa sitä ilmeistä, eli miestä yhdeksi äitiyden kantavaksi voimaksi, niin yksi tärkeä apuri ja helpotus on kyllä suklaa. Tietysti kaikki rilut, releet ja oheistarvikkeet helpottaa arkea, mutta mitkä asiat oikeasti pitivät mut tolpillaan (vai saako sanoa järjissään) vauvavuotena? 

    Mitä ilman en olisi selvinnyt? 




    1. Suklaa

    Sukulaiset ja ystävät olivat ilmeisesti kaukaa viisaita kun lappasivat kasseittain suklaata synnärille. Suklaata kului ja kuluu edelleen. Mies juuri eilen sanoi, ettei tiedä yhtä toista pahaa suklaamonnia ku mä ja en väitä vastaan. Vaihdoinhan tavaravuorenkin suklaaseen.

    2. Kahvi

    Meidän taaperon yksi ensimmäisistä sanoista oli "tahvi" eli kahvi, joten tarvitseeko tätä selittää enempää? Univelkaa helpotti kofeiini. Edelleen vaikkei univelka olekaan mahdoton, taapero herättää meidät vetämällä hihasta (tai tukasta) ja kutsumalla kahvin keittoon. 

    3. Äitiystävät

    Äitiyden myötä oon saanut paljon uusia tärkeitä ystäviä. Yhden sydänystävän tapasin blogin kautta ja muutaman naapurista. Yhden syntyvälle murulle saan kunnian olla kummi - ihan mahottoman siistiä! On ihanaa kun nämä naiset ymmärtävät. Kun lapsi heittäytyy kaupan lattialle huutamaan, riittää vain yksi vaihdettu katse ja hymähdys. Kyllä nämä tiedetään, tuttu juttu. Ja tiedättehän sen, ettei äitien kanssa tavatessa koskaan asiat mene niin kuin kuviteltu. Joka ikinen kerta kun nähdään yhden maman kanssa jommankumman lapsi nukkuu, kiukuttelee, huutaa, itkee, niskakakkaa, tai mitä nyt ikinä voi keksiä. Nykyään meidän pojat vaan villitsee toisiaan ja se siitä rauhallisesta kahvihetkestä, hyvä yritys äidit. Yksi katse riittää.




    + 1. Vaunut

    Jos nyt joku kunnollinen ostoskin pitää mainita, niin ehdottomasti vaunut. Meillä on Gessleinin F6 ja Moweo Magrot, joista oikeastaan nykyään aktiivisesti on käytössä vain Gessleinit. Vaunut ovat pakoväline pois todellisuudesta. Arjen kaaosta, pään sisäistä ahdistusta ja päälle puskevaa "nukahdan seisaalleen ja silmät auki"-tilaa pääsee pakoon kun pakkaa vauvan vaunuihin ja pistää tassua toisen eteen. Me kierrettiin paljon kirppiksiä kun Leo oli nyytti. Mitä vähemmän kotona vietti aikaa, sitä vähemmän tarvitsi ahdistua sotkusta, joka oli olemassa vaikka "eihän vauvat tee muuta kun nukkuu, syö ja kakkaa"

    Mitä ilman sä et olisi selvinnyt tai et selviäisi?

    keskiviikko 30. marraskuuta 2016

    #YllätäÄiti - Yllätin itsenikin

    "Äidi juovat kahvin kylmänä ja syövät jäätelön lämpimänä,
    käyttävät rahansa lasten talvikenkiin ja kausivaatteisiin,
    siirtävät lasten harrastusmaksujen vuoksi omaa kampaamoaikaansa kuukausi tolkulla.
    He muistavat aina varavaatteet, synttärilahjat, sisäliikuntavaatteet, mummon nimipäivät
    ja oikean kokoisten luistinten ostamisen ja teroittamisen.
    Kuka muistaa äitiä?"

    Meillä on (tai oli) Kaksplussan verkostolaisten kanssa kiva lahjarinki marraskuun aikana. Jokaiselle arvottiin bloggaaja, jolle lähetettiin yllätyslahja. Mä sain lahjottavaksi Idan Mutsi ja Murupullat -blogista. Ida on kahden pojan upea äiti, joka pyörittää arkea silleen sopivan rennosti, muttei kuitenkaan ihan levällään. Tää mutsi taikoo ihan älyttömän hienoja kakkuja. Siinä missä mä menen sieltä mistä aita on matalin leipomisen suhteen, niin Ida hyppää korkeimmalta. Käykää kurkkaamassa - ne kakut on törkeen hienoja ja muutenkin teksti täyttä asiaa!

    Niin kuin useimmiten - yllätän itseni omilla toilailuillani. Ei mennyt ihan nappiin taas tämäkään suoritus. Lähetin Idalle menevän paketin liian myöhään. Kuumotellessani myöhästynyttä aikataulua unohdin paketista osan lahjaa. Senpä takia lahja lähti kahdessa osassa - luonnollisesti ihan myöhässä ja paketit toisistaan eksyneinä. Paketti tuli vähän suunniteltua myöhemmin, ei iso juttu, mutta kun sovituista pitäisi pitää kiinni. Tietysti unohdin myös ennalta sovitun postauspäiväni, joten tämäkin postaus tulee myöhässä. Pysyin näköjään tyylilleni uskollisena tässäkin - aina myöhässä. 

    Mä kokosin tälläsen äidin ensiapuapakkauksen Idalle ja hitusen lapsillekin, jotta äiti sais sen kahvin kuumana tän paketin myötä.


     "Tämä paketti sisältää
    - tosi hienoa kahvia
    - herkkumunaa
    - jotain mikä pitää lapset tyytyväisinä
    - sellaisia juttuja mitä ei koskaan oo mukana ku tarvis
    - suukkoja
    - jotain elämän koristeluun"

    Paketista löytyi kahvia, suklaata, laastareita, nenäliinoja, rusinoita, korvikset ja sokerimassaa. 


    Mä sain paketin Arjen miljonääri -blogin Johannalta. Paketista löytyi kastehelmen tuikkukippo, suklaata ja kestorätti keittiöön. Suklaat on syöty, kastehelmi avattu paketistaan ja rätti komean kahvitahraisena keittiössä, joten mulla ei ole kuvaa teille paketista. Senpä takia nappasin Johannan blogista kuvan. 


    Kiitos Johanna! Kaikki oli oikeasti tosi mieluisat. Tuikkukippo ja suklaa oli tietty ihan nappivalintoja, mutta mikä telepatia senkin kertoi, että meidän edellinen keittiörätti oli karmea ja mä olin ostamassa tälläistä kestistä? Iso kiitos! 

    lauantai 19. marraskuuta 2016

    DIY: helppo joulukalenteri lapselle

    Mietin ja jahkasin, tarvitseeko Leolle ostaa joulukalenteria vielä tänä vuonna. Puolitoistavuotias ei aivan ymmärrä koko touhun ideaa. Suklaakalenteri on näin pienelle tarpeeton, eikä tarvita mitään pieniä leluja nurkkiin pyörimään hilavitkutinkalentereista. Kauppojen valikoima ei vaan oikein napannut. Päätin sitten että teen kalenterin itse, koska kyllähän kalenterit nyt vaan kuuluu joulun odotukseen.

    diy joulukalenteri lasten lastenhuone askartelu joulu

    Kaikki kalenterissa käytetyt materiaalit on ostettu Tigerista. Kalenterissa on pieniä paperipusseja, kortteja ja rasioita kaksipuolisella tarrateipillä ja pyykkipojilla kiinni. Kaikki on numeroitu tarroilla, joita niitäkin löytyy kolikon hinnalla Tigerista. Kaikkiin tarvikkeisiin meni noin 15e ja vähemmälläkin olisi pärjännyt, mutta mä vähän innostuin.

    diy joulukalenteri lasten lastenhuone askartelu joulu

    diy joulukalenteri lasten lastenhuone askartelu joulu

    Kalenterin korteissa on loruja ja lauluja. Kerään ne myöhemmin yhteen lorupussin täytteeksi. Rasioihin laitan ainakin pikkuautoja, rusinoita ja keksejä. Pusseihin sujautan pieniä kirjoja ja kortteja joissa lukee mitä kivaa päivän aikana tehdään. Kalenterista paljastuu ainakin metsäretki ja reissu Snadistadiin. Luulen, että tällainen kalenteri on eniten meidän puolitoistavuotiaan mieleen!

    diy joulukalenteri lasten lastenhuone askartelu joulu

     Mitäs tykkäätte? Oletteko te tehneet itse joulukalentereita?

    torstai 17. marraskuuta 2016

    Äiti joka heittäytyi eteisen lattialle

    Peukalo, hanska, vasen, kuuma, hiki, ahdistus, lattia, hiekka, lumi, märkä, hanska, oikea, kakka, kuumakuumakuuma, itku, hepuli.


    Raskaana ollessa heittäydyin eteisen lattialle, en yhtä enkä kahta kertaa, vaan ehkä yhtä monta kertaa kuin taaperoni on nyt puolitoistavuotisen uransa aikana heittäytynyt. Asukriisit oli ison vatsan kanssa the murheenkryyni. Eniten mun heittäytymistä kuitenkin aiheuttivat kadonneet lapaset tai pipot. Jos haluatte kuvitella tilanteen niin kuvitelkaa mut kakskyt kiloa isompana, raskausvatsa-ahdistuksessa makaamaan eteisen lattialle kaapista tyhjennettyjen lapasten ja pipojen keskelle. Ja huutamaan.

    Olis ihanaa todeta vaan viileesti, että hormonit. Oikeesti eteisviha on mulla vaan joku sisäänrakennettu ominaisuus, joka nousi potenssiin kymmenen, koska hormonit. Ollaan siis ihan samalla viivalla taaperoni kanssa siinä suhteessa, että vihataan molemmat eteisiä ja lähtemistä. Ollaan lapsen kanssa aivan yhteisymmärryksessä tässä asiassa.


    Oikeasti me päästään ovesta ulos myös ihan ilman hepuleita. Eteisvihaa suurempia tunteita tällä hetkellä aiheuttaa taaperon ulkovaatteet. Ehkä pitäisi syyttää korkeampaa tahoa, eli talvea. Ulkovaatepukeutuminen osaa olla välillä vaikeaa ja se menee melkein urheilusuorituksesta.  Ennen koko pukeutumisen aloittamista poikaa saa toisinaan juosta kiinni ympäri asuntoa. Hippa on ilmeisesti meillä joku lähtöleikki. Toppavaatteita pukiessa lapsi vispaa raajoja kuin sähkövatkain. Vaippa pitää tietysti vaihtaa aina silloin kun kaikki vaatteet on vihdoin saatu päälle - erityisesti silloin kun olisi kauhea kiire johonkin.

    Aluskerrasto, välikerrasto, päällikerrasto, oheistarvikkeet, asusteet, villasitä, villatätä, fleecepaituli, villasukat unohtui, kengät pois, kengät jalkaan, heijastin, kurakerrasto, kaulahuivi kolme kertaa ympäri - kulkeeko happi? Mummon kutomat, vikakerrasto ja sitten jälkikerrasto. 

    Meillä on ihan järjettömän pieni eteinen, ihan vaan koska halusin ahtaa siihen käytävälle vielä mummon perintölipaston. Mahtuu, mut ei oikeastaan. Siinä ahtaassa eteisessä me sitten hikoillaan. Kyllä siinä yleensä toinen meistä vetää hepulit. Viimeksi se olin minä, joka lakosi ensin lattialle. Taapero vastasi äänitehosteista ja desibelitasosta. Pahinta tässä on se, että nyt en voi edes syyttää raskaushormoneja. 

    keskiviikko 16. marraskuuta 2016

    Taaperoimetys tuntui huvittavalta ajatukselta

    En olisi uskonut, että musta tulee taaperoimettäjä. Se tuntui jotenkin todella kaukaiselta, kun imetyksen ensimmäiset kuukaudet nyt oli mitä oli. Imetys oli kamalaa, vaikeaa ja hammasta purren selvitimme alkutaipaleen ongelmat. Taaperoimetys muutenkin tuntui jotenkin todella vieraalta. En ollut ihan varma haluanko edes taaperoimettäjäksi. Ajatus lapsesta, joka kävelee tissille tuntui lähinnä huvittavalta.

    Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan - imetystä on takana puolitoista vuotta. Vähänkö mä oon ylpeä! Eikä tunnu huvittavalta tai vieraalta ollenkaan. Päinvastoin. Imetys on edelleen tosi tärkeä hetki läheisyyttä ja turvaa tuolle taaperolle. Etenemme tässä asiassa lapsentahtisesti. Ollaan kyllä jo äidintahdistettu vähemmälle. Imetyskertoja on nyt pari vuorokaudessa.


    Nukkumisen ja syömisen lisäksi en osaa nimetä tähän montaakaan asiaa, joita olisin jaksanut tehdä päivittäin puolentoista vuoden ajan. Oikeastaan nyt kun yritän ajatella, niin en osaa nimetä mitään muuta mitä olisin jaksanut tehdä yhtä useasti. Tai sitten mulla ei taas vaan aivot toimi ihan täydessä kapasiteetissaan. Täydestä aivotoiminnastakin taitaa olla se puolitoista vuotta nyt aikaa.

    Yöimetykset saatiin pois reilu vuoden ikäisenä. Aijai soosoo, meidän 1,5v saattaa edelleen nukahtaa joskus rinnalle. Se taitaa rikkoa aikaa monen kasvatusoppaan neuvoa. Oonkin tämmönen kapinallinen. Huh huh mikä lainrikkoja. Ajatelkaa nyt - nukuttaa nyt taaperon vielä tissillä. Ai kauhhee.

    Suomessa imetystä suositellaan jatkettavaksi vuoden ikään asti ja pidempäänkin perheen niin halutessa. WHO suosittelee imetyksen jatkamista kahteen vuoteen ja jösses sentään, siihen ei ole enää pitkä aika. Kaksi vuotta, eli 730 päivää imetystä. Olisi mielenkiintoista tietää montako litraa kahden vuoden imetys tekee. Luulen, että imetyksen viimeiseksi tavoitteeksi asetamme kaksi vuotta.

    Mies kysyi yksi päivä taaperolta, että kuka tuo on ja osoitti mua. Se vastasi, että tissi. No sepä se. Äiti kyllä toimisi paremmin, mutta kaipa se tissikin käy jos on ihan pakko. Se nimitys tippuu varmaan ihan itsestään. Jotenkin en osaa nähdä tilannetta enää kymmenen vuoden päästä...

    Minkälaisia imetystarinoita teillä on?

    maanantai 14. marraskuuta 2016

    DIY: lastenhuoneen yksityiskohtia - washiteippi

    Tutustuin jokin aika sitten washiteippiin ja homma lähti sitten vähän lapasesta. Kohta Leon koko huone on teipattu nurkkiaan myöten. Teipeillä saa helposti muutettua sisustuksen ilmettä. En osaisi ehkä käyttää samalla tavalla näitä muualla kodissa, mutta lastenhuoneessa nää on ihan hitti. Teipit lähtee helposti pois, eivätkä ne jätä jälkeensä liimaa. Näillä voi siis surutta teippailla vaikka seinää. 

    washiteippi lastenhuone sisustus

    Ostin Teippitarhalta teippien lisäksi tällaisia valmiita ympyröitä. Länttäsin ne yhteen seinään. Lopputulos oli hauskannäköinen ja halpa kiireisen naisen tapetti. 

    washiteippi lastenhuone sisustus

    lastenhuone washiteippi sisustus diy

    lastenhuone sisustus sisustaminen diy washiteippi


    lastenhuone taulu juliste diy sisustus

    Kuten huomaatte, oon tunkenut teippiä lähestulkoon jokaiseen huonekaluun. Yksi pöytä mulla on tässä vielä työn alla, mutta siitä lisää vähän myöhemmin. Alla olevassa kuvassa näkyy myös junanrata, joka yllätys yllätys sekin on teippiä. Kyseinen teippi löytyi Kiasman puodista. On muuten hienosti sisustukseen sopiva junanrata. Parasta ettei sitä tarvitse siivota pois, eikä se murhaa jalkapohjia päälle astuessa. 

    lastenhuone koristelu diy sisustus washiteippi junarata


    lastenhuone sisustus washiteippi koristelu diy pinnasänky

    Onko washiteipit teille tuttuja? Oletteko käyttäneet niitä johonkin? 

    lauantai 12. marraskuuta 2016

    Kiitospuhe - Mitä oli elämä ennen laatikkolukkoja?

    Laatikkolukot ovat täällä! Vihdoinkin! HURRAA!

    laatikkolukko laatikkolukot asennus taapero papu

    Haluaisin kiittää niiden keksijää ja niiden ostajaa sekä asentajaa. 

    Kiitos yhteisistä hetkistä taaperolleni, kattiloille, paistinpannuille, lastoille, kapustoille ja vispilöille. 

    Kiitos astianpesukoneelleni, joka olet ahkerasti ja valittamatta pessyt samoja astioita kerta toisensa jälkeen. 

    Kiitos sinulle eteisen lattia, joka kestit rohkeasti hiekan lusikoinnit ja mudan levittelyt lastoilla. 

    Erityisen iso kiitos keittiön seinälle, joka olet nyt ruhjeilla. Otit vastaan huutamatta keittokauhalla paukutuksen, olet vahva! 

    Kiitos myös koiralleni - olet jaksanut syödä liian usein tarjotut kuivanappulat äyskimättä. 

    Lopuksi haluaisin kiittää myös hermojani. Hermoni - olette kasvaneet silmissä. Olette niin pitkäkestoiset, että edes valkosipulinpuristin ei teitä enää rusenna. Teitä ei muserra kattiloiden kansien yhteen paukutus, vispilä vessanpöntössä tai haarukat patjan alla. Uskomatonta! 


    Iso kiitos kaikille osanottajille. Hetket ovat olleet ikimuistoisia, mutta tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Olkoon keittiön lattia siistimpi ja kattilat oikeilla paikoillaan tulevaisuudessa. Kiitos!

    sunnuntai 6. marraskuuta 2016

    Pitäisikö asentaa taaperolle kello kaulaan?


    Taaperon hiljaisuus ei yleensä meinaa mitään hyvää. Vähän ääntä on aina parempi kuin syvä hiljaisuus. Leo on oppinut jonkun hiljaisen ninjan tyylin poistua sängystä mun vierestä. Nukutaan siis aina yön viimeiset tunnit vierekkäin. Pitäisi varmaan asentaa pojalle kello kaulaan, että kuulen kun se herää. Mä olen mahdottoman hyvä nukkumaan ja taapero on huomannut tilaisuutensa tässä.

    Tällä viikolla yksi aamu nukuin ihan siki ja kuola poskella kunnes makuuhuoneen ovelta kuului hiljainen "paapaa" (=leipää). Taapero ei ollutkaan enää vieressä. "Paapaa", kuului sängyn vierestä uudestaan. "Äiti paapaa", ja pieni käsi nosti sämpyläpussin sängyn reunalle. Pussin takaa kurkisti aurinkoinen naama valkoisine helmihampaineen. Miten ihmeessä se tuon sai, ihmettelin mielessäni, mutta ajatus hukkui hyvin nopeasti haukotuksen alle. 

    Pieni punkesi kainaloon, otti kirjan ja tavoitteli sämpyläpussia. Siinä se mussutti leipää lämpimän peiton alla äidin kainalossa. Ja meillä kun ei syödä ruokaa muualla kuin ruokapöydässä, mukamas. Jos ei maitobaari niin sämpylätarjoilu sängyssä. Toisikohan se seuraavalla kerralla voita ja leikkelettäkin jos huutelisi perään? Odotan innolla sitä aamua kun taapero ei tuokaan leipäpussia vaan lorottaa pullollisen ruokaöljyä tai kaataa pussillisen koiranruokaa sänkyyn. 

    tiistai 1. marraskuuta 2016

    Päivän sananlasku: Naapurin puolella on aina siistimpää

    Aidan toisella puolella ruoho on aina vihreämpää ja kaikkialla muualla on siistimpää kuin meillä. 

    Tässä meidän puhtaat pyykit ja kierrätyskeskukseen kovaa vauhtia matkalla olevat kassit. 

    Tää alkaa olemaan sellainen toistuva teema blogissa. Sotkuista on, voi kun on ikävää ja niin edelleen. Kova on ollut matka siististä kodista kaaokseen. Jauhamatta en vaan voi niellä ja siivotakaan en oikeastaan hirveästi koko ajan jaksa. 

    Oon esitellyt kotini ensimmäisen kerran blogissa ihanan siistinä ja seesteisenä silloin kun olin raskaana. Tiedättehän te - se pesänrakennusvietti mikälie, joka saa pyyhkimään lattialistat hyllyjenkin takaa puhtaaksi. Kyllä silloin kelpasi esitellä kotia. Kun meillä on aina vaan näin siistiä ja tässä minä silitän vauvan harsoja siistiin pinoon värien mukaan lajiteltuna.

    Vähän myöhemmin sylivauvan äitinä mun oli vaikea ymmärtää miksi kukaan murmuttaa sotkusta, muuten kuin ehkä oman aikaansaamattomuuden piikkiin. Oli vaikea käsittää kuinka paljon kaaosta yksikin taapero saa aikaan, koska eihän se nyt oikeasti voi sotkea noin paljon. No voi se, varsinkin kun sen äiti ei jaksa kulkea jatkuvasti perässä palauttelemassa vessapaperihylsyjä, lusikoita ja lehtikorin sisältöä takaisin paikoilleen.

    Kuvan sotkun syypää löytyy peilistä. Taaperoa on kai turha syyttää siitä ettei se viikannut pyykkejä vaatehuoneeseen, jo on kumma. Aikaansaamaton siivooja mä olen ollut aina, tai ehkä haaveilijasiivooja olisi parempi termi. Sellainen haaveilija, joka löytää sohvan alta hauskan kirjan, joka jäi puoli vuotta aikaisemmin lukematta, koska se hävisi. Kirjaa selatessa on helppo unohtaa mitä sitä alunperin ryhtyi tekemään. Ainakin yhden sohvan alla lojuneen kirjan verran siistimpää.

    Naapurin puolella on aina siistimpää, eikö niin? Kun käy ystävän luona kylässä, se toteaa huolettomasti, että "meillä on nyt vähän sotkuista". Ainoa sotku löytyy ehkä suljetun vaatehuoneen oven takaa. Putsplank kaikkialla ja mietin, että jos tämä on sotkuista, niin mikä hiton ydinräjähdys meillä on sattunut? Itse syyllistyn pahan luokan koreuteen kun meille tulee vieraita. Kohautan olkia ja voi kun nyt on jäänyt imuroimatta. Todellisuudessa olen pessyt vessan lattiasta kattoon, asetellut sohvatyynyt ja piilottanut kaiken ylimääräisen esimerkiksi sinne sohvan alle, minne kaikki tuntuu häviävän. Ja tämä kaikki vain kymmenessä minuutissa, uskomatonta! Imuroimatta jäi, en valehtele, mutta senkin olisin tehnyt jos olisi ollut aikaa. Noloa kun toisen äidin taaperon sukkahousut on ihan koirankarvoissa. 

    Tästä edes lupaan, että en koreile. Taaai, sitten vähän koreilen. Tai jätän kutsumatta. Ehkä täytyy vaan siivota? 

    maanantai 24. lokakuuta 2016

    Uskomatonta mutta totta.

    Tänään kävi jotain eriskummallista. Mä nimittäin heräsin pirteänä. Uskomatonta mutta ihan totta. Ihmeiden aika ei ole ohi! Typeriä stereotypioita, mutta takkutukkainen ja unihiekkainen äiti ei kaatanutkaan tänään pannullista kahvia tyhjään vatsaansa ja haukotellut sieluaan ulos. Tämä aamu painetaan lämmöllä muistoihin, koska me nukuttiin puoli kymmeneen. 


    Taapero nousi vierestäni tomerasti ylös, sanoi "Kahvia. Tuu." ja paineli keittiöön ihan kuin joku pikkuaikuinen. Hyvin koulutettu tai sitten vaan hyvin apinoinut äitiään. Mä katsoin kelloa epäuskoisena ja tottelin lastani. Meillä on nyt sellainen vaihe menossa, että kaikki kirosanoista kukkasiin matkitaan. Pitäisi varmaan alkaa hokemaan kuinka pyykinpesu ja moppaus on kivaa. Ja sitten ostaa miniatyyrimoppi. No ei. Se oli vitsi, ehkä. 

    Tässä on nyt tapahtunut joko niin, että tuo taapero on herännyt tapansa mukaan kello kuusi reikä reikä, noussut ylös, katsonut nukkuvaa äitiään myötätuntoisesti ja vähin äänin poistunut leikkimään, kunnes on palannut takaisin puoli kymmenen aikaan ja tunnistanut äitinsä unisyklin olevan otollinen kahville. Taaaai sitten ihme on tapahtunut ja me ihan oikeasti molemmat nukkuttiin yömme hyvin, pitkään ja rauhassa. Pitkään nukutun yön seurauksena ei sitten nukuttu ollenkaan päiväunia tänään, mutta en valita. Yöllä nukkuminen on kivempaa.

    Näitä lisää.