Kaksplus.fi

torstai 31. maaliskuuta 2016

Aloitteleva äiti ja epäpätevä terveydenhoitaja täällä moi!

Moi! Oonkin jo esitellyt itseni shopaholistiksi, mutta jospa mä esittelisin itseni myös ihan kunnolla nyt kun blogiin on löytänyt tiensä muutama uusi lukija. Ette ole eksyksissä jos etsitte rentoa ja lapsellista, mutta silti sopivasti syvällistä blogia. Blogin aloitin raskausaikana ja tarkoitus oli oikeastaan vaan kirjoittaa sitä itselle muistoksi. Huomasin kuitenkin koukuttuneeni kirjoittamiseen. Nykyään tää on mulle tärkeä harrastus, toivottavasti joskus vielä sitäkin enemmän. Jos täytyy valita salille menemisen ja kirjoittamisen väliltä, valinta on aika helppo. 

Kauhean virallisesti mä en osaa itseäni esitellä, koska oon kaikkea muuta kuin virallinen ihminen. Oon aloitteleva äiti ja melkoisen epäpätevä terveydenhoitaja. Kaiken lisäksi tykkään samanlaisista vitseistä kuin 10-vuotias poika. Oon kuitenkin enemmän optimisti kuin pessimisti ja tykkään ajatella, että asioilla on aina hyvätkin puolensa. Ainakin useimmiten. Voidaan siis myös ajatella, että mä oon loistava, uusi ja kaavoihin kangistumaton äiti sekä pian valmistuva terveydenhoitaja. Huono huumorintaju taas takaa sen, että mulla ei ole koskaan tylsää, osaan repiä huumoria laaduttomista jutuista ja taannun helposti lasten leikkikaveriksi.

Rakastan olla äiti ja viihdyn tosi hyvin kotona Leon kanssa. Välillä kuitenkin se viimeinen tunti ennen miehen kotiintuloa tuntuu ainakin kolmelta tunnilta.  Mulla ei ole mikään palava himo palata vielä työelämään pitkään aikaan, mutta teen kyllä satunnaisia työvuoroja. Kouluun palasin nyt muutamaksi viikoksi, jotta joskus valmistuisin. Onneksi kotiäitiys jatkuu taas pian. 

Tykkään kaikesta tyttömäisestä ja söpöstä. Tykkään sisustaa, mutta siihen ei ole koskaan tarpeeksi rahaa. Oon materialisti kotihoidontuella, joka on oikeastaan aika heikko yhdistelmä. Onneksi unelmat kantaa pitkälle elämässä. Unelmoin mansardikattoisesta omakotitalosta ja isommasta perheestä. Vauvakuume on alkanut hiipimään neuvolan työharjoittelun myötä, mutta ne ajatukset on vielä takataskun pohjalla pyörimässä. Kaivetaan ne sieltä joskus vähän myöhemmin.


Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan! Instasta meidät löytää nimellä 10plussan. Instassa on muuten tänään vika päivä aikaa osallistua lapsimessujen lippujen arvontaan!

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Jos sul lysti on niin kaikki tämä tee...


Vaippa

Hei rakas. Otapa tuosta tommonen. Ihana, ihana lelu. Kolme varista istui aidalla, hei, silivati seilaa...

body

Hopsaa. Pää, olkapäät, peppu, polvet, missä on Leon varpaat?

housut

Kukkuu! Sieltä Leon varpaat kurkistaa. Onkos täällä toinenkin jalka? Äiti on ihan nopea. En saanut vielä. Äläpä potki äitiä. Noin se toinen jalkakin löytyi.

sukat

Tossu ja sukka ne tirkistää. Onkohan kaikilla varpailla pää? Toinen sukka vielä. Toinen! Odotas nyt.

villahaalari

Ihan nopeasti. Hupsistakeikkaa! Ei oo mitään hätää kulta. Pääset ihan kohta nukkumaan. Otatko tutin? Noin, onkos hyvä?

töppöset

Hitto. Olisikin pitänyt laittaa eka tumput. Älä jooko ota niitä töppösiä pois! Muuten palelee! Anna olla jalassa. 

tumput

Yks, kaks. Noin. Ihan kohta ollaan valmiita. Joo, mä tiedän sua harmittaa tää. 

kauluri

WÄÄÄÄÄ. 

haalari

Odota. Äiti ei kerinnyt laittaa vielä. Käsi tonne. Jooko, käsi tonne nyt. Huh. Ootpas sä vahva. Voi kun on kuuma.

Hiki.

pipo

Rakas, pipo täytyy laittaa. Ulkona on kylmä. Hups, menikö silmille. Kuunteles, äiti laulaa. Limpsin, lampsin jalkapatikalla, patikalla...JOO! No niin, pääset vaunuihin, ei oo mitään hätää. Missä sun tutti on? Ootas kun äiti laittaa takin vielä. Oota ihan hetki. Kohta lähetään kävelee. Alma! Missä remmi? ALMA tänne nyt!

Voi onneksi nyt on kevät! Ja hei, onneksi kevään jälkeen tulee kesä!
No more villahaalareille.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Kaikki vauvat tykkää keinua

Oltiin Leon kanssa viereisellä leikkipaikalla paistattelemassa päivää. Päälle puettiin Racoonin softis, äitiyspakkauksen töppöset ja tumput sekä Gugguun pipo. Haalarin alle laitettiin vähän extraa, koska tuuli oli vielä viileä. Plussakelit ja kellojen siirto toi kevään tullessaan. Ainakin täksi päiväksi. Toivottavasti nää aurinkoiset ilmat nyt jatkuisi. Mä niin tahdon jo pukeutua tennareihin ja legginsseihin ilman, että tarvitsee kietoa mitään untuvaa ympärille.

Oon koittanut saada Leoa muutamaan otteeseen aikaisemminkin keinuun, koska kaikki vauvat tykkää keinua. Näin mä kuulin. Ei varmana perustu tutkittuun tietoon. "Tää on hauskaa. Voi kato kuin kivaa. Ai ei vai?" Jostain syystä keinu on aiheuttanut vain kiukustumisen ja vihaisen itkun. Niin kuin oon aikaisemminkin maininnut - äitiydessä kaikki opitaan kantapään kautta. Vauvojen kohdalla mitään ei voi yleistää. No, mutta anyways, tämä oli se päivä kun Leokin istahti keinuun hymy huulillaan. 

Maailmaa ihmeteltiin myös maan tasalta. Onneksi tajusin pukea itsellenikin ulkohousut. Ulkohousut oli mulle muuten talven tullessa sellainen äitiyden merkki. Äidin tunnistaa ulkohousuista. Aatelkaa - viimeksi mä seisoin baarin jonossa ulkohousut päällä. Ei olisi tullut mieleenkään entisessä lapsettomassa elämässä, että olisin pukenut ulkohousut, ainakaan baariin mennessä. Ihan vihoviimeinen paikka ulkohousuille mukamas. Siis haloo, niissähän näyttää niin rumalta käytännölliseltä. Toisaalta ehkä järkevän ihmisen tunnistaa ulkohousuista, äiti tai ei.


Leo olisi mielellään syönyt hiekkaa. Muutamaan kertaan suu lähestyi avonaisena hiekkakasaa. Tuosta maistan. Puolisen tuntia Leo jaksoi ihmetellä mun kanssa leikkipaikkaa. Luulen, että olisi jaksanut pidempäänkin jos olisi ollut kunnon hanskat kädessä. Tumpuissa kun ei voi tarttua mihinkään (eikä viedä mitään suuhun)Antakaas vinkki; mistä kunnolliset, vettähylkivät hanskat pieniin käsiin? Hyvät töppösetkin tarvittais, kenkiä kun Leo ei vielä huoli. 


Onneksi huominen on vielä vapaa! Ihania aurinkoisia päiviä teille!

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Lapsimessut & arvonta

Lapsimessut on taas täällä pian. Ootte varmaan jo lukeneetkin niistä vähän joka tuutista, mutta kerrataanpa vielä. Lapsimessut järjestetään tänä vuonna 15.-17.4 Helsingin Messukeskuksessa. Samaan aikaan myös OutletExpo, ModelExpo, Kädentaito ja Eläinystäväni -tapahtuma. 

Mä odotan tänä vuonna niitä lastenvaatteita! Paikalla esimerkiksi Gugguu, Mainio, Papu, Punavuoren Peikko ja Lilla Company. Viime vuonna olin Lapsimessuilla ison vatsani kanssa ja lyllersin lähinnä ahdistuneena väen paljoudessa. Lastenvaatteet siellä oli mulle tuntemattomia enkä osannut innostua oikein mistään lastenvaatepisteistä sen suuremmin. Lastenvaatteitahan ne vaan on. 

Ja mitä vielä! Nykyään tykkään lastenvaatteista ku hullu puurosta. Kumpa olisi kivoja messutarjouksia. Mä luultavasti oon sekä perjantaina että lauantaina messuilla. Niin monet äitikaverit on menossa, että treffejä on tullut sovittua. En vielä tiedä otanko Leoa mukaan, saa nähdä. Jos törmätään niin moikataan! :)



Mulla on instan puolella kaksi lippua messuille arvonnassa, joten käykääpä osallistumassa! 



torstai 24. maaliskuuta 2016

Instagramissa 10plussan

Ekan kerran ku liityin instaan niin ihmettelin, että miten ihmeessä ihmiset jaksaa laittaa sinne kuvia ja sit niistä vaan tykkäillään. Öö? No, mut se onkin tosi koukuttavaa. Sinne on hyvä pläjäyttää ihanat vauvakuvat ja kaikki turhanpäiväiset "tässä mä nyt seison" ja "tällaisen ostin" -kuvat. Päivitän instaa suht aktiivisesti ja päivitän sinne myös kun blogissa on uusi postaus. 

Meidät löytää sieltä nimellä 10plussan


Instagramissa pian arvonta, joten pysykää holleilla ja tulkaa seuraamaan!

Kivaa pitkää viikonloppua, hyvät pyhät ja hyvät tuplapalkat niille, jotka tekee töitä pääsiäisen! 

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Mikä välikausi, mikä softshelli täh?

Välikausi ja softshell - kaksi sanaa, jotka meni siihen emmätajuu -kategoriaan silloin kun tutustui tähän lastenvaatteiden maailmaan. Eikä niistä tarvitsekaan tajuta mitään silloin pikkuvauva-aikana, koska sen vastasyntyneen voi kääräistä vaan burritoksi ja asettaa liikkumattomana pakettina vaunuihin. Helppoa!

Itse en kuulu niihin äiteihin, jotka ulkoilevat säässä kuin säässä. Sadepäiväksi keksitään muutakin tekemistä, ainakin vielä. Katsotaan sitten uudestaan kun Leo alkaa kiipeilemään seinille. Leo kävelee nykyään näppärästi kävelykärryn kanssa, joten ei siihen tuetta kävelyynkään varmaan mene kevättä pidempään. Toivottavasti kökötetään hiekkalaatikon reunalla jo pian, kävelimme tai emme. Tällä hetkellä meidän leikkipaikan hiekkalaatikko lainehtii, joten jätän sen kököttämisen suosiolla kauniimpiin keleihin. 


Meidän kevätvaatteista löytyy:
- sininen Kappahlin vahapintainen cargotakki
- Benettonin käännettävä kevyttoppis
- Kappahlin farkkutakki
- Jesper Juniorin sadetakki & kurahousut
- Mini Rodinin viime vuoden sinitarra Pico
- Racoonin viime vuoden softshelli
- Fleecehaalari vaunuiluun
- Ticketin kevyttoppa

Suomen säistä kun ei koskaan tiedä niin en viitsi vielä pakata noita kevyttoppia pois. Voi olla, että hiekkalaatikolla rymyttyämme huomaan jonkun ihan susihuonoksi ostokseksi ja täydennän varastoa. Mut hei kiitos (kirottu) Kappahlin ota kolme, maksa kaksi, ei tehny turhan pahaa! Tuo Rodinin vaaleansininen pico oli lähinnä semmonen päähänpisto kun se on niin söpö. Kyllä se silti kaikessa söpöydessään menee ihan käyttöön eikä vain mihkään hienosteluun. Pahimmilla kurakeleillä jää kyllä kaappiin, minä siis. ;)


Mä en oo mikään vesipilariammattilainen. Oikeastaan nämäkin vaatteet on lähinnä valittu niillä perustein mikä miellyttää silmää käytännöllisyyttä vähän kuulostellen. Jotenkin kuvittelen, että Leo ei ole vielä pahin mahdollinen vesilätäköissä kahlaaja nyt keväällä ollessaan vuoden ikäinen, mutta äitiydessä kaikki opitaankin kantapään kautta. Kerron sitten lisää mun mielipiteitä vesipilareista ja kuinka tärkeitä söpöstelyhaalarit on, kun oon tarpeeksi montaa kertaa uinut Leon mukana kuralammikoissa. Vesipilareilla ja teknisillä ominaisuuksilla on varmaan suurempi merkitys ensi syksynä kun vauhtia löytyy lisää. Katsotaan nyt syönkö sanani.




Minkälaisia releitä teiltä löytyy kevääksi? Varsinkin vuoden ikäisten välikausivaatteet kiinnostaa!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Moi, mä oon Matleena ja oon shopaholisti.

Lastenvaatteet on puhuttu ja kiistelty aihe. Ei pääse yli eikä ympäri. Joku on aina oikeassa, joku väärässä, joku ostaa vääristä syistä ja liian paljon ja se yksi hippiäinen ihan väärää merkkiä ja kaiken lisäksi pukee poikavauvansa punaiseen! 

Itse oon sitä mieltä, että kukin tekee niin kuin lystää. Jokainen käyttää rahansa niin kuin huvittaa. Se mikä on toiselle järjetöntä voi toiselle olla ihan perusteltua ja järkevää. En osaa perustella miksi on järkevää, että lapsellani on kolme välikausihaalaria, kun oikeastaan yksikin varmasti riittää. Tarvitseeko kaikkea kuitenkaan perustella järkevästi? Eikös jotain voi tehdä ihan vaan huvin ja viihteen vuoksi. Mun viihdettä on lastenvaatteet.

Myönnän kuuluvani niihin pimahtaneisiin äiteihin, jotka saa jotain salaperäisiä kiksejä lastenvaatteisiin törsäämisestä. Silloin kun vaatteet jäi nopeasti pieneksi ja ne oli muutenkin jatkuvasti puklussa en jaksanut samalla tavalla panostaa Leon vaatteisiin. Nyt kun kasvu on tasaantunut ja vaatteet pysyy puhtaana useamman käyttökerran on kiva kun ne oikeasti miellyttää myös silmää. 

En tiennyt, että johonkin voi hurahtaa näin pahasti. Annoin pikkusormen, menetin koko käden ja kyvyn ajatella järkevästi siinä samalla. Onhan se vähän hullua, että lastenvaatteita odotetaan, jonotetaan ja päivystetään niin kun jotain maailmanluokan ihmettä. Itse syyllistyin tähän just vähän aika sitten kun Gugguu pisti myyntiin kevään pipot ja huivit. Mun oli pakko saada Leolle petroolin värinen pipo. Pakko. Niin kauan kun lompakon tilanne pysyy plussan puolella lupaan viihdyttää itseäni lastenvaatteiden ostamisella. Mä kuulun niin monelle lastenvaatekirppikselle Facebookissa, että yksin tehty vessareissu kestää puoli tuntia, ymmärrättehän? ;) Hyvät on huvit. 

Perustelen itselleni lastenvaatteiden ostamista omasta mielestäni ihan hyvin. 

Lapsi kasvaa. Pakko ostaa. Lapsi konttaa puhki. Joo, täytyy ostaa. Vuodenaika vaihtuu. Eihän nyt ilman pärjää. Sopii haalarin kans yhteen. Ostan tän. Sopis sen toisen haalarin kans yhteen. Ostan!! Oho, onpa hieno haalari. Hups. Samisteluun. No pakko ostaa. Ei ookaan vilttiä vielä. Tilaan. Kolme kahden hinnalla vai? No täytyyhän se nyt sitten. Ei oo totta! Just oikee väri ja puoleen hintaan? No tilaan nääki. Ai näitä on tänkin värisenä?! Jos nyt yhden vielä. Ei kahta ilman kolmatta, vai miten se meni? 



Ei kai se niin vakavaa oo, eiks niin? :) 

Ihan sama mistä, milloin ja mitä maksoi - ihanat lastenvaatteet on ihania. Piste. 


perjantai 18. maaliskuuta 2016

10 asiaa jota rakastan vauva-arjessa

Kirjoitin joku aika sitten listan kymmenestä asiasta josta en pidä vauva-arjessa. Kurkkaa se tästä. Nyt on hyvä hetki kertoa kymmenen ihaninta juttua. Pusuttelut, halit ja älytön määrä rakkautta on niin itsestäänselviä ihania juttuja, etten niitä nyt tähän listaukseen kirjoita.



1. Saan olla koko päivän lökäreissä tai yökkäreissä jos siltä tuntuu. Ihanaa!

2. Voin ulkoilla ja nauttia auringosta aina kun haluan. Hiekkalaatikon reunalle pääsen toivottavasti ensi kesänä.

3. Minä päätän mitä tämän työpaikan lounasravintolassa tarjoillaan. ...tai mitä ei tarjoilla kun en jaksa tehdä ruokaa.

4. Voin käpertyä lämpimän pikkuihmisen kanssa päikkäreille jos huvittaa. Viimeksi tänään. 

5. Lastenvaatteiden ostaminen tuottaa suurempaa mielihyvää kuin omien vaatteiden osto. Silkkaa hulluutta! Tästä tulossa oma postauksensa. T. lastenvaateshoppailuun riippuvainen

6. Voin heittäytyä lapselliseksi ja leikkiä. Eikä kukaan pidä sitä edes outona! Sain myös vihdoin pätevän syyn mennä Muumimaailmaan.

7. Vaunujen alaosaan saa sullottua puoli valtakuntaa ja enemmän eikä mitään tarvitse kantaa. Ei enää painavien ruokaostoskassien kantamista!

8. Peppupyyhkeillä voi siivota kaiken. Ne sopii pölyjen pyyhkimiseen, lattian siivoamiseen, meikinpoistoon, vaatteiden tahrojen pyyhkimiseen, käsipyyhkeiksi...you name it. 

9. Voin matkustaa bussilla ilmaiseksi ja Ikeassa soseet saa ilmaiseksi kun itsekin syö. Kaksi hyvää syytä mennä Ikeaan shoppailemaan.

10. Kuntoilu ei oo koskaan ollut näin helppoa. Vaunulenkit ja Leon kantelu pitää huolen habasta.

Mistäs te tykkäätte? Samaistutteko? :)

torstai 17. maaliskuuta 2016

3 viikkoa kouluterkkarina

Kolme viikkoa työharjoittelua takana koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa. Oon ollut kolmessa eri koulussa, mikä on aika paljon, mutta Espoon kaupunki tykkää antaa opiskeljalle tällä kentällä useamman ohjaajan. Itsekin tykkäsin siitä, kun pääsi näkemään erilaisia tapoja työskennellä, erilaisia kouluja ja ennen kaikkea eri ikäisiä lapsia ja nuoria. Jännitin ennen työharjoittelun alkua eniten sitä, miten Leo reagoi muutokseen ja sitä miten imetys jatkuu kun mä oon päivät pois. 


Turhaan jännitin, koska kaikki on sujunut tosi kivasti. Leo on reipas ja imetys jatkuu edelleen. Imetän Leon aamuyöstä tai aamusta ennen mun lähtöä ja sitten taas kun tuun kotiin. Vuorokaudessa imetyskertoja tulee ehkä neljä, viisi. Pelkäsin ekoina päivinä, että nämä mun kaksi napaa tavoittelevaa kaveriani säikähtäisivät muutosta ja läikyttäisivät yli, mutta kai tää kymmenen kuukauden imetys on jo kouluttanut niistäkin vähän kestävämmät. Maitovahinkoja ei siis sattunut. ;)

Kouluterkkarin hommat on kivoja ja yllättävän monipuolisia. Toinen mun ohjaajista kuvasi kouluterveydenhoitajan työtä hyvin; se on vähän äitinä olemista - olalle taputtamista, hoitamista, opettamista ja rohkaisua. Tietoa ja taitoa pitää olla monesta asiasta, koska ovesta saattaa kävellä sisälle mitä vain. Onneksi aina voi kilauttaa kaverille, koska kaikkea ei vain voi tietää edes monen kymmenen vuoden työkokemuksella. Työ on itsenäistä ja vähän yksinäistäkin. Koulussa kun on vain yksi terveydenhoitaja. Kouluterkkarin työhön kuuluu olennaisena osana tietty myös terveystarkastukset, mutta jos mietit niin, terveystarkastuksiin ei kuulu sitä legendaarista poikien lusikkatestiä.


Ensi viikolla suuntaan neuvolaan, josta oon todella innoissani. Mä luulen, että se on se mun juttu. Ai niin muuten, pääsen takaisin keikkalistoille mun vanhaan työpaikkaan, jee! 

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Unelmoin...


Unelmoin...

pienen pojan pusuista
yhteisistä päiväunista
miehen lämpimästä halauksesta
täydellisestä vaatekaapin sisällöstä
ulkomaan matkasta
pitkästä tukasta
mansardikattoisesta omakotitalosta 
omakotitalon täydellisestä lankkulattiasta
aurinkoisista päivistä
hiekkalaatikon reunalla istumisesta
kokonaisista yöunista
kesäisistä grillausilloista
aamukasteesta kesämökin nurmikolla
palkallisesta luovuudesta
ylimääräisestä tunnista vuorokaudessa
kiireettömyyden tunteesta
pitkistä vaunulenkeistä


Mistä siellä unelmoidaan?


maanantai 14. maaliskuuta 2016

DIY: Vaippakakku

Olin lauantaina ystävän baby showereissa. Nea jo kirjoittelikin niistä täällä. Juhlat oli söpön tyttömäiset koristeluista ruokiin. Ihan nappi suoritus! Yllätykset on niin kivoja, mä tykkääään!

Rakastan tyttömäisiä juttuja ikuisena prinsessana ja tykkään näpertelystä, joten ilmottauduin heti vaippakakkuvastaavaksi. Mun eka vaippakakku onnistui paremmin kun kuvittelin. Jos saa vähän ylpistellä, niin mä oon kyllä tosi tyytyväinen tähän. Se oli niin suloinen. Löysinkin itelleni uuden intohimon tän myötä. ;)

Vaaleanpunaista vaippakakkuun

Koristeita löytyi jonkun verran omasta takaa, mutta suurimman osan ostin Sinellistä. Kolmea erilaista nauhaa ja kukkia.

Koristeita

Ekaan kerrokseen tuli 24 vaippaa. Ulompana yksivärisiä Pampersseja kokoa 2 ja sisempänä Pamperssin 3. Alustaksi leikkasin ympyrän pahvia, jonka päällystin vielä vaaleanpunaisella paperilla. Se ei kyllä kamalasti vilku vaippojen alta, joten päällystäminen ei ole mikään välttämättömyys. 

Kaikista helpoitenhan vaipat saa rullailtua kuminauhojen kanssa, mutta mä en nyt löytänyt niitä, joten lanka sai kelvata. Kesti pidempään. mutta ajoi saman homman. Kun kaikki vaipat oli rullailtu niin sidoin ne vielä yhteen langalla.


Tokaan kerrokseen 17 kpl vaippoja.


Kolmanteen kerrokseen 7 vaippaa ja vielä yksi vaippa neljänteen. Tuonne kaikkien kerrosten väliin tungin pahvirullan. Multa sattui just sopivasti löytymään ohut foliopaketista peräisin oleva pahvirulla. Saman hommanhan ajaa myös talouspaperirulla tai vaikka pullo skumppaa. Rullan avulla kaikki kerrokset pysyy paremmin toisissaan kiinni.  


Sitten koristeet piilottamaan vaippojen langat. Päällimmäisenä vaippakakussa oli iso rusettipanta. Rusettipanta oli eka ostos tähän vaippakakkuun ja sen pohjalta päätin koristeiden värit. Rusettipannan lisäksi kakussa oli H&M:n kukkapanta. Sekin sopi kivasti väreihin. Pannat nyt ei ehkä ole niitä tärkeimpiä asioita mitä vauva kaipaa, mutta onhan ne pirun söpöjä. Tarpeellisuuden tasapaino säilyi sopivasti, onhan kakku kuitenkin tehty vaipoista. 

 


Vaippakakkuun tarvitset:

vaippoja noin 50kpl (vähempikin riittää jos tekee pienemmän)
koristenauhoja ja kukkia
pahvialustan (ja paperia sen päällystämiseen)
pahvirullan
kuminauhoja tai lankaa
sellofaania
(rusettipannan ym.)

Mitäs tykkäätte? ...Sydänsilmähymiö tähän...

torstai 10. maaliskuuta 2016

Äitinä 10kk

Mitä kymmenen kuukauden ikäinen äiti on oppinut? 


En enää jaksa stressata jokaisesta. Oon löysännyt periaatteita ja huomannut, että lapsi ei siis ihan oikeasti tarvitse mitään muuta kun rakkautta perustarpeiden täyttämisen lisäksi. Nyt erilaisia lapsiperheitä kohdanneena huomaan, että paras äiti on sellainen, joka reagoi lapsen tunteisiin, lohduttaa, juttelee, katsoo lasta silmiin, hymyilee, kehuu ja pitää rajat. 

On turha yrittää suorittaa kaikkea. Riittää, että ruoka on pöydässä ruoka-aikaan ja pyykinpesukone pyörii edes joskus. Jokainen itse tehty sose on vain plussaa. Villakoirat viihtyy ihan hyvin sohvan alla eikä niitä kannata häiritä liian usein.

Ulkopuoliset paineet eivät enää vaikuta muhun äitinä. En enää tee niin kuin muut sanovat tai ehdottavat. Minä tiedän parhaiten. En taivu muiden asettamiin sääntöihin niin ku pajunoksa vaan pistän vastaan, jos se tuntuu oikealta. Oon saanut lisää sisua ja tarmoa. 

Tää maailman vaikein työ on opettanut, että elämässä on pieniä murheita ja sitten vähän isompia murheita. Niitä pienempiä murheita on turha jäädä vatvomaan liian pitkäksi aikaa. Aamu koittaa seuraavanakin päivänä ja nukutun yön jälkeen kaikki on aina paremmin. Itkut täytyy itkeä ja apua kannattaa pyytää.

Oon saanut valtavasti lisää itseluottamusta. Pieneen ihmiseen tutustuessa on pitänyt tutustua myös itseensä. Mähän osaan tän homman. Muistan niin elävästi sen ekan toukokuisen yön Leon kanssa. Leo alkoi itkemään ja mä soitin hoitajan kelloa. Tää itkee, enkä mä tiedä mitä mä teen, mä sopersin hoitajalle. Eikä Leo oo edes ensimmäinen vauva, jota mä oon hoitanut. Valtava vastuu tuntui silloin ekana yönä vaan aivan mahdottomalta. 

Haluan miellyttää - itseäni. Oon ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti tyytyväinen itseeni. Haluan oman värin hiuksiini enkä meikkaa muiden vuoksi. Ennen äitiyttä ajattelin, etten halua menettää itseäni. Halusin pitää itsestäni huolta, meikata ja laittautua. Kuvittelin, että meikitön äiti on se itsensä hukannut, arjen jalkoihin jäänyt väsynyt äiti. Nyt huomaan olleeni väärässä. Luonnollinen äiti on myös onnellinen äiti. Vaikka kyllä mä edelleen meikkaan silloin kun siltä tuntuu. Erona on vaan se, että mä teen sen itseni takia, en muiden mielipiteiden takia. (..ja eihän ketään oikeasti edes kiinnosta onko mulla meikkiä vai ei. Joku mun ajatuspieru vain.) Mähän olenkin hyvä just näin.

Mitäs äitiys on opettanut teille?  

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Lapsen kanssa ravintolassa - ei meidän kullannuppu kiukuttele!

Heh, hauska idea. Kuulostaa hyvältä paperilla ja näyttää kivalta kuvitelmissa. Makustelin oikein - lapsen kanssa ravintolassa. Ravintolassa. Joo, tehdään se. Tiedättehän, kun ei meidän kullannuppu sitä eikä tätä! Otetaan Leo mukaan ravintolaan. Ennen Leoa ja Leoa odottaessa mulla oli hauskoja kuvitelmia siitä minkälaista elämä tulee lapsen kanssa olemaan. Monet periaatteet ja kuvitelmani oon saanut jo kuopata, kun todellisuus ei ole vastannut odotuksia. Ruokailu lapsen kanssa lukeutuu näihin. 

Kultarakas. Maista vähän tätäkin. Yks lusikka. Yks lusikka. Kato, äiti maistaa kans. Tää on Leo nam nam. Kuulitko, on nam nam. Ai ei vai? Voi Leo rakas. Kato kun äitille tuli just lämmin ruoka. Ollaan hetki ihan rauhassa. Odota. Älä nyt lähe mihinkään. Istu. No, ota yks maissinaksu. Ota toinen ...kolmas, neljäs, viides.

Oltiin lauantaina päivällä juhlistamassa miehen äidin synttäreitä ravintolassa. Leo lähti tietysti mukaan. Kyllähän lapsi lähtee sinne minne minäkin, ajattelin. Saavuttiin päiväunien jälkeen ravintolaan iloisella mielellä. Leo viihtyi pöydän päässä syöttötuolissa siihen asti kunnes koko pöytäseurue oli saapunut paikalle. Tän jälkeen alkoikin vauvan kyllästäminen maissinaksuilla. Kiukkuista vauvaa kanniskeltiin ennen alkuruokia ravintolan sisäänkäynnin lähettyvillä ja käytiin katselemassa ostoskeskuksen värikkäitä mainoksia. Mua ei kiinnosta mitä muut ihmiset ajattelee itkevästä lapsesta. En kuitenkaan viitsi ehdoin tahdoin pitää paikan desibelitasoa korkealla. Kohteliaisuus on kiva sana.


Lopulta kiukkuinen vauva pääsi tutkimaan pöydän jalkoja ja lusikkaa lattialle. Kiukkuinen vauva olikin hetken aikaa hyväntuulinen vauva. Pääruoka syötiin semilämpimänä. Pääruoan jälkeen hiihdin nauravan ja karkuun konttaavan vauvan perässä. Viereisen pöydän seurueen jutut oli ilmeisesti paremmat. Katseita me kerättiin varmasti pari. 


Okei, istutaas nyt hetki paikoillaan. Äiti jois tän kahvin. No sua nyt harmittaa. Tuus äidin syliin. Älä revi hiuksista. Hei Leo, mees isille. Joo kulta, kun ei oo mitään hätää. Ota maissinaksu. Lähetään ihan just. Katos, kun ulkona on kylmä. Me puetaan ulkovaatteet. Puetaan. Tää ei oo valintakysymys. Tutti! Missä tutti?


Täytyy vaan todeta, että lapsen kanssa asiat ei todellakaan mene niin kun voisi kauniissa mielessä kuvitella. Mä kuvittelin, että Leo viihtyisi kun lähettyvillä on monta tärkeää ihmistä pitämässä seuraa ja viihdyttämässä. Päiväunetkin oli nukuttu ja liikkeelle lähdettiin hyvällä mielellä. Kai se on joku vauvojen kuudes perusaisti, että osataan pitää huoli äidin aktiivisuudesta? Peppua on turha painaa liian pitkäksi aikaa penkille. Nou nou. Luojan kiitos maissinaksuista.

Kuulostaako tutulta? ;)

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Blogikoti

Oon tosi äkkipikainen tyyppi, ainakin siinä mielessä, että kun jotain päätän niin toimin sen suuremmin ajattelematta. Mä kuitenkin pohdin pitkään sitä, onko bloggaus mun juttu ollenkaan ja kannattaako sitä nyt edes aloittaa. Bloggaaja sanana on edelleen mun korvaan tosi outo ja vähän hihityttää kertoa, että kirjoitan blogia. Aloitin kirjoittamisen empien, mutta pian huomasin, että joo on tää mun juttu. On ihanaa kun on paikka mihin voi purkaa kaikki ajatukset. Muutenkin näitä postauksia on ihan kiva aina lukea jälkeenpäin, mun muisti kun on yhtä hyvä kun avomaankurkulla.

Toistaiseksi blogin vanhojen tekstien lukeminen ei oo aiheuttanut mussa samanlaista myötähäpeää kun ala-asteen päiväkirjojen lukeminen. Aiheet onkin tässä vähän siitä ala-asteelta muuttuneet. Ehkä mua vähän hävettää kymmenen vuoden päästä? My god, miks mä oon kirjoittanut raskausajan piereskelystä niin kun se olis jotenkin koko valtakunnan asia? ...ja sitä rataa.

Kotona Leon kanssa ollessa tyypillinen vaiva on puheripuli. Vauvapuhe, päivän tapahtumien selostus lapselle ja satukirjojen lukeminen kun ei käy varsinaisesti järkevästä keskustelusta. Mä oon just se tyyppi, jonka takana jonossa puhistaan, kun pitkän vauvajuttelun jälkeen kerron innolla sille ihan riittävästi vastavuoroiselle kaupan kassalle kaiken päivän postista ja eilisen säästä. (Taas yksi asia jonka takia muistutan enemmän omaa äitiäni.) Blogi on ollut hyvä lääke akuuttiin puheripuliinkin.

Vatvoin myös pitkään sitä viitsinkö hakea mihinkään blogiyhteisöön ja onko se mulle sopivaa. Oon kuitenkin aina kirjoittanut ihan vaan eniten omaksi ilokseni. Pelkäsin, että se ilo laantuu jos sekoitan yhtälöön yhtään mitään muuta kuin oman napani. Kun lukijamäärä sai yhden nollan seuraksi toisen nollan huomasin, että on kiva kirjoittaa vähän muidenkin iloksi. Jokainen kommentti piristää!


Reipastuin seurattuani tässä parin blogiystävän () elämää blogiyhteisössä ja hain muutamaan itsekin mukaan. Yllätyksekseni sainkin vastaukseksi pari kappaletta kyllää. Joku on ehkä jo huomannut, että ekaksi blogikodikseni sain valita Kaksplussan! Siellä äitiysblogi missä lukijat. Sivupalkit on myös tulossa tässä piakkoin. Blogi löytyy edelleen ihan saman osoitteen alta. Toivon, että Kaksplus antaa vähän tuulta purjeiden alle ja nostaa innostusta rakkaaseen harrastukseen entisestään. Supersuperfunfun!

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Apua allergisille - helppoja reseptejä arkeen

Sain yhteistyön merkeissä Koko perheen kattaus nimisen kirjan, joka on toimittaja ja ruokakirjailija Emmi-Liia Sjöholmin käsialaa. Kirjasta löytyy vinkit ja reseptit allergiaperheen aterioille aamupalasta iltapalaan. Reseptit voidaan valmistaa täysin ilman gluteiinia, lehmänmaitoa ja kananmunaa. Kuulostaa monimutkaiselta ainakin tällaisen tavisruokailijan korvaan, mutta ei se sitä oikeasti olekaan - ainakaan kun tämän kirjan reseptit ovat apuna. Kirjassa on 31 eri ruokalajia, joista jokaisesta on kolme eri versiota. Suurin ongelma mulla tämän kirjan kanssa oli se, etten osannut valita mitä kaikkea kokeilen, ihanan paljon vaihtoehtoja.


Alkuun mietin, että onko kirjalla meille oikeasti virkaa vaikka allergisia ei tästä perheestä löydykään. Voiko allergisille suunnatut reseptit maistua meillekin? Mieleen tuli vain se ala-asteen kaveri, jonka äiti teki omituisia kokkailuja poloisen mukaan kouluun. 


Ekan reseptin kokeiltuani olin edelleen hieman varovainen, sillä munasin sen ihan täydellisesti. Täytyy kyllä painottaa, että resepti ei mennyt metsään, minä vain. Oon aikaisemminkin tainnut mainita, että en oo keittiön terävin veitsi, ainakaan mitä tulee ruoan laittoon. Ihan vinkkinä ei kannata unohtaa ruokaa liian pitkäksi aikaa hellalle, koska oli resepti sitten mitä vain, niin lopputulos melko varmasti epäonnistuu.


Toista reseptiä kokeiltuani olin myyty. Emmi-Liian resepti kasvisranskalaisista on ihana. Kyseinen resepti itseasiassa antoi vähän potkua mun kokkailuille, sillä nykyään meillä kuluu kookosöljyä (ja paljon). Alkaen aamukahvista, johon voi vähän lirauttaa kookosöljyä ja ja ja... Kasvisranskisten kanssa yhteen sopi ruohosipulidippi, jonka resepti sekin löytyy kirjasta. Nää katosi nopeasti kun oltiin Leon kanssa ruokailemassa. 


Kaikki viisi reseptiä (lukuunottamatta sitä mun hellalle unohtunutta) mitä oon nyt tästä kerennyt tekemään on ollut hyviä. Kaikki on myös maistunut hienosti tolle pienelle söpöliinille. Toki on pitänyt hieman muistuttaa itselle mitä 10 kuukauden ikäinen saa ja ei saa syödä suositusten mukaisesti. Kaikki on ollut nopea valmistaa ja sellaisiahan reseptejä kirjassa pelkästään onkin. Kirjan idea on tarjota helppoa ja mutkatonta ruokaa kaikenlaisille ruokailijoille ja siinä on onnistuttu. Suosittelen kaikille ruokavinkkejä kaipaaville, myös meille ei niin teräville kokeille. ;)

torstai 3. maaliskuuta 2016

Harjoittelevan terkkarin kuulumisia

Maanantaina palasin takas opiskelijaksi. Reilu pari viikkoa oon vielä koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa, sitten neuvolassa ja Jorvissa. Kirjoitin joku aika sitten siitä, että mullahan ei mitään vauvakuumetta ole, mut nyt odotan kyllä ihan hirveästi neuvolan työharjoittelua, koska vauvat! Ihanaa kun pääsee pyörittelemään muiden vastasyntyneitä. Äitiyden myötä koen olevani sata kertaa valmiimpi neukkutäti kun ennen Leoa. Kaikkea kun ei kuitenkaan pysty oppimaan kirjoista. 

Olin raskaana ollessa hirmusen optimistinen, että kyllähän mä nyt kerkeän valmistua helposti ja heittämällä. En vaan kerennytkään kun Leon odotus ei sitten mennykkään ihan mun kuvitelmien mukaan. Olin paljon saikulla, jonka takia työharjoittelut jäi suorittamatta. Siispä nyt eletään hetki opiskelijaperheen arkea. Onneksi opiskeluista ei oo enää paljon jäljellä. Jätin silti suosiolla osan ensi syksyksi, koska haluun olla vielä kotona Leon kanssa enkä viettää koko kevättä koulussa.

Silloin kun mä oon työharjoittelussa Leo on miehen tai mun isän kanssa aina vähän sumplien aikataulujen mukaan. Jos mies on koulussa tai töissä, niin Leo vaunutellaan vaarin kaveriksi. Ollaan kyllä tässä tosi onnellisessa asemassa. Ei tarvitse edes miettiä päiväkotiin laittoa vielä kun meillä on niin kivasti apuja lähellä ja osa vielä ihan kävelymatkan päässä. 

Arki on lähtenyt kivasti rullaamaan vaikka en kyllä koskaan tuu tottumaan aamuherätyksiin. En vaan oo yhtään aamuihminen. Työharjoittelussa on kivaa ja mut on otettu tosi mukavasti vastaan, mitä nyt toinen ohjaaja kutsui mua aikansa Marleenaksi, hehe. En oo ihan varma onko ainakaan ala-asteikäisten kouluterkkarin hommat mua varten. Lukioikäisten terveydenhuolto kiinnostaa enemmän. Siis joku seksuaaliterveysvalistus on ihanan mehevä aihe, eikä punastuta yhtään!

On ollut kiva huomata, että kyllä mä edelleen osaankin kaikennäköistä. Voin vaan kuvitella minkälainen kynnys on palata pitkän kotiäitiyden jälkeen työelämään, kun mua jännitti jo pelkkä vuoden tauko. Blogi tulee olemaan varmaan himppasen verran hiljaisempi nyt ainakin seuraavan kuukauden. Pyrin kuitenkin päivittelemään ja kirjoittelemaan varastoon, jotta blogi ei aivan hiljenny. Palataan taas!