Kaksplus.fi

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Laiskanpulskea ja skandaaliton äitiysblogi

Kun jotkut jännittävät saavatko ostettua omakotitalon tarjoamallaan hinnalla, mä jännitän sitä muistanko tällä kertaa leikata Leon kynnet päikkärien aikana. Meidän elämä on harvinaisen tasaista ja tavallista. Elämä on nyt tavallaan sellaisessa risteyskohdassa. Ei meille kuulu mitään erikoista, uutta tai kummallista, ei uusia vauvoja eikä omakotitalon rakennusta. Silti pitkästä aikaa mulla on enemmän kirjoitettavaa kuin olisi aikaa. 


Tuntuu, että elämässä on aina joku juttu mitä odottaa ja jännittää. Katse tulevaisuudessa ja uusia tuulia haistellen. Suosituimmat blogit on useimmiten sellaisia joissa tapahtuu kaikkea jännittävää. Draama ja virstanpylväät elämässä myy. Siksi mietinkin ajoittain blogin tulevaisuutta. Äitiysblogeja on yhtä paljon kuin parittomia sukkia ja kadonneita tutteja lapsiperheissä. Pitäisi olla jotain millä erottua. Nousukiitoon blogin kanssa pääsisi jos olisi jotain millä mässäillä. Meillä ei ole ja hyvä niin. Nyt etenemme verkkaisen tasaisesti. Ollaan onnellisia tästä hetkestä, mässäillään ainoastaan pullalla ja haistellaan tuulahduksia pyykkikorilta päin. 


Blogi on skandaaliton, rehellinen ja laiskanpulskean arkinen. Kukat meillä ovat kuolleita, pyykkikori täynnä ja ruokana useimmiten makaroonilaatikkoa. Kaipa se riittää. Mulla ei ole antaa teille uhmakkaan taaperon satunnaisia raivokohtauksia enempää jännitystä. Kai tämä bloginkin matka etenee, onhan tämä oikeaa elämää. Ehkä me saamme toisen lapsen ja joskus rakennamme talon. Miehen mielestä siinä talossa pitäisi sitten olla torni. Ei monen blogin tarinassa ole taloa, jossa on torni, eihän? Kerron teille kuinka palaan työelämään. Tarinoin uudestaan raskausjuttuja. Kirjoitan ylös murheita ja pelkoja. Paljastan pieniä salaisuuksia ja avaan sydäntäni. 

Jännittävin juttu mun elämässä tämän arjen keskellä on huomiset Kaksplussan pippalot. Ihan huikeeta päästä näkemään kaikki milffit, joiden kanssa kälätetään päivin ja öin WhatsApp-ryhmässä ja vaihdetaan kommentteja blogeissa. Sain uuden mekonkin ostettua kun asukriisi alkoi ahdistamaan.


Hanna muuten juuri kirjoitti blogissaan mikä on hyvän blogin resepti. 

Minkälainen on teidän mielestä hyvä blogi? 

torstai 28. heinäkuuta 2016

Taikasauva vessanpöntössä ja muita taaperotornadon tihutöitä

Joka päivä saisi olla siivoamassa. Tihulaistaaperon sisustussilmä eroaa niin kovasti mun näkemyksestä. Tavarat löytävät taaperon käsissä aivan uudet paikkansa. Lapsiperheen kaaosta voi olla vaikea ymmärtää varsinkin jos itsellä ei ole lapsia tai ei tiedä mitä se arki taaperotornadon kanssa  on. Valitsen monesti siivoamisen sijasta mielummin puiston tai leikkitreffit. Tuntuu turhauttavalta - mitä järkeä siivoamisessa on kun viiden minuutin jälkeen näyttää taas ainakin melkein samalta? Siivoton koti aiheuttaa mussa kunnon ahdistuksen, jonka takia on helpompi vain sulkea silmät tai poistua kotoa. Yritetään pitää kuitenkin kiinni siitä, että tavarat jotenkuten löytäisi edes oikean huoneen päivän päätteeksi. Sotkuinen koti voi olla muttei likainen. Imuri kuuluu sen takia sisustukseen olohuoneen lattialla.


Taaperotornadon mielestä tällä viikolla: 
  • Äidin laturi (voi kun muuten olisi olemassa äitien laturi), siis äidin kännykän laturi vessan kaapin alla on hauska jekku.
  • Kengät eteisen lattialla kaapin sijasta. Muutama tohveli sopii myös olohuoneen tyyliin. Kenkiä täytyy muistaa myös maistaa operaation aikana!
  • Pyykkikorin sisältö mieluiten joka paikassa yhden tylsän korin sijaan!
  • Kynät ja lusikat sopii kenkien sisälle juuri täydellisesti.
  • Tahmaisten sormien ja nuoleskelun jäljet peileissä ja terassin ovessa tuovat lämpöä ja kodinomaisuutta sisustukseen.
  • Leivänmurumeri pöydän alla mahdollistaa jatkuvan napostelun.
  • Kaukosäädin sohvan tyynyjen välissä takaa sen, että luetaan enemmän kirjoja.
  • Kolmasosa hiekkalaatikosta eteisen lattialle niin ulkoleikit jatkuvat sisälläkin.
  • Vessapaperin revityt palaset vessan (ja koko kodin) lattialla ovat hauskan näköisiä!
  • Kuivuneet riisit ja kastikkeet koiran turkkiin. (Oikeastaan pöydän alla kyttäävän koiran vika.)
  • Päivittäin tai viikoittain vaihtelevat tavarat vessanpöntössä pitävät menon jännittävänä. Tällä viikolla sieltä löytyi esimerkiksi leikkiharava ja taikasauva. Voisiko sen vaikka taikoa puhtoiseksi?
  • Jokainen lehti luettavaksi yksitellen lehtikorista.
  • Vaippa kannattaa riisua välillä olohuoneen lattialle. Peppu tuuletettavaksi!
  • Omassa huoneessa kaikki ulos laatikoistaan. Huoneen keskelle iso kasa, jonka päällä on kiva pomppia! Jihaa! Tornado!


Mihin teillä tavarat hukkuu?



tiistai 26. heinäkuuta 2016

Äitiä pelottaa niin, että elämä on jatkuvaa riskianalyysiä.

Äitiyden myötä oon todella oppinut mitä on pelätä ja olla huolissaan. Kun Leo syntyi tein jatkuvasti pääni sisällä riskianalyysiä. Vessan peilikaapin ovet ovat terävät - sulje ne ennen kuin peset pyllyn. Peitto on painava, ettei vain jäisi sinne alle. Portaita yhdessä alas mentäessä: keskity! Ensimmäisinä kuukausina heräsin kuuntelemaan hengittääkö nyytti. Olin peloissani ja hysteerinen kaikesta. Pelkäsin menettäväni kalleimman aarteeni, vaikka mitään varsinaista realistista syytä pelolle ei ollut. Ylianalysoin pieniä oireita ja tein sen pahimman virheen, mitä nyt kukaan oireita pohtiva voi tehdä - googlasin. Googlen mukaan kaikki oireet ovat joko syöpää tai raskaus. 

vauva

Oon nähnyt kamalia painajaisia. Niissä unissa Leolle tapahtuu jotain hirvittävää ja herään huonovointisena. Välillä säpsähdän unesta kuuntelemaan itkeekö Leo. Yhtenä yönä meni tovi kuunnellessa, kun unenpöpperössä olin kuulevinani Leon vaimeaa voikerrusta. Oikeasti se oli vain miehen tukkoinen nenä, joka inisi. Olen myös unissani noussut varmistamaan, että astiakaappi on tukevasti jaloillaan, koska olin aivan varma sen kaatumisesta. Ymmärrätte pointin? Olen niin monesta hassustakin asiasta huolissani. 

Leon kasvaessa vaaranpaikat vain lisääntyvät. Tiskikoneessa on veitsiä, parkkipaikalla autot ajavat liian lujaa, tuolilta voi tippua, juostessa saattaa kaatua ja lyödä pään asfalttiin. Uutisoinnit, ne ihan tosielämän tarinat vakavasti sairastuneista lapsista itkettävät. Ne koskettavat nyt niin perin pohjin, aivan eri tavalla kuin lapsettomana. Tuo oma lapsi on niin rakas, että haluaisin pyyhkiä kaiken pahan pois ja kääriä kuplamuoviin. 


Viime viikonloppuna Leo sai sekunin sadasosassa pihalta noukittua suuhunsa sienen. Sydän hyppäsi kurkkuun, koska mun sienitietämys on nolla. Soitin myrkytystietokeskukseen sydän sykkyrällä. Meidän yksivuotias laittoi suuhunsa sienen. Joo sain sen pois. Tuskin söi pienintä palaakaan. Beigen värinen sieni, jotain täpliä päällä. Eihän se ole mikään kärpässienen sukulainen, eihän? Rauhallinen naisääni lempeästi kertoi, ettei ole hätää. Huh, mikä taakka tuo viiden minuutin pituinen aika oli kantaa harteilla. En pysty edes kuvitelemaan mitä sen taakan kantaminen on vakavasti sairastuneen lapsen kanssa. 

Leon rakkain pehmolelu on vaaleanpunainen pupu. Näin mielessäni jo sen kuinka Leoa kiusattaisiin päiväkodissa lelupäivänä. Koitin etsiä toista tilalle, kunnes tajusin olevani aivan liian hysteerinen. Täytyy muistaa elää tätä elämää nyt tässä hetkessä. Puuh, relaa äiti edes vähän ajatuksinesi. Sitä paitsi, miksi kukaan nyt söpöstä pupusta kiusaisi?


Onko tuttuja ajatuksia ja pelkoja? Huh.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

"Öö mennäänkö kihloihin?"

Oli toukokuinen Maltan matka. Oli porukka äitejä, jotka povasivat tulevaa kosintaa. Mikä olisikaan parempi paikka kihloille kuin romanttinen ulkomaanmatka? Meni päivä, toinenkin. Meni kolmas päivä ja tuli äitien ääneen pohdinta - "kyllä sun nyt täytyy kysyä asiasta. Kosi itse. KOSI!"


Mietin asiaa ja rohkaistuin. No karkauspäivä meni jo. Seuraavaa saa odottaa. Ehkäpä sitä täytyy nyt ottaa ohjat käsiin.

Äidit kertoivat hauskoja tarinoita siitä kuinka kosinnat ovat tosielämässä menneet. Yhtä kosittiin joulutorttusormuksella ja keskellä arjen pyöritystä. Toista matkalla sormusostoksille. Moni kosi itse. Useimmat ihan tavallisia hetkiä arjessa. Ei kai kosinnan tarvitsekaan olla mitään suurta ja mahtavaa?


Nyt sen sitten teen. Minä kosin miestäni ite. Se jollain tapaa kuitenkin oli vastoin mun kaikkia kuvitelmia. En kaipaa ruusun terälehtiä tai pitkiä runoiluja siitä miksi juuri minä, tiedänhän mä sen jo miksi juuri minä. Kuvittelin kuitenkin sen aina tulevan mieheni asiaksi.


- Mennäänkö kihloihin?
- Öö. Miksi sä nyt tällaisella ahdistelet?
...

Vedin herneen vähän nenään.

...

- Kulta, sä et voi hoitaa tätä näin. Sä ET voi kosia niin, että tuut suihkusta ja p*skalta ja kysyt puolihuolimattomasti, että öö mennääkö kihloihin. Maltahan mieles niin mä hoidan tän niin kuin se kuuluu hoitaa.

- Joo... Kiva juttu niinkin. Sulla on pointti tuossa.


No niin. Sain aikalisän. Romantiikka ei tosiaan oo koskaan ollut mun vahvinta osaamista. Joten mieheni, jos luet tätä, en tarvitse ruusun terälehtiä. Mainittakoon vielä, että oikeasti se Maltan matka ei muutenkaan ollut taaperon puhkeavien ylähampaiden takia erityisen romanttinen. Ihana matka muttei romanttinen. Pusuja.

Kuuluuko kosinnan sun mielestä olla jotain spesiaalia?

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Tää on teille päikkärinukuttajat + ARVONTA

Meidän edellinen jo antiikki-ikää lähentelevä itkuhälytin ilmoitti aina vähän särisevällä äänellä Leon heränneen. Se reagoi myös ohikulkeviin naapureihin ja selvensi seinänaapurien keskusteluja. Välillä liian pitkä hiljaisuus ja vaimeana kuuluva huuto terassilta paljastivat antiikkihälyttimien pitävän taukoa töistä. Vanhat mötikät alkoivat olla uransa lopussa.

Sitten juuri sopivasti sain yhteydenoton Nabbyltä. Sain Nabbyn yhteistyön merkeissä ja vaikka saan olla siitä ihan mitä mieltä vain, niin voin ihan reippaasti ja aidosti todeta olevani todella tyytyväinen. Nabby saapui postilaatikkoon pikkuruisessa paketissa. Hörähdin huvittuneesti. Tuoko itkuhälytin? Sehän on niin pieni. Yksi kämmeneen sopiva valkoinen lätyskä ja johto. Niin kompakti

itkuhälytin nabby
Nabby itkuhälytin

Nabby on pieni bluetoothilla ja kännykkäsovelluksen avulla toimiva itkuhälytin. Ollaan käytetty sitä nyt pari kolme kertaa viikossa parin kuukauden ajan eikä akkua ole vieläkään tarvinnut ladata uudestaan. Hälytin toimii kännykkään ladattavan sovelluksen avulla. Sovellukseen voi ostaa lisäksi esimerkiksi unilaskurin ja lämpötilamittarin. Mies latasi nämä omaan kännykkäänsä ja nekin toimivat moitteetta.

Sovellus on helppokäyttöinen ja luotettava. Se ilmoittaa kännykkään kaikesta mahdollisesta, joten päikkäriajan voi ottaa ihan rennosti eikä tarvitse hypätä katsomassa, että onko se vielä hengissä. Mä oon ennen tehnyt sitä aika paljon, koska satun olemaan aika vainoharhainen, heh. Nabbyn voi nimetä, jolloin hälytttäessä kännykkä (tai tabletti) ilmoittaa pikku Nakin kaipaavan huomiotasi.

Kokonaisuudessaan oikein kätsy hälytin. Antiikkilaitteen entisenä omistajana erittäin tyytyväinen! 


nabby itkuhälytin

Mutta hei, nyt yhdellä on mahdollisuus voittaa tällainen itselle! Arvonta löytyy instagramista. KLIK!




torstai 21. heinäkuuta 2016

"Mikä ihmeen mielenhäiriö oli perustaa perhe tuon kanssa?"

Vauvavuosi on meidän kohdaltamme nyt jo ohi ja kiitos, onneksi niin. Elämä helpottuu päivä päivältä tuoden mukanaan uusia erilaisia haasteita. Kovaa huutaneesta kääryleestä on tullut iloinen, aurinkoinen, sosiaalinen ja voimakastahtoinen taapero. Voin rehellisesti sanoa, että Leon ensimmäiset kuukaudet eivät olleet mitään auvoisinta aikaa. Leo itki usein ja paljon ja luonnollisesti muutenkin uusi elämäntilanne oli v a i k e a. Leo itki niin, että kysyin itseltäni jatkuvasti: mitä hittoa mä teen äitinä väärin? 


Meistä on perheenä kauniita ja iloisia kuvia niiltä ekoilta kuukausilta, mutta pinnan alla oikeasti kuohui. Kukapa kovin surkeita hetkiä haluaisikaan ikuistaa? Tietysti olin Leosta onnellinen ja rakastin lujaa. Muistan kuitenkin raastavimpina hetkinä kyseenalaistaneeni, että miksi mä olen tuollaisen miehen kanssa yhdessä ja mikä ihmeen mielenhäiriö oli perustaa perhe tuon kanssa? Kuulostaa kamalalta kun sen kirjoittaa, mutta totta se oli silloin. Oltiin kaksi väsynyttä kämppistä, jotka hyppi toistensa nenille jatkuvasti. Väsymys ja itku kiristivät hermoja. 

Onneksi tiedostettiin se, että kaikki on hetkellistä ja huonoin mahdollinen päätös olisi ollut luovuttaa silloin kun kaikki oli vaikeaa kahdestaankin. Kuinka vaikeaa se kaikki olisi ollut yksin? Eikä se nyt pelkkää itkuakaan ollut. Perhettä perustaessamme tiesimme noin niin kuin suurinpiirtein mihin vastuuseen ja elämän myllerykseen lähdimme mukaan. Eihän vanhemmuuteen kukaan kuitenkaan voi täysin valmistautua. Emme me osanneet valmistautua siihen, että vaikka se toinen oli arjen tukipilari oli se myös se tyyppi, jonka naama välillä ärsytti eniten maailmassa.

kaksplus kaksplusblogit blogi äitiysblogi perhe

Moni toteaa samaan hengenvetoon, että vauvavuosi on ollut elämän vaikein mutta ihanin vuosi. Samoin monesti mäkin totean. En vaihtaisi perhe-elämää pois, en kuuna päivänä. En niitä itkuisia iltojakaan, onhan ne jo ollutta ja mennyttä. Ehkäpä juuri niiden takia ollaan nyt näin yhteen nivouduttu kuin nyt? Rakkaus on jollain tapaa vahvempaa ja luottavaisempaa. Tiedämme pysyvämme yhdessä riidoistakin huolimatta. Vauvavuosi kasvatti meitä, mua ja miestä ihmisinä, vanhempina ja puolisoina. Meidän vauva kasvatti meitä ja mekin siinä sivussa taisimme tehdä jonkinlaisen kasvatustyön. Voi miten onnekkaita me ollaankin.

äitiysblogi kaksplus kaksplusblogit äiti synttärit

Vastasyntynyt vauva tulee vanhempien väliin, mutta se vauva myös kasvaa, lähtee tutkimaan maailmaa, erkaantuu pikkuhiljaa enemmän ja enemmän vanhemmistaan, rohkaistuu ja joskus tulee se päivä kun vauva ei olekaan enää vauva. Silloin voit taputtaa puolisoasi olalle - Hei me selvittiin. Katso tuota. Se on meidän tekemä ja miten upea!

Yllättikö vauva-aika? Oliko parisuhde kovilla? 

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Minusta tuli äiti muttei aikuista

Seitsemän vuotta sitten täytin 18-vuotta ja saavutin aikuisiän, mukamas. En voi uskoa, että siitä on oikeesti niin kauan. Vastahan se oli pari vuotta sitten. Juhlin synttäreitäni prinsessateemalla. Päähän painettiin tiara - mikäs muukaan. Juostiin baareissa ja heilutettiin peppua. Tuli seuraavat synttärit, tuli pyöreät 20 vuotta, en kasvanut siltikään aikuiseksi. Siitä viisi vuotta myöhemmin olen edelleen ikuinen prinsessa ja loputon haaveilija.


Synttäreiden teema ei ole nyt kahdessakymmenessäviidessä vuodessa muuttunut mihinkään; juhlin edelleen samoilla teemoilla kun tavalliset 3-vuotiaat tytöt. Hameet ovat pidentyneet ja ajatusmaailma sekä arvot muuttuneet, mutta aikuista minusta ei saa. En suostu. 25-vuotissynttäreillä pelattiin juomapelejä tiarat päässä, ympärillämme vaaleanpunaiset juhlakoristeet, pukeuduttiin mekkoihin ja heilutettiin peppua vielä enemmän kuin seitsemän vuotta sitten. Ainoa ero seitsemän vuoden takaisiin synttäreihin on se, että baariin lähdettiin tennareissa. Korkokengät on hirveän epämukavia.


Haluan olla ikuisesti lapsekas, hassu ja sopivasti hölmö. Tykkään sanoa, että iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn, vaikka en mä nyt mikään täysi saapas ole. Hymyllä saa paljon anteeksi. Sanotaanko, että oon vaan mahdottoman huono kaikissa kuivissa asioissa. Laskujen maksu menee yleensä viime tippaan tai lopulta muistutusmaksuna, vakuutus on juuri se mitä suositeltiin - tuskin se kannattavin, politiikasta en ymmärrä ainakaan yhtään liikaa, kutistan villavaatteet aina vahingossa pesukoneessa, en osaa vieläkään kutoa (vaikka kovasti yritän), tapan kaikki huonekasvit ja enkä tykkää lukea uutisia. 

Pukeudun mielummin eriparisukkiin, koska ei oo niin justiinsa. Käytän tiaraa synttäreillä edelleen 25-vuotiaana, koska miksei. Syön aamupalaksi suklaata, koska se on parempaa kuin ruisleipä ja rakennan hiekkalaatikolla korkean hiekkakakkukokoelman, koska se on hauskaa. Tykkään kaikesta kimaltavasta ja tyttömäisestä ja pukeudun arkenakin tyllihameeseen.


25-vuotta, eriparisukat. sähkölaskuja, vakuutuksia, tahranpoistoainetta, lähes kokonainen astiasto, kaikkea vaaleanpunaista ja vaippoja vessan kaapit pullollaan. Äiti minusta kahdessakymmenessäviidessä vuodessa tuli, muttei aikuista.

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Blogin eka positiivinen: Se on vieläkin siinä!

Ihania muistoja - positiiviset pissatikut nimittäin. Testasin Leosta ihan urakalla, koska se oli niin jännittävää. Muistan kuinka kädet täristen ihmettelin ekaa positiivista testiä. Kyllä siinä ihan selvästi oli jotain. Varmuuden vuoksi pissin vielä kaksi testiä lisää, sitten vielä kolmannen, neljännen, viidennen... Vikan testin tein huvikseni kaapista pois hyllyjä kuluttumasta vielä ensimmäisen neuvolan jälkeen joskus raskausviikolla 8. Heh, no mut onhan se hauskaa. Huvinsa kullakin. Tilitin raskaustestiriippuvuudestani jo pitkän virren täällä.

Tällainen on blogin ensimmäinen postaus vajaa kahden vuoden takaa:

"Yks, kaks ja kolme. Avaan silmät. Ei hitto, se on vieläkin siinä. Näenkö kahtena vai kuvittelenko vaan? Lähetän ystävälle kuvaviestin. Vastaus tulee äkkiä. "Apua!! Toi on ihan oikee plussa!!" (Huom ihan oikea! Olen vissiin muutamasta olemattomasta ja kovin paljon toivotusta mielikuvitusplussasta lähettänyt joskus kuvan tai pari..)

18.8 tein ensimmäisen haalean positiivisen testin.  Se oli ihan ilman kääntelyä ja vääntelyä näkyvä toinen viiva. Sydän alkoi lyödä tuhatta ja sataa, olihan se ensimmäinen kerta kun testiin tulee jotain muuta kun mielikuvituksen tuotetta. Haalea se oli, mutta uskoin siihen!

raskaustesti pregceck positiivinen haalea viiva
Haalea positiivinen testi Pregcheck

Tein tässä välissä niin monia testejä, että hävettää myöntää.. Onneksi ystävä totesi, että nyt mulla on lupa olla hullu tässä asiassa. :D Kyllähän siitä testien suurkulutuksesta oli iloa, kun näki viivan vahvistuvan. 21.8 tein sitten clearbluen digin, jonka jälkeen sain ehkä jonkunlaisen mielenrauhan. Testi kun on niin yksiselitteinen. Sitä joko on tai ei ole raskaana.


clearblue raskaustesti positiivinen
Clearblue raskaustesti


Nyt koitan hillitä itseni ja uskoa digin kertomaan tulokseen. Neuvolaan ajattelin soitella ensi viikolla. Voi kunpa kaikki menisi nyt hyvin ja huhtikuussa me saisimme terveen vauvan syliin!

Matu 4+1 (a.k.a Himotestaaja)

Ps. Kaupassa tarttui matkaan ihan vahingossa pregcheckit. Pakkohan se oli tässä päivällä jo tehdä. Hohhoijaa.. Ihana vaaleanpunainen varmistus tuli ❤️"


raskaustesti positiivinen pregcheck
Pregcheck


Hauska huomata. että olin jo pari vuotta sitten sekaisin. No ei, oikeasti hauska huomata kuinka blogi on mennyt eteenpäin. Tyyli on muuttunut ehkä jonkin verran, jos jotain niin ainakin ulkoasu on muuttunut himppasen laadukkaammaksi. Juttujen tasot edelleen aika nilkoissa. 

Onko kultaisia muistoja raskaustesteistä?

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Imetyksen jälkeen - Vessapaperia liiveihin?

Vietin eilen synttäreitäni pienessä mekossa ja pienessä sievässä. Vielä on muutama päivä aikaa olla nuorempi, joten podetaan sitä ikäkriisiä sitten vähän myöhemmin. Pieni mekko oli kohtalaisen antelias ja kohtalainenkin taitaa olla vain vähättelyä. Ihana mekko joka tapauksessa. Täähän menis kurkistusluukkuineen hyvin imetysmekosta, hah!

imetys

Jo ripariaikoina sain lempinimen "Pamsu", josta voi päätellä, että mulle annettiin oikein kahdella kauhalla täytettä. Nyt ne täytteet ovat ottaneet suuntansa napaa kohden niin kuin paljon rakastetussa pehmolelussa, eikä ihme. Imetys on jättänyt jälkensä. Kyllähän se on rankkaa työtä. Luojan lahja naisille on hyvä itsetunto ja itsevarmuus. Omalla kohdallani itsevarmuuteen auttaa myös kunnon push upit. Ei mun itsetuntoni ole mitenkään riippuvainen push up liiveistä, mutta kyllähän käsi kädessä kulkevat ystävykset nostattavat mieltä enemmän kuin toisistaan eksyneet.

Mekkoa mallaillessani totesin, että antavan etumuksen vuoksi olisi kiva kun symmetria toteutuisi. Mutta hetkinen, toinen kuppi täynnä ja toinen on puoliksi tyhjä. Mikä avuksi? Liivien mukana tulevat täytteet ei ihan toimi, liian littania. Tuli ihan sellainen flashbackfiilis ala-asteelle. Kaipa jokainen tai ainakin melkein jokainen on kokeillut vessapaperia liiveihinsä? 


Hyvät äidit ja muut eriparisten kavereiden kantajat: paras apu löytyi pojan sukkalaatikolta.  Juuri sopivan kokoinen täyte liiveihin. Naurettiin tätä tyttöystävien kanssa kippurassa. Äiti lähtee bilettämään lapsen sukka rintsikoissa. Suosittelen. Sitä paitsi lapsen sukkaa tanssilattialla on helpompi selitellä kuin puolikasta vessapaperirullaa. Voi minua hassua, mistäs tuo tupsahti? Tämmönen mä oon: hupsu äiti. Ei sillä, että mulla olisi niin käynyt, onneksi! 

Tätä kirjoittaessani mietin, että nämä mun postausten aiheet muuttuvat päivä päivältä hullummiksi. Aloitin blogin raskausoireista päivittäen ja nyt kerron teille kuinka satunnaisesti mun rintsikoista saattaa nykyään löytyä koon 21 sukka. Kiitos ja olkaa hyvät. On ehkä aika mennä nukkumaan.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

"Tää oli oikeastaan aika halpa" - ja 9 muuta valhetta miehelleni

1.  "Tuun ihan kohta. Menee vaan hetki." Kaikki on tietty suhteellista, mutta hetket ajanmääreenä on yleensä pitkiä.

2. "No ku oli alessa! Tää oli oikeastaan aika halpa." Onhan -50% iso alennus, mutta ei se siitä halvaksi silti muuttunut.

3. "Ei mulla ollut vielä tällaisia!" Paitsi kolmet eri värisinä.

4. "Sä et koskaan..." Liittyy usein siivoamiseen eikä koskaan pidä paikkaansa. Mä nyt vaan oon tämmöne nalkuttava emäntä välillä.

5. "Emmä osaa!" Osaisin jos yrittäisin, mutta mies tekee niin paljon paremmin.

6. "Me tarvittiin tällanen." Ei me kyllä oikeasti tarvittu.

7. "Emmä tiedä missä sun suklaat on." Niin noh..oli.

8. "Meen kakalle." Sometauko.

9. "Mä ostan tarpeeseen." Totta, jos tarve on yhtä kuin "pakko saada, ihana ihana!!"

10. "Käyn nopee kaupassa yksin." ...Luen tuoteselosteet, valitsen hartaudella, pelaan pelikonetta, haahuilen ja syön salasuklaapatukan matkalla takaisin.


Parisuhteessa taitaa olla kaikki hyvin kun valheet ovat tätä luokkaa. Eikä sillä, että näistä asioista oikeasti tarvitsisi valehdella. Luulenpa miehen tietävän totuuden kun hihitän ja huulta purren pidättelen suupielien ylöspäin kääntymistä. T. Maailman huonoin valehtelija

Kuulostaako tutulta listalta? Heh...

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Villis villiinnyttää. Käytin järjen sijasta rahaa.

Taas yksi sunnuntai päivystäen kännykällä. 20 minuuttia niin sulkeutuu. Kun sormet ja päivitykset on kohdallaan voi taktikoida. Viimeinen huuto ennen sulkeutumista. Klik. Ei hitto. Viiden minuutin sääntö! Mun on pakko saada tämä! Taistelen viimeiseen asti. Kipurajakin jo ylittyi, mutta tiedättekö, oikeastaan pakkomielteet voittaa mielessä huudoille asetetut kipurajat mennen tullen. Pidätän hetken hengitystä niin kuin olisi kyse maailmanlopusta. Huh. Mä sain sen. 


Seuraan samalla puhtaasta mielenkiinnosta huutokauppaa takista. Takki on vanhaa mallistoa, mutta hinta pyörii nykyään paljon yli ovh:n. Aivan järjetöntä, onhan se, mutta tiedättehän - pakkomielteet. Pakkomielteitä ei noin vaan unohdeta. Mikä ihme saa äidit näin sekaisin? Tämän täytyy olla joku tauti. Huutokaupassa iskee kyllä helposti hulluus. Itselläni villikset menee ihan tunteisiin. Minähän huudan niin kauan kunnes minä saan mitä minä tahdon saada. Kunhan vaan Kerttu-Kyllikki ei saa sitä. Se kuuluu mulle! Mullemullemulle!

En tiedä mitään järkevää perustetta sille, miksi mä istun taas sohvan nurkassa suklaa ystäväni ja huudan lastenvaatteita Facebook-kirppiksen villiksestä. Ehkä tämä harrastus menee raskaustestien pissimisen kanssa samaan kastiin. Jännityksen takia! Jännitys ei aikuisten oikeesti taida olla mikään syy ostaa yhtään mitään? Perustelen kuitenkin edelleen itselleni lastenvaatteiden tarpeellisuutta. Kyllähän tuo ihana ipana koko ajan kasvaa. 


Samalla kun tilin saldo pienenee kaivan Leon vaatekaapin perukoilta vaatteita joita ei enää käytetä. "Inventaarion aika", sanon miehelleni, joka hymähtää huvittuneesti. "Sä oot semmonen rahareikä", se tokaisee. -Ei, en minä. Meidän poika. Heh. Jos totta puhutaan meidän poika ei vaan todellakaan tarvitse neljiä housuja, jotka on nyt tulossa viimeisimmän villiksen saldona. Eikä niitä paitoja. MUTKU MÄ TAHDON!

Kuvat viime viikonlopulta Nean maisemista


Onko siellä muita villiksissä huutelijoita? Lähteekö joskus lapasesta?

perjantai 8. heinäkuuta 2016

#OOTD ja ihana koru By Pinja (Sis. linkin arvontaan!)

Oletteko jo kuulleet By Pinja koruista

"By Pinja on kotimainen silikonisia koruja valmistava yhden äidin ja pienen pojan yritys. Korumme on valmistettu BPA-vapaista silikoni-helmistä, kestävästä satiininarusta sekä lukosta, joka napsahtaa auki liian lujaa vetäessä.

Korujen idea on antaa pikkukäsille turvallista näperreltävää imetyksen, sylittelyn ja kantamisen ajaksi, jolloin äiti välttyy nipistelyltä ja hiuksista kiskomiselta. Korut sopivat myös pureskeltavaksi hampaiden tehdessä tuloaan."

Imetys ei enää ole mitenkään mahdottoman suuressa roolissa meidän arjessa. Imetyskertoja on vain pari hassua vuorokauteen. Mulla ei ole enää pientä sylivauvaa vaan taapero, joka päivä päivältä viihtyy vähemmän sylissä ja enemmän nenänpää hiekkalaatikon reunalla. Silti mä sain päähänpinttymän By Pinja korusta. Pakko saada - ja tiedätte varmaan mitä käy silloin kun nainen jotain haluaa? 

by pinja bypinja imetyskoru silikonikoru vimma vimmacompany mystical flower
By Pinja & Vimma Mystical flower

Ensimmäinen By Pinja koru kotiutui mulle (vai meille?) noin kuukausi sitten. Voi kun olisin hoksannut haluta jo silloin kun Leo oli pienempi ja imetyskin suuremmassa roolissa. Leo nimittäin rakastaa näpertää ja pureskella näitä. Varmasti kiva apu hampaita tehdessä ja imettäessä hyvä puuha pienille käsille. Korun "käyttötarkoituksen" ei kuitenkaan tarvitse rajoittua vain imetysaikaan. Onhan tämä hitsin hieno vaikka siinä ei roikkuisikaan vauvaa jatkeena. 

Olin onnessani kun sain yhteistyön merkeissä toisen korun meille. Valitsin liilan purples korun, sillä se sopii aivan täydellisesti uuden Vimman luottomekkoni kanssa. Ihana yhdistelmä, eikö?  Nyt multa löytyy siis kaksi eri väristä kaunokaista korunaulakosta. Tai no, oikeasti nämä löytyy milloin mistäkin; pöydän alta, lelulaatikosta tai koiranruokakiposta... Leon lemppareita nimittäin.

vimma mystical flower vimmacompany

Tässä on koru, joka on ainakin omasta mielestäni äitien tyylin viimeistelijä. Todellinen äitien must have! 


bypinja

Löytyykö sulta jo By Pinjan koru? Vapaavalintaisen By Pinja korun voi nyt voittaa blogin instagramin puolella. Käy osallistumasta tästä

bypinja blogi äitiysblogi vimma vimmacompany mystical flower

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Imetys oli kamalaa - pukluliinoja, rintaraivareita ja huonoja imetysliivejä

"Ai imetänkö? No kyllä mä ajattelin. Miksei? Mikä siinä nyt vikaan voisi mennä?", ajattelin raskausaikana. 

"Ai imetänkö? No joo. Ei oo kivaa puuhaa.", kerroin Leon synnyttyä.


Imetys oli alkuun mulle vaan sellainen pakollinen juttu. Tiesin varsin hyvin, että se on lapselle hyväksi. Eihän siltä toitotukselta pysty välttymään mitenkään. Neuvolan seinillä lukee imetys, imetys ja imetys, joten mä imetin, imetin ja imetin ja purin hammasta. Koitin niellä pettymykseni, suuttumukseni ja epäonnistumisen tunteet. 

Imetys ei lähtenyt heti sujumaan parhaimmalla tavalla, koska Leon kireä kielijänne vaikeutti kunnon imuotteen saamista. Kun tästä vaikeudesta päästiin sain lisää vaikeuksia tielleni - ja sitähän se imetys (tai elämä lapsen kanssa ylipäätään) on - vaiheita toisensa perään. Imetyksen alkutaival oli vauvaan ja omaan äidin vaistoon tutustumista. Imetystä täytyi harjoitella ja opetella ne meille sopivimmat jutut. 

Maito nousi hyvin, mutta enpä osannut odottaa sellaista tulvaa. Maitoa oli joka paikassa, siis joka paikassa. Koti oli vuorattu pukluliinoilla ja nukuttiin liivinsuojien valtakunnassa. Maidon noustessa rinnat olivat kipeät ja sellaiset vauvan pään kokoiset. Liivejä ja liivisuojia oli pakko käyttää jatkuvasti. Maitoa tuli yötä päivää ja pyytämättä. Välillä oli vain helpointa taitella harsoliina tai pyyhe liivien sisään, koska ne pienet läpyskät (joita liivinsuojiksi muka kutsutaan) ei kauaa pitäneet kuivina.

imetys imetysliivit

En koskaan löytänyt sopivia imetysliivejä jättidaisareiden vaikean koon takia, joten teetin yhdet. Mulla on ollut tasan yhdet hyvät imetysliivit, muuten oon taiteillut tavallisten liivien kanssa. Viimeisen vuoden aikana oon ostanut miljoonat liivit, koska koko muuttuu jatkuvasti. En myöskään halunnut taipua imetysvaatteille, koska ne viralliset imetysvaatteet ei vaan koskaan ollut mun mieleen. Tuntui epäreilulta, että imetys sanelisi mun tyylin. Mä siis improvisoin ja venytin kaikki vaatteeni olkaimet piloille. Kesähäissä sain yhden mekonkin rikottua imetyksen takia, koska minähän en mitään "katsokaa minä imetän" - mekkoa osta!

imetysliivit imetys

Olin lukenut rintaraivareista ja rintatulehduksista, mutta oh boy - se elämä on niin erilaista todellisuudessa kuin kirjan kansien välissä. En osannut odottaa imetyksen olevan niin vaikeaa kuin se aluksi meillä oli. Imetys oli turhauttavaa, se itketti ja sai luottamuksen omaan äitiyteen järkkymään. Miksi tää on näin hiton vaikeaa?

Asetin alkuun itselleni tavotteita imetyksen suhteen. Muistan edelleen kuinka puhisin miehelle, että kun neljä kuukautta tulee täyteen niin kiitti mulle riitti. Ensin tavoite oli kuukauden, sitten kaksi, neljä ja lopulta kuusi kuukautta. Koko ajan imetys helpottui. Viidennen kuukauden kohdalla imetys alkoi oikeasti sujumaan. Se ei enää ollut murheenkryyni, vaan ihana kahdenkeskinen hetki vauvan kanssa. 

Puolen vuoden jälkeen pohdin näinkö imetys tulee jatkumaan vuoteen asti, koska edessä oleva työharjoittelu katkaisisi jatkuvan yhteisen ajan. Leo oli kymmenen kuukautta kun mä painelin työharjoitteluun seitsemäksi viikoksi. En pumpannut vaan imetyskerrat painottuivat aamuihin, iltoihin ja öihin. Pitkästä työharjoittelusta huolimatta imetys jatkui.


Yöimetykset jäivät vastikään pari viikkoa sitten (Leo reilun vuoden). Se vaati pienen huudatuksen, mutta sekin huuto vain kovan tempperamentin takia. Olin jo aivan loppu yöimetyksiin, joten ne saivat jäädä ja tämä ikä oli meille juuri sopiva siihen. En nähnyt syytä lopettaa aikaisemminkaan. Toisaalta yöllä imettäminen oli myös laiskuutta. Tissi suuhun nukutti lapsen varmasti ja helpoiten. Nykyään Leo saa päivisin ihan kaupan lehmänmaitoa mukista ruoan ohella. Imetän pari kertaa vuorokaudessa, yleensä aamulla ja päiväuniaikaan.

Enpä olisi vuosi sitten uskonut, että musta tulee taaperoimettäjä, en todellakaan. Nyt totean, että kyllä se oli kaiken hampaiden kiristelyn arvoista. Imetys on hienoa ja ihanaa. Mitä nyt tissit tuntuvat nykyään valahtelevan liiveistä kurittomasti. Ai moro täs on mun tissit. Ne elää omaa elämäänsä. Hei hei ex-daisarit, terve äititissit! 


Mitä mietteitä imetys teissä herättää? Onko imetys ollut vaikeaa tai vaikeampaa kuin kuvittelit?

p.s Arvatkaa nauroiko mies kun kaivelin rintsikkavarastoja. "Joo katos ku mä otan näistä kuvia."

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Viime viikonloppuna

Me vietettiin viime viikonloppu Kädenjälkiä sydämessä -blogin Nean luona. Lauantaina seuraan liittyi myös Oliver teki meistä perheen -blogin Liina. Lähdettiin lauantaina aamulla Leon kanssa matkaan Onnibussilla, joka pessimistisistä odotuksista huolimatta sujui ihan kohtalaisen kivasti. Vaikeuksia tuli ainoastaan tavaroiden raahauksesta bussiin kun mä nyt pakkasin mukaan tavaraa viikoksi kahden päivän sijaan. Kaksi kättä kaiken pyörittämiseen oli liian vähän. Onneksi Leo nukahti bussissa päikkäreille. 

Käytiin lauantaina Nean kodin viereisellä rannalla. Lapset riekkui ja me äidit koitettiin pysyä menossa mukana. Rannalla juoksemisen jälkeen lähdettiin laittamaan ruokaa. Lapset leikkivät, kävivät ruokavarkaissa ja pyörittelivät sitten liiskaantuneita viinirypäleitä lattialla. Kuvista välittyy hirveän seesteinen tunnelma, mutta lupaan, että neljä lasta pitivät tunnelman ja melutason katossa. 




Lapset leikki oikein kivasti yhdessä, mutta voi sitä kaaoksen määrää mitä tuollainen lauma saa aikaiseksi! Yritettiin lopuksi ottaa kivat kuvat sängyllä, jossa kaikki lapset näkyisivät. Hyvä idea, huono lopputulos. Eihän neljää muksua saa millään istumaan aloillaan, heh. Siis ainakaan samaan aikaan. 


Liina lähti Oliverin kanssa illan edellä ja me jäätiin Nean kanssa nukutustaisteluun, Kun kaikki lapset oli saatu nukkumaan ja asunto hiljentyi, alkoi äitien aika. Vihdyttiin jutellen puoleen yöhön asti. Niin kuin ala-asteikäiset bestikset nukahdettiin parisänkyyn vierekkäin. Yöllä viereen kömpi yksi taaperoista ja siinä me sitten nukuttiin - vielä puoli vuotta sitten toisillemme tuntemattomat, nyt kuin oltais aina tunnettu. 


Jaksan aina ihmetellä sitä, mitä kaikkea ihanaa blogi on elämään tuonut: ihania kommentteja, vertaistukea ja ennen kaikkea samanhenkisiä ystäviä. Kiitos siis teille lukijoille ja kaikille uusille ystäville. Oli ihana nähdä Liina ja Nea! <3