Kaksplus.fi

keskiviikko 31. elokuuta 2016

DIY: Lastenhuoneen sisustustaulut halvalla

Oon ettinyt Leon huoneeseen jotain kivoja julisteita tai tauluja söpöillä kuvilla ja teksteillä. Ihan mieleisiä ei ole vielä tullut vastaan ja oikeastaan lompakkokin on kertonut, että tärkeämpiäkin sijoituskohteita löytyisi. Valtaosa tekstijulisteista on aina englanniksi ja musta tuntuu ainakin hassulta laittaa lastenhuoneeseen mitään ai love juu juttuja. Eihän me puhuta englantia kotona niin miksi sisustaa väärällä kielellä? Sitä paitsi suomi on kaunis kieli, ainakin useimmiten. 

sisustus sisustustaulu pupu lastenhuone mini rodini diy washiteippi

En oo mikään tarkka mallista piirtäjä, vaikka tykkäänkin tällaisista askarteluista. Käytin tietokoneen näyttöä piirtämisen avuksi. Perus A4 näytön päälle ja hennosti lyijykynällä päälle. Vahvistin mustalla tussilla ja teippasin washiteipillä seinään. Ei nuo mun mielestä edes kaipaa mitään hienompia kehyksiä ympärilleen. Jotain tuo seinä vielä kaipaa lisää, mutten ole vielä keksinyt että mitä.

Simppeliä, söpöä ja taas lisää pupuja. Musta taitaa sittenkin tulla se hullu pupunainen. Mies kieltäytyi kun pyysin josko otettais meille joku kiva pupu tai hamsteri. Lapsena tuli huomattua, että sinnikkyys palkitaan. Tarpeeksi monta "saanhansaanhansaanhan?" niin meille muuttaa jyrsijä. 

sisustus sisustustaulu pupu lastenhuone mini rodini diy washiteippi

Puput Mini Rodinin kuosia.

tiistai 30. elokuuta 2016

Äitiys kuin eriparisukat. - Ei haittaa.

Ei oo niin justiinsa. Höllää tahtia mama. Vedä jalkaan eriparisukat ja leggarit. Istu lattialle villakoirien kanssa ja leiki sen taaperon kanssa. Naura mustikasta sinitäplikkäälle peffalles. Mitä unohit et jaksanu taas siivota. Turha siitä on hermostua. Sanovat ettei mustikka lähde vaatteista, mutta mama - sä pystyt ihmeisiin! Oot pyykännyt niin paljon. Ja siis muutenkin pystyt. Äidit on just niitä, joita ilman maailma ei herää aamuisin.

Kun taapero käy hermoille hengitä syvään. Päiväuniaika tulee vielä. Hei äiti, sä ansaitset unta. Ja se taapero myös. Jotkut ihmettelevät ainaisia päiväunia lapsen kanssa, mutta mitäpäs sitten. Muista, että kaksi ei mene siinä kuin yksi, jos niiden päikkäriaikoja ei saa synkronoitua. Yhden kanssa kannattaa nukkua. Carpe diem vai miten se meni. Carpe diem lapsiperheelle suomennettuna voisi olla, että nuku kun voit. 

Ruoaksi riittää makaronilaatikko. Unohda jo ne reseptikirjat. Muista syöttää välillä kans kasviksia. Yritä myös välillä muistaa D-vitamiini. Älä romaha, jos et muista. Ei se siitä ihan rikki mene. Syö myös itse vitamiineja. Älä aina unhohda itteäs. Muista ostaa kaupasta vitamiineja.

Eikä se oikeasti haittaa, että päivät lähtee vasta käyntiin kunnolla silloin ku tehomutsit jo lenkkeilee perhekerhosta pois. Kyllä se aamu vielä tulee kun kerkeätte lapsi ja äiti -jumppaan ja kuule, silloin voit olla itestäs kaks kertaa enemmän ylpee. Ei sun tartte kaikkeen pystyä. Ja oikeesti jumppaaminen vois olla nyt prioriteetti miinus sata. Sitä paitsi ei se sun taapero kuitenkaan suostu käsipainoksi. 

Huomenna on taas uusi päivä ja jalassa eriparisukat, koska et koskaan löydä niitä pareja. Sekin johtuu vaan siitä, että oot niin epäjärjestelmällinen, mutta ei se oikeesti haittaa. Ei haittaa.

* Hiuspanta saatu Putiikki Pietamosta

torstai 25. elokuuta 2016

DIY: Muistona vastasyntyneestä - Se on sukkapupu!

Sukat on häviävä luonnonvara meidän taloudessa. Kuljenkin usein eripareissa tai miehen 46 kokoisissa mustissa sukissa. Myös Leon jalkaan on monesti eksyneet keskenään erilaiset sukat. Kaivelin tuossa Leon sukkalaatikkoa ja huomasin, että vähintään joka toiselta sukalta puuttuu pari ja monet sukat ovat muutenkin aivan liian pieniä käytettäväksi enää. Eihän superpieniä vastasyntyneen pehmoisia sukkia voi heittää menemään. Ei vaikka ne olisi parittomia. Oikeastaan erityisesti siksi niitä ei voi heittää, koska sehän olisi vaan tositosi surullista. Pitäisi varmaan lukea se KonMari viimein.


Käytettiin Name It:in pehmosukkia Leolla melkein aina, jonka takia tällä yksinäisellä sukalla on erityisen suuri tunnearvo. Hah, joo - tiedän se on vain sukka. Olisin mä selvinnyt ilman säilyttämistäkin, mutta sitten tulikin eteen keino säästää tuo yksinäinen ja surullinen pikkusukka. 


Sukkapupu on täytetty riisillä. Pää ja korvat on eroteltu ohuella langalla. Sukanvarsi puoliksi ja pupu sai korvat. Helmet on ommeltu sisäpuolelta naamaan. Ompelin pupulle ensin napit silmiksi. Nappisilmineen se näytti niin sekopäiseltä, että oli pakko keksiä jotain muuta. Onneksi löytyi helmet. Ja tämän osaa siis todella tehdä kuka vaan. Helppo ja aika nopeakin muisto pienestä nyytistä. Vauva vauva vauva, tahdon semmosen. 


Luulen, että tän pupun myötä pystyn luopumaan niistä muista pienistä puhkikulutetuista vastasyntyneen Leon sukista...tai sitten meille muuttaa pupujen suku ja musta tulee hullu pupunainen.

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Äiti joka ei osaa opettaa pojalleen autoista

Mä en tiedä autoista mitään. Autot on mulle ratti ja neljä pyörää. Jos joku kysyy minkälaisella autolla oon ajanut vastaan, että tummanliilalla. Tietyssä valossa se näyttää kyllä myös mustalta. Ja äitin on. Kuskina oon turvallinen ja rauhallinen, joskin pari kertaa oon kolannut viereiseen autoon. Parkkeeraaminen ei kuulu mun osaamisalueisiin. Sen jälkeen kun toilailuni vuoksi jouduin huhuilemaan ainakin kymmeneltä ihmiseltä urheiluhallissa onkohan auto XXX-123 mahdollisesti heidän, olen ollut erityisen varovainen. Muutaman kerran ollaan vaihdettu kuskia, jos auto täytyy saada taskuparkkiin. Harjoitus ei tee musta mestaria tässä asiassa.

Äitiydessä tulee eteen mitä kummallisempia ongelmia ja haasteita. Ei nyt puhuta ihan maailmanluokan ongelmasta, mutta mä en tunnista autoja. Leo on suunnattoman kiinnostunut autoista ja koneista. Ulkona ollessa sormi ojossa hän osoittelee autoja ja pärisee kuin pieni traktori. Prrruuuum! Eläydyn kyllä leikkiin mukaan, mutta autot on meille punaisia, sinisiä, pieniä tai isoja. 

Oltiin eilen koko perheen voimin kävelyllä ja tapani mukaan selostin Leolle mitä kaikkea matkan varrella sattui eteen. "Kukka, puu, hiekkaa, auto, koira..." Leo osoitti ohi ajavaa isoa autoa. "Onpas iso auto.", totesin. Mies naurahti ja tarkensi, että se on rekka. Ja tämä tässä on se mun suurin kompastuskivi. Mä en näe rekassa ja kuorma-autossa mitään eroa. Mies yritti selittää eroja. Ei, mä en vaan tajua. Tämä mun autotietämyksen sivistäminen eteni siihen, että mies näytti mulle tietokoneelta kuvan rekasta ja kuorma-autosta. Ei siltikään mitään ahaa-elämystä. Nehän näyttää ihan samalta. Kuorma-autossa on kuulemma kiinteä lava ja rekkassa ei, tai jotenkin näin se meni. Sitten on vielä ne kippiautot, kaivurit, kuormurit, siirtäjät, nostajat ja ne muut.


Ehkä tämä on yhdessä opettelua niin kuin kaikki äitiydessä ja kasvattamisessa. Leon saavutettua teini-iän minäkin osaan tunnistaa rekan ja kuorma-auton. Kaikkeen mäkin sitten takerrun. Nyt ollaan nimittäin suurten ongelmien äärellä! Onneksi meillä on isi.

tiistai 23. elokuuta 2016

Kun pyydät miestä nettishoppailemaan puolestasi & Gugguun merinovillat

Gugguun merinovillapipot ja -huivit tuli myyntiin tänään. Minä kun tahdoin Gugguun asusteet Leolle. Ihan sillee jalkaa polkien kädet nyrkissä tahdoin. Onhan ne kalliita, mutta kyllä niistä omansa saa takaisin kun myy eteenpäin. (Jos myy, lisäisi mun mies nyt tähän.) Tätä asiaa on varmaan turha yrittää selittää sellaiselle joka ei ole hurahtanut lastenvaatteisiin, mutta yritänpä kuitenkin. Kun johonkin rakastuu niin siihen vaan rakastuu. Pakkomielle syntyy lastenvaatteisiin siinä missä mihin tahansa muuhunkin. Ja siis öö...Suomen talous nousuun? Hah.

Gugguu gugguun pipo lastenvaatteet merinovilla

Pipojen metsästys on vähän järjetöntä. Myönnän, että olisihan se paljon helpompaa kävellä liikkeeseen ja napata hyllyltä joku. Lämmittää siinä missä nämäkin jonka eteen vuodatetaan jo melkein kyyneleitä. Kärppänä kello kymmenen nettisivut oli tukittuina kun monet monet muut pakkomielteiset äidit klikkailivat merinovillaa ostoskoriin. Sain minäkin toivomani ostoskoriin, mutta sitten ei ollut enää aikaa jäädä jahkaamaan kun tilaus ei mennyt läpi.

Mulla oli ystävän yksivuotias hoidossa juuri silloin, joten valtuutin mieheni nettiostoksille puolestani. Pyysin tilaamaan pipon, joka oli jo ostoskorissa. Lähdin lasten kanssa pihalle jo asennoituneena siihen, että en mitään pipoa tule saamaan Leolle. No fine, kudon ite hienomman, paremman ja halvemmallakin vielä. Ihan niin kuin osaisin. 

gugguu

Kun tultiin myöhemmin sisälle julisti mieheni tyytyväisenä ja ylpeänä, että sai pipon tilattua. Mitä? Jes, kerkesin vähän hihakaista kunnes alkoi epäilyttämään. 

- Mikä pipo?
- No se vaaleansinine. 
- Minkä näköinen? 
- Se pipon näköinen. 
- Ei ollu tupsuja?
- Mitä tupsuja?

Ei ollut sama pipo, mutta voi kiitos kulta. 

Sain myöhemmin päikkäriaikaan ihan kaikessa rauhassa tilattua juuri sen pipon minkä halusinkin. Nyt on mielenrauha, kaksi pipoa, huivi ja laihempi tilin saldo. Hullu. 

perjantai 19. elokuuta 2016

Kosteuspyyhesiivous

Mitä oli elämä ennen peppupyyhkeitä? Ainakin taatusti siistimpää ja hieman tylsempää, koska se aika oli ennen pienen suloisen pyllyn ja sinappikakkojen ilmaantumista tähän maailmaan. Mutta siis oikeasti, miten tästä arjesta enää selviäisi ilman kosteuspyyhkeitä? Kosteuspyyhkeet ovat korvaamaton apu kaikessa. Ainakin melkein.


Postauksen aiheita on hyvä nyhjästä tyhjästä, niin kuin tänään kaikessa ihanuudessaan siivosin vessan lattiaa kosteuspyyhkeellä pyyhkien ja tajusin, että tässä on taas yksi listauksen arvoinen asia. Ja jos joku ihmettelee, että "miksi Matu miksi et ottanut vanhaa kunnon moppia vessan siivoukseen?", niin vastaus on mun almost anoppi, joka tuli käymään. Aikaa oli taas liian vähän perusteellisempaan siivoukseen. Mä tykkään olla vieraille korea tai edes vähän koreampi. Makuuhuoneen oven avatessa astuu aivan omanlaiseensa puhtaiden pyykkien kasoittuneeseen valtakuntaan, ne kun harvemmin päätyy suoraksi riviksi vaatehuoneeseen. Onneksi sen oven voi aina sulkea ja piilottaa todellisuuden. 

Tänään tuli huomattua, että kosteuspyyhkeillä voi:

  • Pyyhkiä taaperon kaikki osat.
  • Pyyhkiä vanhemman kaikki osat.
  • Pyyhkiä pölyt.
  • Siivota lattian.
  • Puhdistaa ikkunat ja peilin.
  • Pyyhkiä vaatteista ruokatahrat.
  • Puhdistaa meikit.
  • Työllistää taaperon siivoamaan.
  • Hämätä taaperoa kun sitä suututtaa.
  • Pyyhkiä kainalot kun haisee, heh. Eeeen minä.
Kosteuspyyhesiivous on uskomattoman tehokas tapa siivota! Se toimii meillä erityisesti kun vieraat ovat hetkenä minä hyvänsä saapumassa. Se puolituntinen ennen vieraiden saapumista on varmaan tehokkainta aikaa mitä mun elämässä koskaan voi olla. Puolessa tunnissa saa siivottua monen päivän työn ja vielä aivan käden käänteessä. Kun aikaa ei ole tuhlattavaksi, et ihan jaksa tai haluat mennä sieltä mistä aita on vähän matalampi - ota kosteuspyyhe! Juha Tapiota lainatakseni: ei mitään, ei ketään jota kosteuspyyhkeet eivät puhdistaisi. 


Kokeilin muuten kerran sellaisia ihan siivoukseen tarkoitettavia kertakäyttöliinoja, mutta ne haisi ihan joltain halvalta miesten dödöltä, joten siirryin takaisin vanhaan ja kunnolliseen. 

Siivoaako joku muu about kaiken kosteuspyyhkeillä?

torstai 18. elokuuta 2016

DIY - Vimman lettitrikoo. Kun et osaa ommella, älä tee ite.

Mä oon ikuinen pannulappujen kutoja ja neulojen katkoja. Pannulaput ihan vaan siksi, että hermot ei koskaan riitä kaulahuiviin. Ja oikeastaan vain yksi valmis pannulappu on tullut tehtyä, sekin tasoa kolmasluokkalainen. Leoa odottaessa ostin kirjan tyyliin "ihanimmat neulokset vauvalle". Päätin, että musta tulee äiti joka osaa käsitöitä. Aloitin kirjan ekasta ohjeesta, en nyt enää muista mikä se oli, mutta joku helpoin niistä triljoonasta. "Ylös, alas, oikealta ympäri, vasemmalta viistoista väärinpäin ja nurin." Sitten oli jotain tasoja ja mutkaneuleita, vai mitä ikinä - täyttä hepreaa. Koko unelma käsitöistä kaatui siihen, että en ymmärtänyt ohjeita. Kirja ja langat sai uuden kodin anopilta.

Kyllä se ehkä etäisesti muistuttaa pilveä. Visio ja toteutus ei vaan kohdannut tippaakaan.

Haluisin myös opetella ompelemaan vaatteita, mutta se vaatisi ompelukoneen jota ei ole. Ompelukoneen hankkiminen vaatisi rahaa ja vielä sen sitoutumisen. Mies muistutti, ettei ehkä kannata pistää rahoja monen sadan koneeseen johon menetän hermoni. Niinhän siinä oikeasti varmaan ainakin aluksi tapahtuisi. Mulla ei vaan hermot kestä sitä jos joku mun projekti menee pilalle.

Huomaako sen, että oon ommellut viimeksi ala-asteella? Heh.

Lörinäksi meni viimeisinkin projekti. Vimmaan rakastuneena multa tietty löytyi kaapin perältä tilkku mustavalkoista lettitrikoota projektia odottaen. Että se suututtaa kun visio ei kohtaa toteutusta. Mulla oli mielessä semmonen söpö seinälle ripustettava pehmeä pilvi, josta roikkuu pisaroita. Lopputulos oli kaksi kulmikasta sinne päin pisaraa, kolmatta en enää jaksanut kun paloi pinna ja yksi paksu epämääräisen muotoinen möykky, joka ei asetu roikkumaan nätisti ei sitten millään. Revin suutuspäissäni pisarat tyynystä irti ja nyt se möykky on piilossa Leon sängyn alla. Huvittavinta, että otin tyynyä tehdessäni kuvia, koska halusin näyttää teille kuinka helppoa tällaisen ihanan pilven tekeminen lastenhuoneeseen on. Joo, just. Ehkä se nyt oli muutenkin alkujaan tuhoon tuomittu idea tehdä tällaista trikookankaasta ja käsin ilman taitoja.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Kun ajatus päiväkotihoidosta ahdistaa ihan kamalasti

Oon jahkannut tämän asian kanssa useasti. Joka toinen ilta pohdin ja punnitsen vaihtoehtoja miehelle, joka mukailee ja nyökyttelee. "Ehkä me voidaan päättää tämä vähän myöhemmin? Eihän meidän tarvitse ahdistua vielä tulevasta."  Vielä hetki sitten olin melko varma, että Leo voisi mennä tammikuusta alkaen hoitoon. Ehtona, että löytäisin pienen ryhmän tai perhepäivähoitajan pariksi päiväksi viikossa. Tammikuussa Leo olisi muutamaa kuukautta vajaa kaksi vuotta. 


Sitten aloin taas pohtimaan asiaa tarkemmin. Nyt mua ahdistaa aivan älyttömästi ajatus siitä, että joku muu kuin mä tai joku Leolle läheinen ihminen nukuttaisi tuon pojan päiväunille. Tuntuu väärältä, että se en oliskaan minä joka lohduttaisi kun se kompastuu pieniin jalkoihinsa tai kun se hermostuu jos sillä on kiviä kengässä. Tuntuu kurjalta jos joku muu kuin minä saisikin sen iloisen hihkaisun kun se herää päiväunilta tai jakaa sen hetken kun se näkee jotain jännää ja sanoo haltioituneena "oij!". 

Meidän on tavallaan ihan mahdollista pitää Leo vielä kotihoidossa. Ilman asuntolainaa ja autottomana on kohtalaisen helppo elää vaikka mä saankin vain kotihoidontukea. Arkea helpottaa myös ihanat isovanhemmat lähellä. Kuitenkin moni tulevaisuuden haave vaatisi sen, että mä kävisin edes kääntymässä tuolla työelämässä. Kun asiat laittaa puntariin niin isompi asunto ja muut ylimääräiset mukavuudet jää helposti kakkoseksi tuon pienen ihmisen virnistyksille, onnistumisille ja kehittymiselle. 

Mä en pysty luopumaan tästä vielä. En vaikka tuo taapero varmaan selviäisikin. En vaikka kyse olisikin vain kahdesta päivästä viikossa. Se on vielä kaksi päivää liikaa mun sydämelle ja napanuoralle meidän välissä. Ehkä tämä vielä muuttuu kun kypsyttelen asiaa mielessä, mutta nyt se tuntuu väärältä. Tavallaan ollaankin tosi onnekkaassa tilanteessa. Ei mitään älytöntä pakkoa laittaa hoitoon. Toisaalta meiltä puuttuu ne monen elämän vakiot, mutta olkoon.


Miten teidän päiväkotien aloitukset on menneet? Olenkohan mä koskaan valmis tähän hommaan? Onko kaksi päivää viikossa hoitoa plus miinus nolla rahapussin puolella? Apua! 

tiistai 16. elokuuta 2016

DIY kivaa lastenhuoneeseen - Dc-fix nalle

Mulla on menossa taas yksi sisustusvimma. Leon huone on muuttunut entisestä paljon. Esittelen huoneen kunhan saan sen mieleiseen kuntoon taas. Leon huoneessa värimaailma on pitkälti minttua, vaaleansinistä ja beigeä. Piakkoin pitäisi varmaan myös miettiä pinnasängystä luopumista, koska Leon kinttu nousee jo uhkaavan korkealle laitaa vasten. Huonekalut tulee siis menemään jonkin verran vaihtoon.

Uusimpana juttuna on tämän päivän päikkäriajan aikaansaannos Leon huoneen ovessa. Kaapista löytyi vaaleansinistä Dc-Fix-muovia, jolla oon tuunannut jo Leon huoneen pöydän autoradaksi. DIY autopöydästä täällä lisää. Tällainen tuunattu lastenhuoneen ovi taisi tulla ekan kerran mulla vastaan The Realm of Marian instassa. Muistaakseni?


DC-Fixiä saa monesta nettikaupasta ja esimerkiksi Etolasta ja Bauhaussista. Sillä voi päällystää melkein mitä vaan eikä se edes ole kovin vaikeaa. Suurempiin projekteihin kannattaa ottaa mukaan apuvälineiksi lasta, jolla ilmakuplat saa painettua pois ja mattoveitsi tarkempaan leikkaamiseen.


Tää on helppo tapa piristää lastenhuonetta ja kuka tahansa handlaa tämän. Muovi lähtee helposti irti eikä jätä jälkiä ainakaan tällaiseen pintaan. Vain mielikuvitus on rajana. Oveenhan voisi tarrailla vaikka prinsessan tai pupun!  


Eikö oo söpö? 

maanantai 15. elokuuta 2016

Pahinta on äitiyden arvostelu.

Äitiydestä puhuttaessa tunteet kuumenevat helposti. Ei ole toista yhtä tärkeää ja henkilökohtaista asiaa kuin äitiys ja se kuinka kasvatat lapsesi. Maailmasta kuitenkin löytyy aina niitä, jotka tietävät paremmin. Sanotaan, ettei kirjaa pitäisi arvostella kansien perusteella, mutta niinhän siinä monesti tulee tehtyä. Sama pätee äitiyteen ja vanhemmuuteen - pienistä asioista on helppo tehdä suuria päätelmiä ja johtopäätöksiä.


Lapselle tärkeintä lapsuudessa on rakkaus ja turvallisuus. Onnellista lapsuutta eivät määritä yksityiskohdat vaan kokonaisuus. On turhaa takertua satunnaisiin asioihin kun kyseessä on elämän mittainen kasvatustyö. Koin Leon vauva-aikana kovasti huonoa omaatuntoa monesta pienestä asiasta. Äitiys oli yhtä suorituspainetta. Nyt jälkeen päin ymmärrän, että esimerkiksi sillä unohdanko D-vitamiinin antamisen satunnaisesti ei ole minkään valtakunnan vaikutusta siihen kuinka onnellinen lapsi Leosta kasvaa. Onnellisen lapsuuden reseptiin kuuluu rakkaus ja turvallisuus niillä yksityiskohdilla höystettynä.

Koin samaan aikaan tärkeäksi että hermoja kiristeleväksi sen, kun vastasyntyneen vauvan hoidossa mua ohjasivat kaikki naapurin naiset ja kerran äitinä olleet. Ne olivat kuitenkin kaikki hyvää tahtovia neuvoja, joten nielin "minä ite" -ajatukset ja kuuntelin. Kaikki halusivat auttaa, koska eihän maailmassa ole mitään yhtä ihanaa kuin vaaleanpunainen hassupäinen vastasyntynyt vauva, joka tuoksuu onnelta. 

Neuvominen yhteisen hyvän vuoksi on täysin eri asia, kuin kärkkäästi ja aliarvioiden kommentointi. Se jos joku saa mun kattilani kiehumaan. Pahin loukkaus mulle on mun äitiyden ja kasvatuksen arvostelu sekä sen kyseenalaistaminen. Olisikin hyvä teroittaa kaikille arvostelijoille ja tuhahtelijoille, että jokainen lapsi on yksilö. Sellainen yksilö, jonka useimmiten äiti tuntee parhaiten. Arvostelijan olisi hyvä kysyä itseltään ennen sammakoiden suoltamista - tunnenko minä kokonaisuuden? Onko negatiivinen kommentointi muutenkaan koskaan päässyt samaan tavoitteeseen kuin rakentava palaute? 

Hyvään äitiyteen kuuluukin tietynlainen kriittisyys, mutta eihän se kriittisyys ole millään tavalla tuottavaa kun arvostelee muiden valintoja. Kyllä mäkin olen syyllistynyt muiden kasvatustyön ihmettelyyn ja se kyllä nolottaa. En kuitenkaan koskaan laukoisi yksityiskohtien perusteella tehtyjä päätelmiä päin pläsiä - se nimittäin satuttaa. Se mikä jossain perheessä toimii ei todennäköisesti toimi kaikissa muissa perheissä. Kriittisyys muiden kasvatustavoista on turhaa. Äitiys ei ole kilpailu.

Oletteko kokeneet äitiyden arvostelua?

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Riippuvainen sokerista - 2kg suklaata ja 11 000 kaloria

Aamupalaksi pari palaa suklaata kahvin kanssa. Lounaaksi pari palaa suklaata kahvin kanssa. Välipalaksi mielellään suklaata. Päivälliseksi? No saisiko suklaata? Illalla suklaata kiitos. Oikeastaan jäätelö sopii myös. Viikonloppuisin sipsiä ja arkisin myös. Kiitos. Sitten tekisi mieli vielä vähän jotain hyvää.

karkki blogi sokeri sokeririippuvuus

Eilen illalla mun oli pakko mennä käymään kaupassa, koska mun teki mieli jotain hyvää. Kun tulin kotiin karkkipussin ja suklaalevyn kanssa mies virnistellen huomautti, että onkohan mulle kehittynyt pienoinen ongelma tuon sokerin kanssa. No aijaa, todellakin on. Mä keksin itselleni koko ajan jotain tekosyitä minkä varjolla saa herkutella. 

Onhan viikonloppu. Tultiin kipeäksi. Leffan kanssa täytyy saada karkkia. Kahvi on yksinäinen ilman pullaa tai suklaata. Tietysti myös silloin jos väsyttää, suututtaa, ärsyttää, naurattaa tai hermostuttaa. Eipä tuohon mahdu oikeastaan joukkoon sellaisia hetkiä jolloin herkut ei olisi mun pään sisällä perusteltuja. 

Mä sain vajaa kuukausi sitten synttärilahjaksi yli kymmenen levyä suklaata. Arvatkaa onko niitä enää? No ei. Loppuivat jo viikko sitten. Mies söi levyistä ehkä kaksi, mutta sen jälkeen mulle jäi vielä ainakin ne kymmenen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että oon syönyt kaksi kiloa suklaata kolmeen viikkoon. Yli 11 000 kaloria pelkästä suklaasta! Mun keskinkertaisella matikkapäällä tuossa määrässä suklaata on 960g sokeria, joka tarkoittaa noin 370 sokeripalaa. Voi jösses. Luulen, että mulla käy elimistö jotenkin kierroksilla, koska paino ei ole noussut älyttömän epäterveellisestä ravinnosta huolimatta. Onni onnettomuudessa tai sitten mussa on joku vikana. 

sokeri sokeripala

Pahimmillaan tämä ruokavalion retuperäisyys taisi olla silloin kun Leo söi vain maitoa ja soseita. Silloin ei tarvinnut tehdä ruokaa kotona, koska mitä väliä? Mä elin vallan mainiosti suklaalla, valmisruoilla tai pikaisesti voidelluilla paahtoleivillä. Nykyään meillä kyllä tehdään ihan kunnollista kotiruokaa, koska Leo ja sormiruokailu. Aiheutan itselleni stressiä siitä, että saan taaperon syömään tarpeeksi monipuolisesti, mutta unohdan huolehtia omasta hyvinvoinnistani. Toistuvasti.

Mä valmistun kohta terveydenhoitajaksi. Surkeaa olla terveydenhoitaja, joka neuvoo, muttei kuitenkaan tee itse edes sinne päin. Tsiisus miten tekopyhää. Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja lopetan tämän sokerilla mässäilyn. Eihän lapsellekaan voi opettaa terveellistä suhdetta ruokaan jos joka toinen hetki äidin käsi lipeää karkkipussille. Tiedänhän mä, että lapsi oppii esimerkistä. Tiedän paljon, mutten toteuta. Nyt on aika myös toteuttaa. Sen verran herätti tuo syöty suklaan ja sokerin määrä. Oumaigaad.

sokeri sokeripala
Ja tässäkin on vain 27 palaa...

Onko muita sokeririippuvaisia? 


maanantai 8. elokuuta 2016

Onko itsekästä jos haluaa lopettaa imetyksen? T. taaperoimettäjä

Oon aikaisemminkin kertonut, että imetys oli alkuun vaikeaa enkä todellakaan nauttinut siitä. Imetys onkin harjoittelulaji ja harjoittelu teki meistäkin mestareita. Alun vaikeudet voitettiin ja epäonnistumisista tuli onnistumisia. Imetyksestä tuli ihanaa. Mestaruus huipentui voittoon kun viimeisin tavoite vuoteen asti imettämisestä täyttyi. Jonkun pitäisi jakaa mitaleita, palkintoja tai edes pinssejä imettäville tai ylipäätään vauvavuodesta selviäville vanhemmille. 


Voisinkin ottaa lasillisen viiniä ihan itseni kunniaksi, koska vuosi imetystä tuli täyteen (jo ajat sitten)! Voisin ottaa toisenkin lasillisen ihan vaan hermoilleni, nimittäin taapero 1v ja 3kk ei ole edelleenkään valmis luopumaan imetyksestä. Imetyskertoja on vuorokaudessa pari. Imetys on nykyään akrobatiaa lähentelevä laji, jossa taapero pyörii napansa ympäri ja takaisin samalla naureskellen ja läiskien äitiä. Maitoa ilmeisesti tulee edelleen varsin hyvin, koska sain eilen aamulla vauva-ajoista muistuttavan puklun päälleni. Nice.

imetyskoru bypinja koru

Meillä meni hetken aikaa yöt täysin heräämättä, mutta nyt ollaan otettu takapakkia. Leo herää aamuyöstä eikä nukahda muuten kuin rinnalle. Pinniksestä kuuluu vaativa "äitttiiiiii" huuto ja tarpeeksi kauan vitkuteltua karjunta muuttuu itkuksi. Aamuyöstä mä olen aivan voimaton taisteluun, joten yleensä luovutan, otan Leon meidän viereen ja imetän. Vaihtoehtoisesti herääminen ja aamun aloittaminen silloin aamuyöstä kuulostaa edellistä vaihtoehtoa vieläkin ikävämmältä. Tempperamenttinen taapero lyö, potkii ja roikkuu paidan kauluksessa jos ei saa maitoa. Välttäkseni tämän taistelun valitsen imettämisen. Aamulla äitituttia väsyttää, suututtaa ja sattuu. Onko itsekästä jos haluaa lopettaa imetyksen vaikka taapero ei sitä vielä halua? Ainakin edes tämän öisen touhun.

Kuinka tissiä huutava taapero nukutetaan ilman imettämistä? Kerrasta poikki vai pikkuhiljaa lopetellen? Miten teillä?

perjantai 5. elokuuta 2016

Banaaniletut ja lapset ovat oikeastaan aika samanlaisia

Tiedättekö mikä on ihan hirveän helppoa? On helppo puhua asioista, joista ei itsellä ole minkäänlaista kunnollista kokemusta. On esimerkiksi helppo sanoa, että banaanilettuja on varmaan vaivatonta tehdä, mutta keittiössä todellisuus saattaa lyödä päin näköä jos et ole niitä ennen tehnyt. Banaanilettuja ei oikeasti ole helppo tehdä jos on yksinkertaisen huono keittiössä ja muutenkin kärsimätön. On myös todella helppoa kuvitella minkälainen äiti ja kasvattaja tulee olemaan tai minkälaista lapsien kasvattaminen ylipäätään on. Lapsettomana on helppo kasvattaa lapsia, kun ei oikeasti tiedä asiasta mitään.

Banaanilettuja ja lapsia voi oikeastaan täysin (vitsi vitsi, siis melkein) verrata toisiinsa. Ai miksikö minä sen tiedän? No, koska olen nyt tehnyt molempia. Mä olin lapsettomana todella hyvä kasvattamaan lapsia, siis oman pääni sisällä. Piece of cake. Banaaniletuttomana elämä oli myös varsin mutkatonta. Kaikki tosiaan on helpompaa kun kirjasta lukee. Harmi kun asiat ei oikeasti toimi niin kun parhaimmissa kuvitelmissa. Ei banaaniletut eikä lapset.


"Sitten kun minä saan lapsia" voisi yhtä hyvin olla "sitten kun minä paistan banaanilettuja". Ja nyt kun mä olen jo verrannut lapsien kasvatusta banaanilettujen tekoon voin yhtä hyvin viedä vertailun vähän pidemmälle.

  • Jos joku ainesosa jää puuttumaan ei tule taikinaa/lasta.
  • Banaaniletuille/lapsille täytyy antaa aikaa.
  • Banaaniletut/lapset vaativat kärsivällisyyttä.
  • Banaanilettutaikinaa/lapsia on helppo hämmentää.
  • Banaaniletut/lapset on ihania.
  • Banaaniletut/lapset osaa olla myös vähän kamalia.
  • Molempien kohdalla kärsivällisyys palkitaan!
Ja hei - ei se ulkonäkö vaan se sisin, eikö?


Nyt on varmaan ihan hyvä aika mennä nukkumaan. Kirjoitinhan juuri postauksen banaaniletuista ja lapsista, eh.

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Kuinka saada kiukkuinen puoliso hymyilemään? NIKSI!

Aina välillä joku nousee väärällä jalalla sängystä. Välillä ketuttaa rankan työpäivän, riidan tai vaikka loppuneen paahtoleivän takia. Joskus ihan muuten vaan. Mä haluaisin jakaa teille yhden äärettömän hyvän niksin siihen kuinka kiukkuinen puoliso, mies, nainen tai vaikka ystävä kesytetään. 

rusettipanta mini rodini äiti perhe

En malta odottaa, että pääsen testaamaan tätä Leoon. Mä lupaan nimittäin olla ikinolo äiti. Toistaiseksi meidän keskustelut Leon kanssa keskittyy pitkälti napoihin, ei siis vain omiin napoihimme vaan kaikkien ihmisten napoihin, joten luulen ettei tää ihan löytäisi tarkoitustaan. "Papa" se sanoo ja osoittaa keskelle vatsaa. Sitä paitsi lattialla raivoavaan taaperoon tämä ei varmaan muutenkaan tehoaisi vaikka keskustelut olisikin jo napoja syvemmällä tasolla. Ne kaupan lattialla käydyt x-asentokohtaukset tuntuu olevan aika vaikeaa sorttia - niistä henkilökohtaisella tasolla mitään tietämättä.

rusettipanta mini rodini

Voin todeta tämän sataprosenttisen varmaksi keinoksi, koska meillä tämä ei ole vielä koskaan pettänyt. En kuitenkaan ota vastuuta muista juroista. Kuvitellaan siis, että sun mies (tai mun mies) mököttää. 

Mitä täytyy tehdä? 
  • Kallista vähän päätä ja muista venyttää vokaaleja puhuessasi
  • Hymyile
  • "Miiiiiisssää sun hymy on?"

Todennäköisesti tässä vaiheessa tämä ei ole vielä tehonnut, mutta nyt -
  • Kokeile etsiä hymyä erilaisista paikoista. 
  • "Onkohan se X:n hymy täällä sohvan alla? Höh, no ei oo sohvan alla. Oliskohan se täällä mun taskussa?"
  • Jatka kunnes olo tuntuu jo vähän tyhmältä.
  • Sitten ota loistokas ja tyytyväinen hymy!
  • "Ei vitsit! Täääällähän se hymy olikin!"

Yleensä tässä vaiheessa vähintäänkin suupielet on kääntyneet ylöspäin, koska teet itsestäsi niin hölmön. Jos ei, niin koita viskata taskusta kaivamasi hymy miehen naamalle. Yleensä se löytää tiensä perille.

tiistai 2. elokuuta 2016

Tavallinen tiistai - kanapannukakkua ja smoothiet seinillä

Aamu alkoi sillä kun taapero tökkäsi mua naamaan isin suojalaseilla - "äittii". Mistä lie ne kaivanut. Tökkimisen jälkeen sain märän pusun ja taapero lähti matkoilleen. Kuuntelin hetken sängystä kun taapero hakkasi olohuoneen arkkupöytää jollain. Myöhemmin selvitin sen samaiseksi taikasauvaksi, joka vastikään ui vessanpöntössäkin. Arkkupöydästä on varissut maalia, koska taapero tykkää niin kovasti rummuttamisesta. Nyt vasta ymmärrän miksi ihmiset pitkittävät ainakin uuden sohvan ostamista taaperoiän ylitse. 


Suodatinkahvi oli loppunut ja siinä samalla puhisin omaa väsymystäni. Onneksi löysin espressopapuja, joista tuli ihan hyvä kahvi. Keitin kahvia pojan hokiessa "kah kah" -sävelmää, joka liittynee tuohon joka aamuiseen kahvirituaaliin. Tavallisesta puurosta ja hedelmistä poiketen päätin tehdä jotain kunnolla terveellistä ja surruttelin meille smoothieta. Mustikkaa ja avocadoa. Kadehdin aina naapurin äitiä, joka tekee kaiken alusta loppuun itse. Itselleni aamupalaa laittaessa pelkästään leivän paahtaminen on liian suuri työvaihe. Ilman Leoa eläisin vallan mainiosti pelkästään suklaalla ja satunnaisella pyhällä hengellä. 


Mustikkaa löytyy yli tarpeiden, koska kyykin maanantaina niitä metsästä. Mies silloin kyseenalaisti, että maksoiko joku mulle siitä marjastamisesta. Ei kuulemma ollut mun tapaista ja oikeasti ei ollutkaan, mutta äitiys muuttaa ihmisiä, eikö? Keksin muuten vastikään, että avocado ei mene pilalle ja lössöksi heti jos sitä säilyttää jääkaapissa. Wau - ei siihen mennyt kuin muutama vuosi ja monta, monta pilalle lössähtänyttä avocadoa. Mä todellakin olen tämän perheen aivot!


Leo tykkäsi smoothiesta kunnes ei enää tykännyt. Vaatii vain yhden selän kääntämisen kun taapero kerkeää heittämään smoothiet pitkin seiniä. Myös lounaslautanen ja maidot sotkettiin. Toisaalta, en yhtään ihmettele ettei lounas maistunut. Kuvittelin tekeväni kanapullia, mutta lopputulos oli jotain kanapannukakun näköistä ja valmistusvaiheessa se muistutti kovasti meidän koiran oksennusta. Hassua, kun aina aika ajoin tulee näitä loistohetkiä kun kuvittelen osaavani laittaa ruokaa ilman reseptiä. Puolet päivällisestäkin meni koiralle, joka on muuten pulskistunut reippaasti sormiruokailun alkamisesta. Kumma. Luulen, että alan tarjoilemaan tuon pojan ruoan lattialta kun se anyways maistuu paremmalta lattialta syötynä. Että tuo ruoalla sotkeminen on turhauttavaa. Se kun ei vaadi kuin sekunnin tai kahden katseen muualle.



Huomenna aloitetaan sitten taas puhtaalta pöydältä!

Lenteleekö muualla ruoat pitkin poikin ja ympäri? ...kunnes ne taas kummasti maistuu sieltä lattialta.



Ihania juttuja, tyynysotaa ja kauniita naisia

Tie lauantaisiin Kaksplussan juhliin oli pitkä ja kivinen - ainakin mulla. Kipitin korkkareilla sinne pitkin Helsingin mukulakivikatuja kantapäissäni kauniin keltaiset muumilaastarit. Korot yhdistettynä rakkuloihin kantapäissä ja mukulakiviseen katuun saivat aikaan muutamat ylimääräiset hikikarpalot otsalle.  Seuraaviin juhliin ehkä riittää vähän matalammatkin korot. Korkeimmat korot valitsin kuitenkin siksi, että juhlat juhlittiin viiden tähden Kämpin hotellin Mannerheim sviitissä. Hikipäissäni paikalle saavuttuani sain huomata, että sviitti todellakin oli upea, ihan niin kuin kaikki naisetkin (ja se yksi respan mies). 


kaksplus äiti blogi äitiysblogi kaksplusblogi


Pihamaan viinitilan juomat huuhtoivat perhoset vatsasta kivasti. Mä nimittäin vähän jännitin juhlia. Oon oikeasti sellanen hölöttäjä, että puhun usein ennen kuin ajattelen. Siksi tää kirjoittaminen on vähän helpompaa - pakko ajatella. Odotan innolla ja kauhulla ihanan Elsan tekemää videota päivästä. Luulen, että mun järki ja hienovaraisuus ainakin loistivat poissaolollaan monesti, heh. Mitä sitä häpeilemään.


Kun pistää saman katon alle monta bloggaajaa ja antaa niille vielä kuplivaa on lopputulos kohtalaisen hervoton. Yhteiskuvien jälkeen tilanne ihan oikeasti eteni tyynysotaan ja me hihitettiin aivan hullunlailla. Niin kuin Mira-Marie kirjoitti postauksessaan, on bloggaaminen vähän elämäntapajuttu ja totisesti - tässä elämäntavassa on kaikki vähän vinksin ja vonksin. 


Illan päätteeksi nappasin mukaani goodiebägin, jonka sisältö sai kihertelemään. Eniten innostusta aiheutti mun voittama kirja, joka tulee julkistettavaksi elokuussa. Mä kun olen niin tavattoman huono kokki. Sain arvottavakseni myös yhden 50e arvoisen lahjakortin Hyvinvoinnin Tavarataloon. Arvonta alkaa Instassa tällä viikolla. 


kaksplus blogi äitiysblogi kaksplusblogit

Kiitokset Sofialle, Agulle ja muille, jotka järjestivät nämä pippalot. Isot halaukset myös kaikille mukana olleille. Oli mahtava ilta!