Kaksplus.fi

maanantai 24. lokakuuta 2016

Uskomatonta mutta totta.

Tänään kävi jotain eriskummallista. Mä nimittäin heräsin pirteänä. Uskomatonta mutta ihan totta. Ihmeiden aika ei ole ohi! Typeriä stereotypioita, mutta takkutukkainen ja unihiekkainen äiti ei kaatanutkaan tänään pannullista kahvia tyhjään vatsaansa ja haukotellut sieluaan ulos. Tämä aamu painetaan lämmöllä muistoihin, koska me nukuttiin puoli kymmeneen. 


Taapero nousi vierestäni tomerasti ylös, sanoi "Kahvia. Tuu." ja paineli keittiöön ihan kuin joku pikkuaikuinen. Hyvin koulutettu tai sitten vaan hyvin apinoinut äitiään. Mä katsoin kelloa epäuskoisena ja tottelin lastani. Meillä on nyt sellainen vaihe menossa, että kaikki kirosanoista kukkasiin matkitaan. Pitäisi varmaan alkaa hokemaan kuinka pyykinpesu ja moppaus on kivaa. Ja sitten ostaa miniatyyrimoppi. No ei. Se oli vitsi, ehkä. 

Tässä on nyt tapahtunut joko niin, että tuo taapero on herännyt tapansa mukaan kello kuusi reikä reikä, noussut ylös, katsonut nukkuvaa äitiään myötätuntoisesti ja vähin äänin poistunut leikkimään, kunnes on palannut takaisin puoli kymmenen aikaan ja tunnistanut äitinsä unisyklin olevan otollinen kahville. Taaaai sitten ihme on tapahtunut ja me ihan oikeasti molemmat nukkuttiin yömme hyvin, pitkään ja rauhassa. Pitkään nukutun yön seurauksena ei sitten nukuttu ollenkaan päiväunia tänään, mutta en valita. Yöllä nukkuminen on kivempaa.

Näitä lisää. 


perjantai 21. lokakuuta 2016

Täydellinen hetki lattialla

"Tää", taapero sanoo vaativasti ja taputtaa lattiaa, heittäytyy itse edeltä ja kääntää nenänpään kohti kattoa. Sitten taputtaa vielä napakammin uudestaan. Tottelen ja vääntäydyn lattialle makaamaan taaperon viereen. "Tää", se toteaa uudestaan ja taputtaa lattiaa katse isässään. Isäkin käy lattialle pitkäkseen. Isän pitkät koivet osuvat vitriiniin, jonka maalaus on edelleen vähän kesken. Keskeneräisiä projekteja koti täynnä. 


Taapero nauraa siinä meidän välissämme. Kaikki kolme makaamme lattialla, jonka tarkoituksen ainoastaan taaperopoika tietää. Se juttelee niitä näitä kovin vakuuttavalla äänellä. Taaperon tarina on kovin pitkä, mutten ymmärrä siitä oikeastaan sanaakaan. Tarinassa ei ole tunnistettavia sanoja ollenkaan, vain ummet ja lammet taaperon kertomana. Nyökkäilemme kaikki kolme aivan niin kuin olisimme kaikki samaa mieltä siitä taaperon tarinasta. "Kyllä, niin sen täytyy olla", sanon. "Vai niin", toteaa mies pieni virnistys naamallaan. Aivan kuin lattia olisi ollut ainoa oikea paikka tämän hetken jakamiseen.


Lattian rajasta näkyy inhottavan selvästi se kuinka likainen lattia onkaan. Tänään taapero veti voirallia voileivällä lattiaa vasten. Koiralla on karvanlähtökausi. Huokaisen ja totean huomioni ääneen - "Miksi aina on niin sotkuista?". Heiluttelen jalkojani pikkuruisen lastensohvan alla ja olen aika varma, että jalkani kosketti jotain pehmeää. Ehkä eilisen banaanit.

"Huomenna on uusi päivä", toteaa mies ihan kuin lainaten suoraan jotain naistenlehteä. Otan Puppe-kirjan ja taapero könyää päälleni samalla survaisten kylkiluuhun. "Hauhau!", se totetaa tomerasti. 

Mietin, miten mulla onkin näin ihanat pojat. Huomenna on uusi päivä ja uudet voileipärallit. 


sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Syysvitutus

Oon vaan aivan rikkipoikkipuhkipalanut kirjoittamaan siitä kuinka ihanaa pullaa tein, kuinka kivoja sisustusjuttuja meillä on ja kuinka hassut jutut vaan aina naurattaa - kun ei meidän elämä ole pelkästään sitä. Se on muutama prosentti kaikesta todellisuudesta. Todellisuudessa ne kaikki kivat sisustusjutut hautautuu roinan alle. KonMari-kirja odottaa edelleen lukemistaan ja pari kassia roinaa pyörii nurkissa odottamassa kierrätyskeskusreissua.

Kivojakin juttuja tietysti tapahtuu, ettei kukaan vaan ajattele että pelkästään valitan. Koska annan teille yleensä vähintäänkin kermat kakun päältä ni saatte nyt nämä kuivat ja tylsät pohjimmaisetkin käntyt, jotka ei yleensä kenellekään oikein maita. Ei maistu mullekaan.

Mulla on jonkin asteen syysvitutus menossa. Joku voisi sanoa, että syysfiilistely, mutta mun sohvaan hautautuminen ja tietokoneen kiinni pitäminen johtuu ihan vaan puhtaasti siitä, että ei huvita. Villasukat, kynttilät ja telkkarimaratonit on toki kivoja plussia tässä syysvitutuksessa. Syksy on kaunis vuodenaika, mutta hitto kun ärsyttää että on liian märkää Uggeille. Ku mun varpaat ihan oikeasti jäätyy. Syksy mene jo pois.


Nyt mun syksyn myötä uusiin mittasuhteisiin kasvanut aikuisangsti valitsee tietokoneen sijasta kynttilät (joita en todellakaan osaa ite tehdä), villasukat (joita osaan vielä vähemmän tehdä ite) ja telkkarin. Voisin tietty syyttää myös menkkoja kaikesta. Bloggauksen ainekset on siis ihan kasassa: "Näin et tee kynttilöitä tai sukkia", "Kaunis syksy on vitutuksen aikaa!" ja "Menkat ärsyttää!". Miltäs kuulostaa?

p.s valivali

tiistai 11. lokakuuta 2016

Ihania mekkoja ja asusteita käsityönä (sis. linkki arvontaan!)

Oltiin syyskuussa Kädenjälkiä sydämessä -blogin Nean ja Äiti ja Melukylän lapset -blogin Terhin kanssa vierailulla Putiikki Pietamossa. Oon aikaisemminkin saanut tehdä Pietamon kanssa yhteistyötä, joten oli hauska päästä kurkkaamaan "kulisseihin". Oli muutenkin kiva lähteä reissuun ilman kolmen kilon hoitolaukkua, viittä pikkuautoa, leikkikaivuria, falskaavaa pillipulloa ja kaiken maailman hilavitkuttimia taaperon viihdyttämisen ja huoltamisen varalle. Oli kiva kävellä kädet sivuilla heiluen silleen ku ihmisillä usein on tapana, paitsi jos täytyy työntää rattaita ja yhdentoista kilon taaperoa niin kuin mulla nyt yleensä. Laitoin ihan korotki jalkaan, oho. 


"Haluamme tarjota omaleimaista tyyliä, sekä persoonallisia tuotteita arkeen ja juhlaan. Haluamme toimintamme olevan läpinäkyvää, eettistä, iloista ja rentoa. Valmistamme ja suunnittelemme itse mallistomme vaatteet, korut, pipot ja muut asusteet. Kankaissa pyrimme suosimaan suomalaista suunnittelua, ja valmistuksessa mahdollisimman ekologisesti ja eettisesti tuotettuja kankaita."

Arvot on todellakin kohdillaan! Valikoimissa on valmiita tuotteita ja isot hyllyt kankaita. Putiikkia pyörittävät Heidi ja Kirsi valmistavat liikkestä löytyvät tuotteet itse ja myös asiakkaiden toiveiden mukaisesti tilauksesta. Tuotevalikoimasta löytyy muun muassa mekkoja, tunikoita, pipoja, pantoja, koruja ja legginssejä. 


Mun suosikkeja on tietty rusettipipot ja -pannat. Ajatelkaa muuten - yhden rusettipipon tekeminen on parhaimmillaan ja pahimmillaan 1-2 päivän pituinen homma. Kankaat pestään ensin ja niiden kuivumisessa vierähtää helposti vuorokausi tai toinenkin. Heidi selitti miten ja minkälaisista osista rusettipipo ommellaan. Mä tipuin kärryiltä hyvin äkkiä kun mulla ei vaan tällaisten asioiden suhteen ole hahmotuskykyä. Osien leikkaamiseen ja pipon ompeluun menee puolisen tuntia. Ei siis mitään tehtailua, vaan todellista käsityötä! 




Minä, Nea ja Terhi valittiin omat lempparimme Pietamon mekoista ja asusteista. Mulla oli kaksi lempparia mekoista, joista toinen on Anja-mekko ja toinen tämä kuvissa oleva Hannele-mekko. Asuuni asusteeksi valitsin harmaan rusettipipon mustalla rusetilla. Jotenkin ihanan siisti ja samalla rento asukokonaisuus! 

Näistä meidän valitsemista asuista on nyt menossa kilpailu Pietamon Facebook-sivuilla. Eniten tykkäyksiä saanut asu (mekko + asuste) arvotaan tykkääjien kesken. Nyt siis kantsii klikata sinne Facebookin puolelle jos tahdot voittaa jotain ihanaa itsellesi tai vaikka lahjaksi. 



*asukuvat Terhi, Äiti ja Melukylän lapset

torstai 6. lokakuuta 2016

Äitibloggaajan paljastukset

Somessa on helppoa antaa itsestään halutunlainen kuva. Mun mielestä olisi ihan hurjan ihanaa olla aina reipas, usein leipova, kaiken maailman suosituksia noudattava ja lempeä äiti Ammaleena, ja kyllä mä pyrinkin tähän kaikkeen. Pyrkimys ja todellisuus harvemmin kuitenkaan ihan täysin kohtaa. Gurua musta koskaan tuskin tulee, mutta aina voi yrittää olla vähän liikaa. Ammaleenan tilalle täytyy kyllä varmaan keksiä joku pätevämpi. 


Oon pyrkinyt kirjoittamaan blogia ihan rehellisesti ja kaunistelematta. Oon kirjoittanut siitä, kuinka sotkuista meillä välillä on, siitä kuinka parisuhde sattaa vauvavuotena olla ihan perseestä, siitä kun välillä vaan kiukuttaa, imetys oli kamalaa ja siitä miten huono itsetunto mulla on joskus ollut. Jätin kuitenkin kertomatta sen kuinka taapero tuli vastaan heilutellen liukkaripurkkia ja rapistellen kortsuja ihmeissään, sen kuinka se haukkasi palan astianpesuainetabletista ja sen kuinka meillä oli taaperon kakkaa vessan seinässä tovin verran kun en vaan yksinkertaisesti ollut tarpeeksi kiinnostunut siivotakseni sitä. Joku raja kai sillä somejulkisuudellakin on? Vaikka eipä kenenkään maailma varmaan näistä mullistu.

Päivitin tänään instagramiin ihanan kuvan marjapiirakasta. Tarina piirakan takana kuulostaa taaperon itkulta ja äidin hermojen riekaloitumiselta, jos hermojen riekaloitumisesta nyt joku ääni tulisi. Mieheni sanoin, äidillä meni tänään vähän pata jumiin. Vaikka kuinka hehkutankin sitä, miten rakastan kotiäitiyttä niin kiukuttelunsietokyky on rajallinen mullakin. Varsinkin jos yhtälössä on mukana kofeiininpuutos ja nälkä. Oikeastaan ihan sama mikä puutos tai kenen nälkä, kyllä ne yleensä pistää kiukuttamaan. Jos puutoksista puhutaan niin suurimmalla osalla lapsista taitaa olla D-vitamiininpuutos, kun aina ei vaan voi muistaa. D-vitamiinin unohtaminen vähintäänkin silloin tällöin taitaa olla annostukseen kirjattuna. Syytetään äitiaivoja

Mun piti tulla alunperin kirjoittamaan lastenvaatteista, mutta ajatus ei nyt sillä saralla oikein kulkenut. Monesta lähteestä oppineena merkkivaatteita ostavat äidit onkin ilmeisesti vähän tyhmiä. Ehkä sen takia tämä mun järjen juoksu ei ole kovin ketterää tänäänkään. Huomaatte varmaan, hävitin punaisen langan tästäkin tekstistä. Hyvää yötä! 

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

DIY: Lastenhuoneen yksityiskohtia - liitutaulutarra

Leon huoneen sisustaminen on hyvällä mallilla. Haluan huoneen olevan oikein lapsellinen ja leikkisä. Lastenhuoneessa saa ja kuuluu vähän rellestää, riehua ja pitää sopivaa kaaosta yllä. Leon huone ei oikeastaan koskaan ole täysin siisti, koska se nyt on ihan yhtä tyhjän kanssa siivota. Taapero tyhjentää sitä mukaan kun leluja saa laatikoihin. Onneksi oven voi aina sulkea. Pyritään siihen, että illan päätteeksi siivoamme lelut yhdessä laatikoihin, mutta äkkiäkös pienen mieli herpaantuu ja siivoaminen unohtuu, ihan niin kuin tämän isommankin mieli. 


Olin äskettäin Habitare messuilla. Messuilla eniten viehätti Teippitarhan piste, josta mukaan tarttui eri värisiä washiteippejä ja liitutaulutarraa. Liitutaulutarra päätyi vaatekaapin oveen. Mikäs sen ihanampaa kuin seinään piirtäminen ja ihan luvan kanssa. Kun sain nämä valmiiksi leikeltyä lähdin hakemaan kameraa ja samalla olohuoneesta kuuntelin kun mies ja Leo naureskelivat yhdessä. Ajattelin Leon olevan piirtämisestä innoissaan vaan kuinkas kävikään. Tulin takaisin ja löysin mieheni liitu kädessä ilkikurinen virne naamallaan - on muuten ihan sama virne kuin Leolla aina välillä. Söpöä pilveä koristi kauniilla miehen harakanvarpailla sana "kakka". 

Huvittuneena mies pyyhki kirjoituksensa pois kun kerroin, että mun oli tarkoitus ottaa pilvistä kuva blogiin. Se kakkateksti olisi toisaalta ollut ihan hyvä myös, mutta mennään nyt näillä edustuskelpoisemmilla kuvilla. Toistaiseksi liiduilla piirtäminen on valvottavaa hommaa, noista pojista kun ei koskaan tiedä. Pienempi mielellään söisi liidut ja isompi toteuttaa pissakakkahuumoriaan lastenhuoneen seinään. Meidän perhe on niin ihanan mauton. 



Huone alkaa olemaan kohta lattiasta kattoon yhtä teippiä. Teipeillä saa niin kivoja yksityiskohtia tylsiin seiniin ja huonekaluihin. Parasta on se, että nää lähtee tosi helposti irti eikä jätä liimaa mukanaan. Lisää yksityiskohtia ja enemmän koko huoneen sisustuksesta myöhemmin lisää! 

Mitäs tykkäätte? Onko washiteipit ja liitutaulutarra ennestään tuttuja?

maanantai 3. lokakuuta 2016

Rakas arki, ihana tavata taas.

Aamu alkoi liian aikaisin, ihan niin kuin aina. Kahvin join kuumana samalla kun taapero tyhjensi keittiön laatikon sisältöä lattialle. Pienet kädet heiluttivat paistinlastaa vimmatusti kuin yhtä maailman ihmeistä. Pikkulusikat löysivät paikkansa pursotinpussin sisältä ja kauhalla hämmennettiin pottaa. Sanoin eilen miehelle, että pitäisi asentaa ne laatikkolukot. Toisaalta saisinko silloin kahvini kuumana? 


Laitoin naapurin äidille viestiä. Lähdettiin yhtä matkaa perhekerhoon. Istuttiin lattialle parittomien sukkien ja kuolaisten lelujen keskelle. Taapero päristeli auto kädessään. Äidit eivät näyttäneet väsyneiltä, vaikka haukottelivatkin. Nainen esitelmöi kantoliinoista ja mä tuijotin vauvanukkea omissa ajatuksissani. Vauva. Pakoilenko työelämää jos haluan toisen lapsen? Saisin olla kotona vielä. Siinä lattialla istuessani havahduin taas - tämä on sitä mun elämän parasta aikaa. 


Taapero hakeutui eväspöydän äärelle ja veti raivarit kun en antanut syödä toisten eväistä. Harmittaa kun on nälkä, mä ymmärrän. Ihan äitinsä poika. Käytiin yhdessä taaperoidemme kanssa kylän kahvilassa. Ruuhka-aika, mutta ovet avautuivat pyytämättä vaunuille. "Pullaa", tokaisi taapero. Juu, mutta ensin ravitsevaa lihapiirakkaa. Naurettiin, että josko kasviksia sitten päivälliseksi. Maanantai on erityisen hyvä syy herkutella. 

On ollut ihanaa kohdata taas tämä arki yhdessä taaperon kanssa. Arki tuntuu kaksinverroin rakkaammalta nyt työharjoittelun jälkeen. Oon varmistunut siitä, että en halua laittaa Leoa vielä päiväkotiin. En edes keväällä, en edes osa-aikaisesti. Haluan nähdä jokaisen maailman ihmetyksen Leon kanssa, vaikka kyseessä olisikin vain laatikosta kaivettu paistinlasta. "Ooij", se sanoo haltioituneena kun näkee jotain jännää. Mä niin rakastan tuota aitoutta.

P.s käykää kurkkaamassa tämä juttu Friggs:in maissikakuista. Siellä olis mahdollisuus voittaa lahjakortti!