Kaksplus.fi

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

#YllätäÄiti - Yllätin itsenikin

"Äidi juovat kahvin kylmänä ja syövät jäätelön lämpimänä,
käyttävät rahansa lasten talvikenkiin ja kausivaatteisiin,
siirtävät lasten harrastusmaksujen vuoksi omaa kampaamoaikaansa kuukausi tolkulla.
He muistavat aina varavaatteet, synttärilahjat, sisäliikuntavaatteet, mummon nimipäivät
ja oikean kokoisten luistinten ostamisen ja teroittamisen.
Kuka muistaa äitiä?"

Meillä on (tai oli) Kaksplussan verkostolaisten kanssa kiva lahjarinki marraskuun aikana. Jokaiselle arvottiin bloggaaja, jolle lähetettiin yllätyslahja. Mä sain lahjottavaksi Idan Mutsi ja Murupullat -blogista. Ida on kahden pojan upea äiti, joka pyörittää arkea silleen sopivan rennosti, muttei kuitenkaan ihan levällään. Tää mutsi taikoo ihan älyttömän hienoja kakkuja. Siinä missä mä menen sieltä mistä aita on matalin leipomisen suhteen, niin Ida hyppää korkeimmalta. Käykää kurkkaamassa - ne kakut on törkeen hienoja ja muutenkin teksti täyttä asiaa!

Niin kuin useimmiten - yllätän itseni omilla toilailuillani. Ei mennyt ihan nappiin taas tämäkään suoritus. Lähetin Idalle menevän paketin liian myöhään. Kuumotellessani myöhästynyttä aikataulua unohdin paketista osan lahjaa. Senpä takia lahja lähti kahdessa osassa - luonnollisesti ihan myöhässä ja paketit toisistaan eksyneinä. Paketti tuli vähän suunniteltua myöhemmin, ei iso juttu, mutta kun sovituista pitäisi pitää kiinni. Tietysti unohdin myös ennalta sovitun postauspäiväni, joten tämäkin postaus tulee myöhässä. Pysyin näköjään tyylilleni uskollisena tässäkin - aina myöhässä. 

Mä kokosin tälläsen äidin ensiapuapakkauksen Idalle ja hitusen lapsillekin, jotta äiti sais sen kahvin kuumana tän paketin myötä.


 "Tämä paketti sisältää
- tosi hienoa kahvia
- herkkumunaa
- jotain mikä pitää lapset tyytyväisinä
- sellaisia juttuja mitä ei koskaan oo mukana ku tarvis
- suukkoja
- jotain elämän koristeluun"

Paketista löytyi kahvia, suklaata, laastareita, nenäliinoja, rusinoita, korvikset ja sokerimassaa. 


Mä sain paketin Arjen miljonääri -blogin Johannalta. Paketista löytyi kastehelmen tuikkukippo, suklaata ja kestorätti keittiöön. Suklaat on syöty, kastehelmi avattu paketistaan ja rätti komean kahvitahraisena keittiössä, joten mulla ei ole kuvaa teille paketista. Senpä takia nappasin Johannan blogista kuvan. 


Kiitos Johanna! Kaikki oli oikeasti tosi mieluisat. Tuikkukippo ja suklaa oli tietty ihan nappivalintoja, mutta mikä telepatia senkin kertoi, että meidän edellinen keittiörätti oli karmea ja mä olin ostamassa tälläistä kestistä? Iso kiitos! 

lauantai 19. marraskuuta 2016

DIY: helppo joulukalenteri lapselle

Mietin ja jahkasin, tarvitseeko Leolle ostaa joulukalenteria vielä tänä vuonna. Puolitoistavuotias ei aivan ymmärrä koko touhun ideaa. Suklaakalenteri on näin pienelle tarpeeton, eikä tarvita mitään pieniä leluja nurkkiin pyörimään hilavitkutinkalentereista. Kauppojen valikoima ei vaan oikein napannut. Päätin sitten että teen kalenterin itse, koska kyllähän kalenterit nyt vaan kuuluu joulun odotukseen.

diy joulukalenteri lasten lastenhuone askartelu joulu

Kaikki kalenterissa käytetyt materiaalit on ostettu Tigerista. Kalenterissa on pieniä paperipusseja, kortteja ja rasioita kaksipuolisella tarrateipillä ja pyykkipojilla kiinni. Kaikki on numeroitu tarroilla, joita niitäkin löytyy kolikon hinnalla Tigerista. Kaikkiin tarvikkeisiin meni noin 15e ja vähemmälläkin olisi pärjännyt, mutta mä vähän innostuin.

diy joulukalenteri lasten lastenhuone askartelu joulu

diy joulukalenteri lasten lastenhuone askartelu joulu

Kalenterin korteissa on loruja ja lauluja. Kerään ne myöhemmin yhteen lorupussin täytteeksi. Rasioihin laitan ainakin pikkuautoja, rusinoita ja keksejä. Pusseihin sujautan pieniä kirjoja ja kortteja joissa lukee mitä kivaa päivän aikana tehdään. Kalenterista paljastuu ainakin metsäretki ja reissu Snadistadiin. Luulen, että tällainen kalenteri on eniten meidän puolitoistavuotiaan mieleen!

diy joulukalenteri lasten lastenhuone askartelu joulu

 Mitäs tykkäätte? Oletteko te tehneet itse joulukalentereita?

torstai 17. marraskuuta 2016

Äiti joka heittäytyi eteisen lattialle

Peukalo, hanska, vasen, kuuma, hiki, ahdistus, lattia, hiekka, lumi, märkä, hanska, oikea, kakka, kuumakuumakuuma, itku, hepuli.


Raskaana ollessa heittäydyin eteisen lattialle, en yhtä enkä kahta kertaa, vaan ehkä yhtä monta kertaa kuin taaperoni on nyt puolitoistavuotisen uransa aikana heittäytynyt. Asukriisit oli ison vatsan kanssa the murheenkryyni. Eniten mun heittäytymistä kuitenkin aiheuttivat kadonneet lapaset tai pipot. Jos haluatte kuvitella tilanteen niin kuvitelkaa mut kakskyt kiloa isompana, raskausvatsa-ahdistuksessa makaamaan eteisen lattialle kaapista tyhjennettyjen lapasten ja pipojen keskelle. Ja huutamaan.

Olis ihanaa todeta vaan viileesti, että hormonit. Oikeesti eteisviha on mulla vaan joku sisäänrakennettu ominaisuus, joka nousi potenssiin kymmenen, koska hormonit. Ollaan siis ihan samalla viivalla taaperoni kanssa siinä suhteessa, että vihataan molemmat eteisiä ja lähtemistä. Ollaan lapsen kanssa aivan yhteisymmärryksessä tässä asiassa.


Oikeasti me päästään ovesta ulos myös ihan ilman hepuleita. Eteisvihaa suurempia tunteita tällä hetkellä aiheuttaa taaperon ulkovaatteet. Ehkä pitäisi syyttää korkeampaa tahoa, eli talvea. Ulkovaatepukeutuminen osaa olla välillä vaikeaa ja se menee melkein urheilusuorituksesta.  Ennen koko pukeutumisen aloittamista poikaa saa toisinaan juosta kiinni ympäri asuntoa. Hippa on ilmeisesti meillä joku lähtöleikki. Toppavaatteita pukiessa lapsi vispaa raajoja kuin sähkövatkain. Vaippa pitää tietysti vaihtaa aina silloin kun kaikki vaatteet on vihdoin saatu päälle - erityisesti silloin kun olisi kauhea kiire johonkin.

Aluskerrasto, välikerrasto, päällikerrasto, oheistarvikkeet, asusteet, villasitä, villatätä, fleecepaituli, villasukat unohtui, kengät pois, kengät jalkaan, heijastin, kurakerrasto, kaulahuivi kolme kertaa ympäri - kulkeeko happi? Mummon kutomat, vikakerrasto ja sitten jälkikerrasto. 

Meillä on ihan järjettömän pieni eteinen, ihan vaan koska halusin ahtaa siihen käytävälle vielä mummon perintölipaston. Mahtuu, mut ei oikeastaan. Siinä ahtaassa eteisessä me sitten hikoillaan. Kyllä siinä yleensä toinen meistä vetää hepulit. Viimeksi se olin minä, joka lakosi ensin lattialle. Taapero vastasi äänitehosteista ja desibelitasosta. Pahinta tässä on se, että nyt en voi edes syyttää raskaushormoneja. 

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Taaperoimetys tuntui huvittavalta ajatukselta

En olisi uskonut, että musta tulee taaperoimettäjä. Se tuntui jotenkin todella kaukaiselta, kun imetyksen ensimmäiset kuukaudet nyt oli mitä oli. Imetys oli kamalaa, vaikeaa ja hammasta purren selvitimme alkutaipaleen ongelmat. Taaperoimetys muutenkin tuntui jotenkin todella vieraalta. En ollut ihan varma haluanko edes taaperoimettäjäksi. Ajatus lapsesta, joka kävelee tissille tuntui lähinnä huvittavalta.

Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan - imetystä on takana puolitoista vuotta. Vähänkö mä oon ylpeä! Eikä tunnu huvittavalta tai vieraalta ollenkaan. Päinvastoin. Imetys on edelleen tosi tärkeä hetki läheisyyttä ja turvaa tuolle taaperolle. Etenemme tässä asiassa lapsentahtisesti. Ollaan kyllä jo äidintahdistettu vähemmälle. Imetyskertoja on nyt pari vuorokaudessa.


Nukkumisen ja syömisen lisäksi en osaa nimetä tähän montaakaan asiaa, joita olisin jaksanut tehdä päivittäin puolentoista vuoden ajan. Oikeastaan nyt kun yritän ajatella, niin en osaa nimetä mitään muuta mitä olisin jaksanut tehdä yhtä useasti. Tai sitten mulla ei taas vaan aivot toimi ihan täydessä kapasiteetissaan. Täydestä aivotoiminnastakin taitaa olla se puolitoista vuotta nyt aikaa.

Yöimetykset saatiin pois reilu vuoden ikäisenä. Aijai soosoo, meidän 1,5v saattaa edelleen nukahtaa joskus rinnalle. Se taitaa rikkoa aikaa monen kasvatusoppaan neuvoa. Oonkin tämmönen kapinallinen. Huh huh mikä lainrikkoja. Ajatelkaa nyt - nukuttaa nyt taaperon vielä tissillä. Ai kauhhee.

Suomessa imetystä suositellaan jatkettavaksi vuoden ikään asti ja pidempäänkin perheen niin halutessa. WHO suosittelee imetyksen jatkamista kahteen vuoteen ja jösses sentään, siihen ei ole enää pitkä aika. Kaksi vuotta, eli 730 päivää imetystä. Olisi mielenkiintoista tietää montako litraa kahden vuoden imetys tekee. Luulen, että imetyksen viimeiseksi tavoitteeksi asetamme kaksi vuotta.

Mies kysyi yksi päivä taaperolta, että kuka tuo on ja osoitti mua. Se vastasi, että tissi. No sepä se. Äiti kyllä toimisi paremmin, mutta kaipa se tissikin käy jos on ihan pakko. Se nimitys tippuu varmaan ihan itsestään. Jotenkin en osaa nähdä tilannetta enää kymmenen vuoden päästä...

Minkälaisia imetystarinoita teillä on?

maanantai 14. marraskuuta 2016

DIY: lastenhuoneen yksityiskohtia - washiteippi

Tutustuin jokin aika sitten washiteippiin ja homma lähti sitten vähän lapasesta. Kohta Leon koko huone on teipattu nurkkiaan myöten. Teipeillä saa helposti muutettua sisustuksen ilmettä. En osaisi ehkä käyttää samalla tavalla näitä muualla kodissa, mutta lastenhuoneessa nää on ihan hitti. Teipit lähtee helposti pois, eivätkä ne jätä jälkeensä liimaa. Näillä voi siis surutta teippailla vaikka seinää. 

washiteippi lastenhuone sisustus

Ostin Teippitarhalta teippien lisäksi tällaisia valmiita ympyröitä. Länttäsin ne yhteen seinään. Lopputulos oli hauskannäköinen ja halpa kiireisen naisen tapetti. 

washiteippi lastenhuone sisustus

lastenhuone washiteippi sisustus diy

lastenhuone sisustus sisustaminen diy washiteippi


lastenhuone taulu juliste diy sisustus

Kuten huomaatte, oon tunkenut teippiä lähestulkoon jokaiseen huonekaluun. Yksi pöytä mulla on tässä vielä työn alla, mutta siitä lisää vähän myöhemmin. Alla olevassa kuvassa näkyy myös junanrata, joka yllätys yllätys sekin on teippiä. Kyseinen teippi löytyi Kiasman puodista. On muuten hienosti sisustukseen sopiva junanrata. Parasta ettei sitä tarvitse siivota pois, eikä se murhaa jalkapohjia päälle astuessa. 

lastenhuone koristelu diy sisustus washiteippi junarata


lastenhuone sisustus washiteippi koristelu diy pinnasänky

Onko washiteipit teille tuttuja? Oletteko käyttäneet niitä johonkin? 

lauantai 12. marraskuuta 2016

Kiitospuhe - Mitä oli elämä ennen laatikkolukkoja?

Laatikkolukot ovat täällä! Vihdoinkin! HURRAA!

laatikkolukko laatikkolukot asennus taapero papu

Haluaisin kiittää niiden keksijää ja niiden ostajaa sekä asentajaa. 

Kiitos yhteisistä hetkistä taaperolleni, kattiloille, paistinpannuille, lastoille, kapustoille ja vispilöille. 

Kiitos astianpesukoneelleni, joka olet ahkerasti ja valittamatta pessyt samoja astioita kerta toisensa jälkeen. 

Kiitos sinulle eteisen lattia, joka kestit rohkeasti hiekan lusikoinnit ja mudan levittelyt lastoilla. 

Erityisen iso kiitos keittiön seinälle, joka olet nyt ruhjeilla. Otit vastaan huutamatta keittokauhalla paukutuksen, olet vahva! 

Kiitos myös koiralleni - olet jaksanut syödä liian usein tarjotut kuivanappulat äyskimättä. 

Lopuksi haluaisin kiittää myös hermojani. Hermoni - olette kasvaneet silmissä. Olette niin pitkäkestoiset, että edes valkosipulinpuristin ei teitä enää rusenna. Teitä ei muserra kattiloiden kansien yhteen paukutus, vispilä vessanpöntössä tai haarukat patjan alla. Uskomatonta! 


Iso kiitos kaikille osanottajille. Hetket ovat olleet ikimuistoisia, mutta tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Olkoon keittiön lattia siistimpi ja kattilat oikeilla paikoillaan tulevaisuudessa. Kiitos!

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Pitäisikö asentaa taaperolle kello kaulaan?


Taaperon hiljaisuus ei yleensä meinaa mitään hyvää. Vähän ääntä on aina parempi kuin syvä hiljaisuus. Leo on oppinut jonkun hiljaisen ninjan tyylin poistua sängystä mun vierestä. Nukutaan siis aina yön viimeiset tunnit vierekkäin. Pitäisi varmaan asentaa pojalle kello kaulaan, että kuulen kun se herää. Mä olen mahdottoman hyvä nukkumaan ja taapero on huomannut tilaisuutensa tässä.

Tällä viikolla yksi aamu nukuin ihan siki ja kuola poskella kunnes makuuhuoneen ovelta kuului hiljainen "paapaa" (=leipää). Taapero ei ollutkaan enää vieressä. "Paapaa", kuului sängyn vierestä uudestaan. "Äiti paapaa", ja pieni käsi nosti sämpyläpussin sängyn reunalle. Pussin takaa kurkisti aurinkoinen naama valkoisine helmihampaineen. Miten ihmeessä se tuon sai, ihmettelin mielessäni, mutta ajatus hukkui hyvin nopeasti haukotuksen alle. 

Pieni punkesi kainaloon, otti kirjan ja tavoitteli sämpyläpussia. Siinä se mussutti leipää lämpimän peiton alla äidin kainalossa. Ja meillä kun ei syödä ruokaa muualla kuin ruokapöydässä, mukamas. Jos ei maitobaari niin sämpylätarjoilu sängyssä. Toisikohan se seuraavalla kerralla voita ja leikkelettäkin jos huutelisi perään? Odotan innolla sitä aamua kun taapero ei tuokaan leipäpussia vaan lorottaa pullollisen ruokaöljyä tai kaataa pussillisen koiranruokaa sänkyyn. 

tiistai 1. marraskuuta 2016

Päivän sananlasku: Naapurin puolella on aina siistimpää

Aidan toisella puolella ruoho on aina vihreämpää ja kaikkialla muualla on siistimpää kuin meillä. 

Tässä meidän puhtaat pyykit ja kierrätyskeskukseen kovaa vauhtia matkalla olevat kassit. 

Tää alkaa olemaan sellainen toistuva teema blogissa. Sotkuista on, voi kun on ikävää ja niin edelleen. Kova on ollut matka siististä kodista kaaokseen. Jauhamatta en vaan voi niellä ja siivotakaan en oikeastaan hirveästi koko ajan jaksa. 

Oon esitellyt kotini ensimmäisen kerran blogissa ihanan siistinä ja seesteisenä silloin kun olin raskaana. Tiedättehän te - se pesänrakennusvietti mikälie, joka saa pyyhkimään lattialistat hyllyjenkin takaa puhtaaksi. Kyllä silloin kelpasi esitellä kotia. Kun meillä on aina vaan näin siistiä ja tässä minä silitän vauvan harsoja siistiin pinoon värien mukaan lajiteltuna.

Vähän myöhemmin sylivauvan äitinä mun oli vaikea ymmärtää miksi kukaan murmuttaa sotkusta, muuten kuin ehkä oman aikaansaamattomuuden piikkiin. Oli vaikea käsittää kuinka paljon kaaosta yksikin taapero saa aikaan, koska eihän se nyt oikeasti voi sotkea noin paljon. No voi se, varsinkin kun sen äiti ei jaksa kulkea jatkuvasti perässä palauttelemassa vessapaperihylsyjä, lusikoita ja lehtikorin sisältöä takaisin paikoilleen.

Kuvan sotkun syypää löytyy peilistä. Taaperoa on kai turha syyttää siitä ettei se viikannut pyykkejä vaatehuoneeseen, jo on kumma. Aikaansaamaton siivooja mä olen ollut aina, tai ehkä haaveilijasiivooja olisi parempi termi. Sellainen haaveilija, joka löytää sohvan alta hauskan kirjan, joka jäi puoli vuotta aikaisemmin lukematta, koska se hävisi. Kirjaa selatessa on helppo unohtaa mitä sitä alunperin ryhtyi tekemään. Ainakin yhden sohvan alla lojuneen kirjan verran siistimpää.

Naapurin puolella on aina siistimpää, eikö niin? Kun käy ystävän luona kylässä, se toteaa huolettomasti, että "meillä on nyt vähän sotkuista". Ainoa sotku löytyy ehkä suljetun vaatehuoneen oven takaa. Putsplank kaikkialla ja mietin, että jos tämä on sotkuista, niin mikä hiton ydinräjähdys meillä on sattunut? Itse syyllistyn pahan luokan koreuteen kun meille tulee vieraita. Kohautan olkia ja voi kun nyt on jäänyt imuroimatta. Todellisuudessa olen pessyt vessan lattiasta kattoon, asetellut sohvatyynyt ja piilottanut kaiken ylimääräisen esimerkiksi sinne sohvan alle, minne kaikki tuntuu häviävän. Ja tämä kaikki vain kymmenessä minuutissa, uskomatonta! Imuroimatta jäi, en valehtele, mutta senkin olisin tehnyt jos olisi ollut aikaa. Noloa kun toisen äidin taaperon sukkahousut on ihan koirankarvoissa. 

Tästä edes lupaan, että en koreile. Taaai, sitten vähän koreilen. Tai jätän kutsumatta. Ehkä täytyy vaan siivota?