Kaksplus.fi

tiistai 31. tammikuuta 2017

"Vauvojen kanssa kuuluu käydä muskarissa." Näitä äidin aivopieruja.

Me käytiin Leon kanssa muskarissa kun se oli puolivuotias. Pieni muskarilainen ei tykännyt harrastuksestaan. Tyyppi ei vaan viihtynyt, ei mitenkään päin. Oli hetkiä kun heiluttelin kohtalaisen tyytyväistä pötköä musiikin tahtiin. Tunsin itseni idiootiksi kun yritin maanitella vauvaa hymyilemään. "Hei tää on kivaa! Me harrastetaan. Ihanaa ja kehittävää." Vauva yritti varmaan viestittää, että hitto vie äiti, triangelit on ihan kuusesta. Yritin silti, koska vauvojen kanssa kuuluu käydä muskarissa ja niiden aisteja pitää stimuloida sus siunatkoon jokaisesta kulmasta. Vauvojen takia harrastetaan. Niin siis kuvittelin.

Muskari loppui ja jostain häiriöstä johtuen ajattelin, että kevätlukukausi menee varmasti paremmin. Kyllähän konttaava lapsi viihtyy siellä jo paremmin. Ilmottauduttiin siis uudestaan muskariin. Virhe numero 2. Leo oli ainoa konttaava ja jo hieman kävelyäkin harjoitteleva tyyppi kevään ryhmässä. Käytännössä se siis tarkoitti sitä, että Leo olisi mielellään jyrännyt muiden paikoillaan makaavat nyytit. Se halusi soittaa vain rumpuja ja veti kilarit kun rumpu vietiin ohjaajan toimesta pois ja käteen annettiin typerä helistin. Niin. Käytiin kerran. Oliko se uskaltamisesta, viitsimisestä vai mistä sitten kiinni, mutta toista kertaa ei tullut. En ymmärtänyt miksei voinut soittaa rumpuja vaikka halusi, eikä ymmärtänyt lapsikaan.


Sitten tuli taas joku aivopieru. Ilmottauduttiin täksi kevääksi värikylpyyn. Siitä Leo tykkää kotonakin. No, nyt jälkiviisaana on helppo ihmetellä, että miksi mun piti maksaa 70€ siitä, että päästään tekemään sitä 40min matkan päästä kotoa? En tosiaan tiedä. Yritin kai taas tehdä niin kuin lapsien kanssa kuuluisi ja kyllähän se ajatuksena tuntuukin ihanalta. Maksoin siitä, että mun lapsi saa pyöriä ikäistensä kanssa kiisselissä. Sillä rahalla näin pikaisesti laskettuna olisin tehnyt kotona noin 490 litraa kiisseliä. Noilla litroilla aikuisten miestenkin ryhmä harrastaisi värikylpyä useamman kerran. Se oliskin kiva nähdä. 

Jostain oon kehittänyt kuvitelman, että hyvä äiti kirmaa kehittämässä lastaan kodin ulkopuolella. Kyllä hyvä äiti maksaa siitä, että saa juosta sukat makkaralla puolitoistavuotiaan kanssa harrastukseen, joka kestää vähemmän aikaa kuin sinne pääsemiseen menee. Tämä äiti kuitenkin mietti viime kerralla, että kumpi painaa vaa'assa enemmän - pidempään nukkuminen vai värikylpyyn juokseminen? Painoin herätyksen pois päältä. Stressittömät harrastukset on nyt in.


Mitä kukaan näistä harrastuksista nyt sitten muistaa kymmenen vuoden päästä? Mä muistan sen, kuinka olen ensimmäisessä muskarissa lohduttanut itkevää vauvaani, toisessa muskarissa ihmetellyt sitä, että mikä helvetti mut sinne sai uudestaan ja värikylvyssä olen kylpenyt lähinnä omassa hiessäni. Nythän nämä jo naurattaa. Meinataanko me sitten harrastaa tulevaisuudessa? Voisin vastata tähän nyt viisaasti, että ei ihan heti ainakaan. Onhan meillä avoin päiväkoti ja perhekerhokin listalla. Arvatkaas vaan mitä listaa tässä taas selasin? Työväenopistolla olisi taaperotanssia, heh.

Mikä tän postauksen idea oli? No ehkä todeta se, että harrastakaa niin paljon kuin sielu sietää, mutta omin ehdoin ja stressittömästi. Vauvojen kanssa ei kuulu harrastaa yhtään mitään muuta ku rakkautta ja syömistä. 

maanantai 30. tammikuuta 2017

Vaaleanpunainen tukka - ennen ja jälkeen

Pyörittelin kesästä asti ajatusta vaaleanpunaisesta tukasta. Välillä huvitti myös harmaa ja tumman ruskea. En usko, että kovinkaan moni ystävistä on erityisen yllättynyt, että väriksi valikoitui nyt vaaleanpunainen. Yläasteella pukeuduin päästä varpaisiin vaaleanpunaiseen ja pinkkiin. Onneksi se vaihe meni ohi, mutta väri-ihastuksesta en oo edelleenkään päässyt. Rohkaistuin ja tänään kampaajalla hiukset saivat vaalennuksen jälkeen vaaleanpunaisen sävyn. 


Tukan laittoi kuntoon ystäväni Stella Painiityn Helmessä. Painiityn Helmi on kiva pieni kampaamo Espoossa Leppävaaran lähellä. 

Stella raidoitti tukkaa vaaleammaksi. Tyvi jätettiin oman väriseksi, koska tiedän olevani laiska käymään useasti kampaajalla. Pinkistä väristä laveerattiin vaaleanpunaisen ja se iskettiin tukkaan pesupisteellä. Vaaleanpunaista väriä koitan ylläpitää sitten sävytteellä.





Jälkeen-kuvat otettiin vähän lähtökiireessä. Lopputulos on kiva ja todellakin jotain uutta. Täytyy kuitenkin myöntää, että ensireaktio oli lähinnä, että mitähän hittoa nyt taas Matleena. Mitä enemmän silmä tähän väriin tottuu, niin sitä enemmän mä tätä rakastan. Jostain kohdin väri on hieman persikkainen, mutta pääasiassa vaaleanpunainen. Onhan tää nyt söpö!

perjantai 27. tammikuuta 2017

Sisustus lapsiperheen kotona. Kurkkaa vinkit!

Ystäväni tokaisi pari viikkoa sitten huvittuneena, että mulla on ilmeisesti taas se aika vuodesta. Nimittäin aika, kun mä alan sisustamaan silmilläni ja lopulta lompakollani. Kevään mallistot iskevät kauppoihin ja huutavat uusiin hankintoihin. Aurinko on alkanut vihdoin paistamaan ja lisääntyvä valo kasvattaa siivousmotivaatiota. Auringon pilkahdukset kettuilevat meidän pölyisille hyllyille ja lääpityille ikkunoille. Moppi asettuu imurin viereen lattialle pysyvästi.

Ollaan asuttu nykyisessä asunnossamme puolitoista vuotta. Sinä aikana meillä on ollut neljä erilaista keittiön pöytää, kolmet erilaiset keittiön tuolit, kolme sohvaa ja vielä vuosi sitten huomattavasti vähemmän huonekaluja. Määrällisesti kuulostaa aika järjettömältä, mutta rahallisesti noihin ei ole uponnut mihinkään mitään suurempia summia, esimerkiksi meidän nykyinen sohva on saatu ilmaiseksi. 

Sisustusvimma on saanut kodin ilmeenkin hieman erilaiseksi. Sohvatyynyt ja ruokapöydäntuolit ovat vaihtuneet (taas).  Ajattelin vilauttaa teille miltä meillä nyt näyttää. 

Sohvapöydällä on kaunis koriste-esine asetelma.
Ruoanlaittoa harrastetaan nykyään myös olohuoneessa.

Olemme saaneet uutta taidetta.

Pölyinen sisustuselementti koristaa lattialla.

Kasvit suorastaan kukoistavat.

Lastenhuoneessa näkyvät uusimmat projektit.

Uudet tuolit ja ruokapöydässä luonnollisesti paljon tarvittu tyyny.

Uusin sisustuksellinen hankinta. Miellyttää koko perhettä paitsi vanhempia. Soittaa mieltä virkistävää musiikkia. Lasketaan myös liikunnalliseksi sijoitukseksi.

Räkäpapereiden kuivatus yhdessä suloisen kattilan kanssa luovat kodikkuutta.

Näiden kuvien myötä toivotan teille leppoisaa viikonloppua ja painelen itse siivoamaan! Nauttikaa auringosta. :)

torstai 26. tammikuuta 2017

Yhdet kengät loskaan ja pakkaseen - Stonz Scout Bootz

Talvi tuli jotenkuten vihdoinkin meille. Talven lopuksi saadaan myös loskaa, todennäköisesti ihan riittävästi ja vähän liikaakin. Tämän talven mukana tulivat myös Stonzin Scout Bootzit yhteistyön myötä. Talven lopuksi pojalla on todennäköisesti jalassaan edelleen samat kengät ja mä oon siihen oikein tyytyväinen. Yhdet kengät loskaan ja pakkaseen.


Entinen kenkävihaaja, tuo taapero siis, sujauttaa nämä helposti itse jalkaansa. "Ite, ite", on se meininki nykyään aina. Kengät ovat todella kevyet, jonka takia ne ei haittaa taaperon menoa. Etelän talvi kun nyt on mitä on, niin on kiva kun samat kengät menee sekä kovemmalla pakkasella että loskassa. Ovat siis myös vedenpitävät.

Myönnän, että meillä ei näitä ennen ollut kylmään ja märkään säähän yhtäaikaisesti sopivia kenkiä. Nyt on sitten yksi tekosyy vähemmän - loskasäällä voi ulkoilla. Liukkaallakin taapero pysyy näillä hyvin pystyssä ja ainakin oman kokemukseni mukaan, juoksee myös hienosti jäistä ylämäkeä äitiä pakoon. Ominaisuudet on siis oikein kivat. 



Näitä popoja saa 22-27 koon jalkoihin. Isompaan jalkaan löytyy myös oma mallinsa aikalailla samoilla ominaisuuksilla. Jälleenmyyjinä A-T Lastenturva, Pikku-Emilia ja Ratkiriemu. Tarkempia speksejä kengistä voi kurkata jälleenmyyjien sivuilta, mutta tiivistetysti nää on taaperon käyttöön oikeasti mukavat kengät. Loskassakin voi hyppiä ihan niin paljon kun sielu sietää. 


Yhteistyössä Kiddex.fi

perjantai 20. tammikuuta 2017

Lastenhuoneen sisustusprojekti & linkki arvontaan

Leon huone on muuttunut paljon. Ehkä siksi, että mä olen tällainen tuuliviiri ja muutan mielipiteitäni näissä asioissa kuin sukkia. Entinen sisustus oli raavittu kasaan lähinnä siitä, mitä oli nopeasti kaikkimullehetinyt saatavilla. Nyt olen etsinyt huoneeseen juttuja pikkuhiljaa ja muuttanut tyyliä asteen verran hillitymmäksi. Kaaoshan siellä edelleen on ja pysyy. Kuvissa ette sitä nää, koska jätin lattian rajan ihan tarkoituksella kuvaamatta, heh. 



Projekti huoneessa on vielä todella kesken. Uusimpana urakkana on kierrätyskeskuksesta ostettu lipasto, jota yritän yön pikkutunteina saada maalattua. Teen tästä sitten ihan oman postauksensa.


Meille kotiutui suloiset pilvikoukut Maxplaystä. Minä ite naisena yritin porata näitä seinään, kunnes huomasin työskenteleväni ruuvinvääntimen kanssa. En viitsinyt kertoa miehelleni siitä, että vaihdoin hartaudella kiroillen ruuvinvääntimeen oikeaa päätä ja vihdoin onnistuttuani, pyörittelin terää tovin verran seinässä ihmetellen, että miksi hitossa mitään ei tapahdu. Oon nähnyt tän tapahtuvan jotenkin näin. Minä ite nainen sitten etsi pari naulaa ja naulasi koukut seinään kiinni. On ja pysyy ja hyvä niin. 



Nyt teillä on mahdollisuus voittaa suloiset pilvikoukut Maxplayltä. Arvontaan voit osallistua Instagramin puolella 21.1 klo 23 asti. Arvottavana 1 setti (2 pilveä ja 20 sadepisaraa) haluamallaan värillä.

Klikkaa itsesi arvontaan @10plussan

Käy kuitenkin ensin valitsemassa minkä värin Tresxics pilvikoukuista haluaisit!

torstai 19. tammikuuta 2017

Osaan avata karkkipussin hiljaa & muut tärkeät äititaidot

Äitiys on opettanut yllättäviä taitoja, saanut ajattelemaan ihan uusia asioita ja avannut silmät erilaisille vinkkeleille. Äitinä olo on yhtä pirkan niksiä. Suuremmassa mittakaavassa äitiys on opettanut rakastamisesta, itsensä hyväksymisestä, ynnä muusta kaikesta ihanasta sekä mahtavasta. Nyt päätin kuitenkin listata ihan muita juttuja, asioita mitä äitinä ollessa on vaan väistämättä joutunut opettelemaan. Tässä äititaidot olkaa hyvät.


  • Opin poimimaan tavaroita varpaillani. Kun kädet on päiväunista lasta täynnä, voi Xboxin ohjainta käyttää jaloilla. Ta-daaa, mikä taito!
  • Osaan jo todella monta lastenlaulua ulkoa. Leon mielestä ei kuitenkaan ole väliä rallattelenko laulua jääkaapin sisällöstä vai jotain oikeaa laulua, kaikki on yhtä hauskaa. Osaan myös laulaa tiettyjä lauluja ihan ilman sen suurempaa aivotoimintaa. Jotkut laulut vaan muistaa unissaankin.
  • Opin, että kaikki tärkeä kannattaa kirjoittaa ylös, mikäli niitä ei halua unohtaa.
  • Pystyn imuroimaan koko asunnon kahdentoista kilon lapsi toisella käsivarrella. Meidän asunto onkin kyllä aika pieni.
  • Osaan imitoida monia eläimiä. Kalkkuna on mun henk.koht lemppari. Gulu-gulu-gulu silleen korkealta ja älyttömän nopeasti putkeen kieli solmussa.
  • Oon oppinut tietyissä asioissa järjestelmälliseksi. Pyykkien pesu on nykyään vakavaa hommaa ja kaapista tulee löytyä aina suklaata. Muuten onkin sitten täytynyt hyväksyä sotku ja epäjärjestys.
  • Osaan nimetä nykyään monia erilaisia autoja ja työkoneita. Kerron niistä vahingossa myös kahden kesken meidän koiralle ulkona, koska tapa on niin piintynyt.
  • Oon kehittänyt aistin, joka kertoo milloin saattaa sattua ja milloin on liian hiljaista.
  • Oon oppinut ennakoimaan monia asioita. Esimerkiksi jos haluaa taaperon syövän myös kurkut ne pitää antaa ennen perunaa, hanskat pitää laittaa ennen ulkohaalaria ja kaivureista puhumalla pystyy hämäämään pois kiukusta.
  • Tunnistan taaperostani milloin muksaus tai kolaus sattui liikaa.
  • Pystyn syömään ja syöttämään samaan aikaan.
  • Opin tekemään syömäkelvotonta ruokaa yrittämällä liikaa. (Note to self: jauhelihasta tulee kamalaa kun sitä keittää liikaa. Kaupan soseet on myös hyviä.) Opin myös tekemään sitä kuuluisaa arkista ja tavallista ruokaa.
  • Opin pullataikinan reseptin ulkoa.
  • Osaan juoda kolmen desin kahvikupillisen neljällä kulauksella. (Wau, onnea.)
  • Opin kikkakolmosia, joilla huutavan taaperon saa huijattua vaatteisiin tai syömään.
  • Osaan avata karkkipussin hiljaa.
  • Osaan torkkua bussissa (ja missä tahansa muuallakin) istuen.
  • Ymmärrän lapseni hassuja sanoja, joita kukaan muu ei ymmärrä. Nakkanat ovat esimerkiksi nyt tosi in.
  • Vaikka koti on kaaoksessa, tiedän missä kaikki miehen mielestä hävinneet tavarat ovat. 
  • Opin toimimaan autopilotilla, koska univelka.

Mitä taitoja sä oot oppinut? Haastan muut bloggaajat kertomaan omista äititaidoistaan! 





tiistai 17. tammikuuta 2017

DIY: tee itse maalia tutuilla aineksilla - halpaa ja helppoa!

Me maalataan Leon kanssa kotona paljon. Useimmiten maalataan illalla ennen suihkua, koska lopputulos on yleensä lapsi, joka on yltä päältä maalissa ja värikylvyn kokenut vessa. Aloitettiin juuri myös ihan ohjattu värikylpy taaperoikäisten ryhmässä. Leo innostuu maalin läiskimisestä ja sotkusta huolimatta mäkin tykkään siitä. Ollaan tehty vaikka minkälaista maalia ja käytetty ihan kaupan sormivärejäkin. Lue myös vinkkejä värikylpyyn. 

Tänään tehtiin maalia aineksista, jotka löytyy keittiön kaapista. Tämä on helppoa ja maali hauskan tuntuista sormissa. Sopii ennen kaikkea lasten maalailuihin. Maalin sekoittelukin on osa kivaa yhteistä puuhaa. 

Tarvitset: 
  • 1dl suolaa
  • 1dl jauhoja
  • 1dl vettä
  • elintarvikevärejä

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Maali on aika paksua, mutta sellaisenaan kivaa sormilla maalatessa. Me tehtiin tämä kolminkertaisena, koska toivon lopun maalin säilyvän pulloissa ensi kertaan. Yksikin annos riittää jaettuna useampaan väriin.


Pullottaessani maaleja huomasin sattumalta, että Leon vanhan antibioottipullon korkki sopi muovipulloihin. Korkin ansiosta maalin käsitteleminen on helppoa. Kävin myöhemmin hakemassa pari kappaletta näitä lisää lähiapteekista. Kappalehinta tällaiselle korkille on 45snt. Maalithan voi pullottaa kätevästi myös vaikka vanhaan ketsuppipulloon. En osaa sanoa kuinka ikuinen säilytysaika on, mutta veikkaisin että nämä kestävät vielä ainakin meidän seuraavaan maalailuun. 


Käsien lisäksi maalausvälineinä käytettiin sieniä, joilla töpsöttäminen myös vessan seinään oli Leon mielestä kivaa. 


Kuivuttuaan maali on kivan rosoinen ja suola kimmeltää värien alta. Isommatkin kököt kuivuu ja pysyvät paperissa. Niin suloisia taideteoksia!


Kannattaa kokeilla!

*Lukijalta tuli tärkeä huomio kommenttikenttään: Tarkista lapsen kädet! Mikäli lapsella on atooppinen iho tai haavoja käsissä, saattaa tämä suolainen maali kirvellä! 

maanantai 16. tammikuuta 2017

Äitiys on suuria tunteita

Oletteko huomanneet, että tunteet ovat muuttuneet äitiyden myötä ihan potenssiin kymmenen? Siinä missä ennen esimerkiksi rauhallinen lounas ravintolassa ei tuntunut kummoiselta, tuntuu se nyt aivan sykähdyttävältä. Kamalinkin ruoka kiireettä syötynä maistuu tavallaan ihan hyvältä. Hymyilen kuin hölmöläinen kun käyn koiran kanssa kahdestaan lenkillä. Tuntuu luksukselta istua sohvan nurkkaan silloin kun lapsi nukkuu päiväunia ja omaksi ajaksi saatetaan laskea ruokakaupassa käyminen yksin.  Hymähtelen aina kun lapsettomat puhuvat omasta ajasta, vaikka täysi oikeus siihen tietysti on. Perheellisen näkökulmasta vaan kaikki yksin vietetty aika on omaa aikaa. 


Mun tunteet on nykyään melkein yhtä suuria kuin tunnemyrskyjä läpikäyvällä taaperolla. En ehkä heittäydy lattialle rullalla olevasta sukasta, mutta huonosti nukutun yön jälkeen melkein voisin harkita sitäkin. Väsymys antaa epäonnistumisille suuret mittasuhteet. Kiukun tunteista ei koskaan ennen ole tarvinnut potea huonoa omaatuntoa. Aikaisemmin ei tarvinnut selittää, että miksi nyt harmittaa, kunhan harmitti.

Riemuitsen taaperon kanssa onnistuneesta palapelistä ja itse käteen laitetusta lapasesta. Iloitsen kun pieni käsi tarttuu omaani. Olen tyytyväinen jos ruoasta kaksi kolmannesta pysyy lautasella. En koskaan ennen olisi uskonut huvittuvani esimerkiksi kananmunasta seinässä, piereskelystä tai sieraimesta valuvasta maidosta. Lapset osaa tehdä kamalastakin jollain ihmeen tavalla ihan söpöä tai hassua. Ilon aiheet on vähän muuttuneet.


Kun tyyppi sanoo jotain nokkelaa nauran makeammin kuin kolmenkympin stand up show'ssa. Kun se sanoo jotain hellyyttävää, pidättelen kyyneliäni enemmän kuin pahimmissa nyyhkyleffoissa. Kun se oppii jotain uutta me taputetaan kovemmin kuin suurempi yleisö aplodeeraisi. Tavatonta ylpeyttä aiheuttaa ihan hassut pienet asiat ja se ylpeyden tunne tuntuu siltä, että siitä voisi haljeta. 

Parasta on kun pieni ottaa kasvoni omien käsiensä väliin ja sanoo "äiti rakas". Miten me ollaan onnistuttu kasvattamaan jotain noin hienoa? 

perjantai 13. tammikuuta 2017

Vimman lettirakkautta, vauvanvaatteita ja tarveperustelua

Vimman lettikuosi on varmaan monelle tuttu. Siitä on ainakin mun silmissä tullut eräänlainen äidin tunnusmerkki. Äitipiireissä, siis äitien kesken, lasten ympärillä piiripiirissä, letit on haluttua tavaraa. Pääkaupunkiseudun katukuvassa viimeisen vuoden aikana lettikuosin bongattavuus on kasvanut ihan selkeästi. Onko se hyvä vai huono juttu, jokainen valitkoon puolensa. Mä oon tyytyväinen siihen, että kivan matkan päässä on liike, josta löytyy aina jotain ihanaa. Toisaalta suurin hypetys kuosin ympärillä on laantunut, kun vaatteita on enemmän saatavilla. 


Mulla alkaa olemaan pieni lettiähky. Rakastan kuosia, mutta yritän painaa mun sisäistä hätiköivää ja hysteeristä tunteella ostajaa alaspäin. "Sä et tarvitse näitä kaikkia", sanoo järki. Tunne vastaa, että "mutkuuu mä haluun". Klik ja ostoskoriin, hupsis. 

Huomaan puskevan vauvakuumeen vaikuttavan mun ostoksiin ylipäätään. Ystäväni sai juuri pienen pojan, jolle mä saan kunnian olla kummina. Meillä noita pieniä vaatteita pyörii taas nurkissa ja mä selittelen itselleni, että ne on kyllä ihan tarpeeseen kummipojalle ostettu. Ehkä sillä varauksella, että mä voin periä ne tulevaisuudessa, mutta ei kerrota sitä mun miehelle. Kyllähän se jollain logiikalla on ehkä järkevää. 

Yritän pyöritellä mielessäni, että vähemmän on enemmän. "Tarpeeseen", mä uskottelen itselleni. Ihan naurattaa. Kohtalaisessa balanssissa rahapussi pysyy kun myy vanhoja pois aina kun ostaa uutta. Kyllähän tuo muksu vaatteistaan ulos kasvaa, äitikin jos jatketaan tätä leipomisen ja pullan syömisen linjaa. Eli: ostetaan tarpeeseen isompia vaatteita. Klik, klik. Ja sitten kankaita kaappiin odottamaan sitä kaunista päivää kun opin ompelemaan tai saisin edes aikaiseksi viedä ompelijalle. 


Uppoaako letti?

torstai 12. tammikuuta 2017

DIY: turhat tutit käyttöön

Leo ei ollut vauvana koskaan kova tutin syöjä. Ei syönyt tuttia oikeastaan juuri ollenkaan. Vasta nyt taaperoiällä kun yösyömiset jäi pois, on tutti alkanut maistua ja siihenkin vain yksi tietty malli kelpaa. Oliko fiksua vaihtaa tissi tuttiin? Siitä en tiedä, mutta ainakin hetkeksi helpompaa. Meillä on lähitulevaisuudessa edessä tutista luopuminen kokonaan. Heti vaan kun saisi aikaiseksi. 

Nurkissa on nyt useampi vauvatutti pyörimässä. En ole raaskinut heittää kaikkia pois, tällainen tavarajemmari kun oon. Mietin, että mihinkäs ne vastasyntyneen suuhun sopivat tutit nyt sitten laitettaisiin? 


Parit tuttia pääsi kehyksiin ja seinälle.



Muutamasta tuli magneetti jääkaapin oveen. Kaikessa yksinkertaisuudessaan - tuttiosa leikataan, kuumaliimalla tai pikaliimalla magneetti kiinni, tadaa. 


Vielä olisi pari tuttia jäljellä. Järjetöntä, että turhia tutteja on näin monta. Me todella kokeiltiin kaupan kaikki tuttimallit huomataksemme, että äiti on paras tutti. 

Oletteko askarrelleet jotain turhista tuteista? 

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

"Älä laita sormea mun nenään." - iltavilli taapero

"Älä laita sormea mun nenään", sanoin äsken taaperolleni. Se tökkäsi sormensa mun sieraimeen aivan yllättäin kun istuttiin sohvalla kaikessa rauhassa. Yllätysmomentit lapset osaa kyllä kaikista parhaiten. Yllätys, osaan näin taitavasti. Yllätys, maito kaatui. Yllätys, x-asento lattialle. Yllätys, oon näin söpö. Yllätyyys!


Tästä nenänkaivuusta hetken päästä taaperon silmiin syttyi se sama kimmellys kuin isälleen, kun se keksii jotain vitsikästä. Se hivuttautui lähemmäs ja nuolaisi mun kättä, nauroi vielä oikeen räkäisesti päälle. Kun tyyppi huomasi, että mua huvitti sen virnistely ja pelleily, se nuolaisi uudestaan. Huudahdin samalla äänenpainolla Leoa kuin Vaahteramäen Eemeliä karjuttiin. Leeeoooo! Niin kuin kunnon aikuinen ja käytöstapoja kasvattava vanhempi tekisi, nuolaisin takaisin. Takaisinmaksu ja poika nauraa kätkätti ihan tikahtuen nauruunsa.

Iltavillien aikana taapero huusi naurunkiljahduksin "apua, apuaa" samalla kun juoksi isäänsä alasti pakoon keittiön ja eteisen väliä kädessään "kinkkuna", eli palvikinkun siivu. Koira juoksi taaperon perässä kinkun toivossa ja mä seurasin touhua huvittuneena. Lapset on niin hauskoja, erityisesti silloin kun ne ei yritä olla hauskoja. Välillä mietin kuuluvatko huutelut seinänaapurien puolelle, ja jos niin mitä ajatuksia lentelevät tavarat (*mukit, kengät, lelut), seiniin törmäilevät menopelit (** mopo, nukenrattaat, moppi) ja lapsen avunhuudot aiheuttavat? Ei täällä mitään ihmeellistä, ihan hippaa vaan. 


Peiteltiin poika sänkyyn. "Hyvää yötä Koira, Pikku ja Pupu. Hyvää yötä rakas Leo." Hyvää yötä kaikille tärkeille pehmoleluille. Pusut myös kaikille, tietysti. Vastaukseksi sain "rakas", sellaisella ihanalla pienen ihmisen pärisevällä ärrällä. Rakas. (Tämän jälkeen tapahtuivat vielä peittelyt vol 1, 2, 3... ja 13729 sekä iltalaulu x jokojoko alkaa äidin oma-aika?) 

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Talvenvihaaja Lapissa

Oltiin tällä viikolla minilomalla Lapissa. Ihan ekaksi haluan sanoa, että en lähde Kemijärvelle enää ikinä autolla. Tai jos lähden niin lupaan, etten juo ennen napapiirin rajaa puolta litraa limua, sen jälkeen valittaen viimeiset tunnit pissahätää. Prinsessana kun minä en voi kyykistyä hankeen -25 pakkasessa. Kesäiset puskapissat on sitten asia erikseen, vaikka ei niitäkään ole tullut harrastettua muutamaan vuoteen. Tunnelma autossa oli vähintäänkin yhtä jäätävä kuin ulkona, kun ajeltiin täyteen pakatussa autossa pilkkopimeitä Lapin pikkuteitä. Taapero oikealla puolellani huusi tylsyyttään ja ihan silkkaa kapinaa, mies puhisi navigaattoriperkelettä joka lisäsi tunnin saapumisaikaan juuri kun kuviteltiin, että perheen rinsessa pääsee pissalle. Lopulta matkan kruunaten mun levottomat jalat tekivät olon sietämättömäksi. Ensi kerralla lentäen?


Lapissa säät suosi meitä jopa -30 pakkasilla. Minä, joka en muutenkaan viihdy nahoissani talvella, pysyttelin lähinnä sisällä kun muut uhmasivat rään jäätymispistettä ja laskettelivat hiljaista tunturia pitkin. Talvella on yleisesti ottaen ihan liian kylmää mulle oli asteet mitä tahansa. Joku ihmettelee ehkä, että miksi helvetissä lähdin Lappiin kun en laskettele ja vihaan kylmää? No koska perhe on paras. 


Kovimpina pakkaspäivinä me oltiin Leon kanssa sisällä, koska ei ulkona yksinkertaisesti voinut olla. En minä, eikä meritähdeksi topattu lapsi. Tällaisia etelän nynnyjä. Kun pakkanen hellitti -15 asteeseen ni ei enää tuntunut missään ja sitten oli ihan mukavaa olla ulkona. Mun lomailu koostui lähinnä syömisestä, saunomisesta ja nukkumisesta. Yksi ilta söin neljä makkaraa, josta oon ihan tavattoman ylpeä. Oli enkka. Aamulla tietysti närästi. Sain yhden kirjankin luettua (Napanuoralla - lukusuositus!). 


Käytiin moikkaamassa Joulupukkia. Tapaaminen meni kutakuinkin näin: "Eieieieieieieieieiei. Ei." Joulupukki ehdotti, josko äiti tulisi pukin syliin istumaan. Oikeasti se varmaan tarkoitti, että lapsen kanssa yhdessä, mutta pidetään tää tarina tällaisenä ni tunnen itseni erityiseksi. Porot oli jänniä ja potkukelkan kyydissä oli hauskaa. Pienet varpaat saunan lauteilla on varmasti yksi maailman söpöimmistä asioista, varsinkin kun varpaiden omistaja piti vuoroja jaellen huolen että kaikki sai tasapuolisesti heittää löylyä. "Äiti heittäää, isi heittää, Leeo heittää." (Leo lausuu oman nimensä söpösti kahdella e:llä - Leeo.) 


Helpotuksekseni mun pelko taaperon kielestä kylmään metalliin tarttuneena ei toteutunut vieläkään. En myöskään ollut yhtään niin kylmissäni kuin etukäteen pelkäsin. Ostin hiton komeat talvihousut Lidlistä. Maksoi satasen vähemmän kuin taaperon ulkohaalari, mutta niinhän se kai menee.

Kyllä, ehkäpä uudestaan ensi vuonna, mutta matkustustapaa harkiten. Oli nimittäin loppu hyvin, kaikki hyvin.