Kaksplus.fi

perjantai 28. huhtikuuta 2017

DIY: vappuviuhka ja tuulihyrrä

Suunnittelen Leon synttäreiden koristeita ja nämä materiaalit sopivatkin kivasti myös vappukoristeisiin. Aikaa meni puolisen tuntia ja materiaaleja voi soveltaa helposti. Tehtiin, tai siis lähinnä mä tein, vappuviuhkan ja pari tuulihyrrää vapun iloksi. Meidän vapun suunnitelmat on vielä vähän avoinna, mutta ainakin käydään villitsemässä poikaa vappuaaton päivänä kaverin luona. Luvassa on ainakin trampoliinipomputtelut lapsille ja vappuherkkuja.


Vappuviuhkaan tarvitset:
- silkki- tai kreppipaperia
- pilli tai muu varreksi sopiva
- teippiä

Itse tein tämän yhdestä 50 x 76cm silkkipaperiarkista.  Paperinen pilli sopi hyvin viuhkan varreksi. Tässä viuhkassa käytin kahta pilliä, jotta sain varteen vähän lisää pituutta. Tikuksi sopii hyvin myös vaikka puuvärikynä tai keppi. Paperiin leikataan hapsuja, jonka jälkeen kaikessa yksinkertaisuudessaan hapsutettu paperi kieritetään ja teipataan pilliin. 


Tuulihyrrään tarvitset:

- värikästä paperia
- liimaa tai teippiä
- korupiikki tai rautalankaa
(- helmi)
- pilli 

Käytin Tigerista ostettuja askartelupapereita, jotka ovat valmiiksi neliön muotoisia. Koitin ensin myös kartongilla, mutta siitä tuli liian raskas ainakin meidän pillien varsiin pyörimään. Paperi leikataan jokaisesta kulmasta keskelle ja joka toiseen sakaraan tehdään neulalla reikä. Joka toinen kulma taitetaan keskelle joulutorttutyyliin ja korupiikki pujotellaan helmen kanssa pitämään kulmat paikoillaan. Pilli lävistetään neulalla ja korupiikki pujotetaan rei'istä läpi. Taitoin piikin pään pillin sisään piiloon. Valmista, ta-daa. 



Aika suloisia, eikö?

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

2-vuotiaan puhe & Milestone -korttien arvonta Instagramissa

Yhteistyössä Kiddex


Meidän 2-vuotias on kova puhumaan ja laulamaan. Hän matkii paljon ja toistelee sanoja. On huvittavaa kuinka niitä ensimmäisiä sanoja odotti ihan kamalasti ja jokaiselle tavulle yritti keksiä tarkoitusta. Nyt kun hän laulaa omaa versiotaan Pilvi -laulusta, jonka kertosäe kuuluu "pippeli, pippeli, pom", toivoisin että sanat kuuluisivat edes vähän hiljempaa. Oikeastihan se on ihan sikasiistiä kun ymmärretään toisiamme ja voidaan keskustella. Äidithän tavallisesti ymmärtävät lapsiaan parhaiten. Yksi sana, yksi ele ja täysi ymmärrys. Toisaalta, joskus en ymmärrä ollenkaan mikä logiikka tuon muksun toiminnalla on, vaikka palaute tulisi huutamalla. 

Ollaan varsinainen orkesteri, kun poika määrätietoisesti pyytää, että "äiti, laula ankka" ja sitten kaakatetaan yhdessä. Näitä itse nimettyjä lauluja on pilvin pimein ja mulla on tällanen oman elämäni Bumtsibum kun arvailen, että mitähän laulua poika mahtaa tarkoittaa. Itsepäinen poika pyytää usein myös lauluja asioista, joista ei ole tehty lauluja. Ainakaan tietääkseni esimerkiksi laatikoista ei ole kovin montaa laulua, paitsi se mun säveltämä. Kirjoitan nää laulut ylös ja laulan sitten rippijuhlissakin.

Blogia lukuunottamatta en oo oikeastaan saanut kunnolla tallennettua näitä Leon letkautuksia mihinkään. Vauvakirja on edelleen täyttämättä ja poden siitä pientä morkkista. Minkälainen äiti nyt jättää esikoisensa vauvakirjan täyttämättä? Hajamielinen, semmoinen äiti. Nyt kun vauvakirjaa on makuuttanut kaksi vuotta vaatekaapin ylähyllyllä, se painaa about tonnin ja täyttämisen aloittaminen tuntuu liian isolta työltä.


Otinkin ilolla vastaan Kiddexin tarjoamat Milestonen minikortit. Näihin saa kätevästi kirjoitettua ylös kaikki letkautukset, uudet sanat tai vaikka päivän hauskimman jutun.


Toimii varsin hyvin tällaiselle hajamieliselle äidille. Ei tarvitse tuntea morkkista kun en osaakaan vastata vauvakirjan tarkkoihin kysymyksiin. En oikeasti enää muista esimerkiksi mikä hammas on tullut ja monesko päivä ja se ensimmäinen hiuskiehkurakin tipahti rasiasta vaatekaapin lattialle ja sinne jäi.


Milestonen kortteja löytyy monenlaisia muun muassa odotusaikaan ja vaikka häihin. Ne painetaan Belgiassa ekologista ja myrkytöntä mustetta käyttäen. Kurkkaa täältä Milestone -korttien jälleenmyyjät

Samanlaiset kortit arvottavana blogin Instassa@10plussan 

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Muista tehdä sima - Granaattiomenasima

Muista laittaa sima tekeytymään! Tai ole muistamatta. Osta valmista simaa, se on hyvää sekin. Niin, tai ole ostamatta. Muistuttelen vain, koska siman täytyy antaa käydä sen muutaman päivän verran ja vappu lähenee kovaa. Lupauduin viemään naapuriin vapuksi simaa, joten tässä sitä ollaan. Simat on nyt kattilassa tekeytymässä, koska heitin talouden kaikki ämpärit noron jälkeen roskiin. Kivat.


Pyörittelen mielessä myös munkkien paistamista, mutta saa nähdä tuleeko toteutumaan. Mä oon vähän riskialtis ja oikeastaan oon vähän karttanut koko rasvan kanssa leikkimistä sen jälkeen kun vietin kolme viikkoa sairaslomalla uitettuani käteni kuumassa rasvassa. Saattaa olla, että luotan kaupan munkkeihin. Parhaat minimunkit saa Ikeasta. 


Me tehtiin tällä reseptillä ensimmäinen satsi simaa tekeytymään. Tää maistuu mainiolta jo nyt puolitiessä ollessaan. Mukavaa vaihtelua perinteisemmälle, sille tavalliselle simalle. Maku on varmasti vieläkin parempi, kunhan saadaan valmiiksi. 

Resepti Peggyn pieni punainen keittiö -blogista. Tuolta löytyy myös ohje simakakkuun!

4l vettä
2 sitruunan mehua
yhden granaattiomenan siemenet
250g fariinisokeria
250g hienosokeria
1/5 tl tuorehiivaa

1. Kiehauta vesi. Poista granaattiomenasta siemenet sekä mehu kulhoon. Lisää myös sitruunoiden mehu.
2. Sekoita sokerit ja kuuma vesi. Lisää sitten joukkoon granaattiomenan siemenet sekä sitruunamehu.
3. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Liota hiiva pieneen määrään vettä ja kaada tämä juoman sekaan. 4. Peitä astia kannella, niin että kansi on raollaan. Anna olla huoneen lämmössä vuorokauden verran, jonka jälkeen pullota siivilän läpi. Lisää pulloihin teelusikallinen sokeria ja muutama rusina. Säilytä jääkaapissa. Älä kiristä korkkia vielä täysin kiinni.
5. Kiristä korkki kiinni noin vuorokauden kuluttua pullottamisesta. Sima on valmista noin 5-6 päivän päästä kun rusinat nousevat pintaan. Huoneenlämmössä valmistuu hieman nopeammin. 


Mitä ruokia teidän vappuun kuuluu? 

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Vinkit potkupyöräilyn aloittamiseen

Yhteistyössä Ipanainen

Pääsimme aloittamaan uuden harrastuksen! Ipanainen lähetti meille LR M Puky potkupyörän sekä Crazy Safety kypärän. Hetken hermojen menetyksiä lukuunottamatta kaikki on mennyt tosi kivasti. Olisi kai jokseenkin outoa, jos tunnemyrskyinen taapero ei menettäisi uutta asiaa harjoitellessaan malttiaan. Leo potkuttelee jo taitavasti ja jaksaa hommaa yllättävän pitkään. Tää on Leon mielestä tosi hauskaa ja niin hirmusen ylpeänä hän aina potkuttelee omalla pyörällään. Luulenpa, että kesään mennessä mennään jo kovaa. Keräsin itseäni mietityttäneet jutut ja vinkit alle!


Miksi potkupyörä?

Potkupyörän voi hankkia jo taaperoikäiselle tyypille! Potkupyöräily kehittää lapsen motoriikkaa ja tasapainoa. Sen myötä polkupyörään siirtyminen on kuulemma tavallisesti helpompaa, koska tasapainoilua on jo harjoiteltu. Potkupyöräily on hauska tapa liikkua ja ainakin meidän perheessä se on muuttanut matkalla matelijan vauhdikkaaksi potkuttelijaksi. Ennen matkat taittuivat ihmetellen jokaikistä oksaa ja kannonkoloa, nykyään päästään jo aavistuksen reippaammin.


Miksi Puky?

Puky on kevyt, jonka takia se sopii hyvin ensimmäiseksi pyöräksi. Pienempikin tyyppi jaksaa potkutella eteenpäin. Potkupyöriin tutustuessani huomasin, että monissa muissa pyörissä keskitanko on melkoisen korkealla. Puky on malliltaan sopivan matala, niin että tommonen vaahtosammutimen mittainen ihminenkin saa heilautettua jalan toiselle puolelle helposti ja pääsee itse kyytiin. Ohjaustanko ja satula ovat säädettävät, joten sen saa säädettyä jokaiselle minille sopivaksi. Parasta, että Pukyssa on viiden vuoden takuu


Valitse sopivan kokoinen potkupyörä.

Leolla on LR M Puky, joka sopii hyvin tällaiselle 2-vuotiaalla standardimittaiselle harrastusta aloittelevalle muksulle. M -koko on paras lapselle, jonka haaramitta on 30-39cm. Isommille ja vauhdikkaammille Pukyja löytyy L & XL kokoisina. Ipanaisen nettisivuilla mainittiin, että aloittelijalle kannattaa ennemmin ottaa pienempi jos mietit kahden koon välillä. Pienempi on kevyempi ja helpommin hallittavissa.




Muista hankkia kypärä!

Onkohan mitään tärkeämpää? Vaikka potkuttelun vauhti ei välttämättä heti ole järjetöntä, on hyvä suojata pieni pää mahdollisilta muksauksilta joka kerta. Sen enempää itseäni pelottelematta muistuttelen, että joskus vaaratilanteet johtuvat itsestä tai lapsesta riippumattomista ylläreistä.




Rekisteröi Puky.

Uusiin Puky-potkupyöriin saa viiden vuoden takuun kun ne rekisteröi Pukyn sivuilla.




Säädä ohjaustanko ja satula oikealle korkeudelle.

Oikea potkutteluasento on sellainen, että lapsen jalat yltävät vaivatta maahan istuessa. Istuma-asento on tukeva ja selkä suorassa. Kädet yltävät ohjaustangolle ja ovat hieman koukussa. 




Rauhallinen ympäristö harjoitteluun!

Me aloitettiin harjoittelu kotipihalla ja siirryttiin myöhemmin rauhalliselle lenkkeilyreitille. Potkupyöräily onnistuu niin asfaltilla kuin hiekallakin ja pienet kuopat eivät hidasta matkaa. Nyt kun vauhtia alkaa tulemaan harjoittelun myötä lisää, pitää olla oikeasti hereillä ettei tyyppi lähde matkoihinsa pyörällä, heh.


Varaudu hermostumisiin.

Taaperot ja epäonnistuminen - you know. Potkupyöräily tuo satunnaisesti hepuleita ja harmitusta mukanaan. Onneksi enemmän kuitenkin iloa ja hehkutusta, ainakin meillä. Täytyy vaan ymmärtää, kannustaa, rohkaista ja kehua. 





Varaudu kantamaan.

Potkupyöräily on siitä kiva harrastus, että tämä tuo mukanaan myös vanhemman kestävyys- ja lihaskunnon kohotusta. Välillä tämän äidin arviointikyky pettää ja päiväuniaika tulee odotettua nopeammin. Varaudu siis, että joskus pyörän (ja lapsen) saa ottaa kantoon.


Juokse!

"O-ou, se on alamäki!"  Alamäessä mennään ja lujaa...




Joko te olette kaivaneet pyörät esille? 
Täällä satoi eilen lunta ja rakeita, hohhoijaa. Tulispas jo kunnolla kivat ilmat. 

torstai 20. huhtikuuta 2017

Aikuisen valepuvussa

Tänään herättiin ihan niin kuin melkein jokainen torstai tähänkin asti viimeisen kahden vuoden ajan: sinä edellä ja minä perässä. Tahdoit keksejä aamupalaksi. Mieleni teki heltyä ihan vaan, koska ei ole mitään suloisempaa kuin valkotukkainen lapsi unihiekkaisissa silmissään, joka kysyttäessä kertoo haluavansa aloittaa aamun muumit lautasella. Tahdot nykyään paljon, mutta niin sen kuuluukin mennä  sinä tahdot ja minä joudun olemaan aikuinen. 


Välillä tekisi mieli lopettaa tämä aikuisena oleminen. Ehkä sen takia ihmiset haluavat lapsia? Ehkä oikeasti me kaikki haluamme olla luvan kanssa lapsellisia. Tahdomme syödä keksejä aamupalaksi. Tahdomme rakentaa korkeita torneja palikoista ja kokata mielikuvitusruokia, ihan vaan koska niin on hauskempaa. Vannon, että mielikuvitusruokien tekeminen on paljon hauskempaa kuin oikeiden. Niitä oikeitakin ruokia pitää tehdä, valitettavasti.


Tämä torstai erosi niistä muista siinä, että otin suuremman askeleen sinne aikuisten maailman rajalle, tai niin ainakin kuvittelen. Voihan se olla, että tuonkin rajan takana on vain lapsellisia valepuvuissa. Istuin muutaman kotiäidin, uraohjuksen ja parin vastavalmistuneen naisen kanssa samassa huoneessa. Hymähtelimme ja hörpimme aulan automaatin vettä valkoisista mukeista. Tunnelma oli aavistuksen vaivaantunut ja nauru hermostunutta. Me kaikki yritimme näyttää parhaat puolemme ja hymyilimme nyökytellen. Hymyilimme ja nyökyttelimme, koska se on aikuisten tapa kertoa että ollaan samalla kartalla. Oikeasti paljon hauskempaa olisi ollut hyppiä tasajalkaa ja hihkua, ihan niin kuin pellavapäiseni tekee nähdessään xylitolpastillirasian. Niin innoissani olin, ja siitä innosta oon edelleen yllättynyt.


Mun xylitolpastillirasia oli tänään työhaastattelu. Haastattelu sellaiseen työpaikkaan, että uskaltaisin vaihtaa palikoilla rakentamisen ja mielikuvitusruokien tekemisen siihen. En palaa kotiäitiydestä työelämään minkä tahansa työpaikan takia, niin rakasta tämä aika on. En tiedä, että aukeaako tämä pastillirasia mulle, mutta jos aukeaa niin lupaan, että hypin tasajalkaa ja hihkun riemusta. 

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Äitiys, mikä ihana tekosyy!

Kaikesta saa äitiyteen liittyvän jutun, kun etuliitteeksi lisää sanan "äiti". Äitiystävät, äitityyli, äitiaivot, äitikampaus, äitiäitiäiti... Se on hyvä etuliite, jonka vuoksi saa paljon anteeksi ja jonka taakse voi piiloutua. Anteeksiannot ovat sitten asia erikseen. Kaiken ei tietenkään tarvitse kulkea tekosyyn nimellä. Joskus asioita täytyy puhtaasti priorisoida vanhemmuudessa. Äitiys on vaan hitsin hyvä selitys.



"Ai mitä, tämä takkunuttura? Kato kun mä oon äiti." 
Ei se johdu suinkaan siitä kiinnostuksen puutteesta...

"Sori kun mä oon myöhässä. Lapset, tiedäthän." 
Ehkä torkutin.

"Niin, mulla on jauhelihakastikkeet rinnuksilla. Oon äiti." 
Ei se kyllä ollut lapseni, mutta...

"Joo kyllä mä elän puoliksi suklaalla. Kyllähän sä nyt äidit tiedät." 
Jossain ohjekirjassa sen varmasti sanotaan, että äidit elävät puoliksi suklaalla. Toiset puolet sitten kahvia?

"Miksikö nukuin kahden tunnin päiväunet? No mulla on lapsia." 
Oma vika ku valvoin.

"Haukotus." 
Edelleen oma vika.

"Perjantainen ilta sohvalla? Juu, näitä äitijuttuja." 
Olisin voinut lähteä ulos, mutta laiskotti.

"Ei mulla oo aikaa urheilla." 
Olisi ehkä, mutta priorisoin nukkumiseen.

"Lapset, heh..."
Vai sittenkin minä?

Ootteko käyttäneet äitiyttä selityksenä? 

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Vapaapäivä, paljon kuvia ja ikuisesti mammabloggaaja

Oltiin tänään koko perhe vapaalla. Yleensä käytetään vapaapäivät siihen, että nukutaan vuorotellen päiväunia miehen kanssa. Tänään ehdittiin paljon muutakin pitkien unien lisäksi. Ulkoiltiin Leon kanssa aamupäivällä ja koko perheen päiväunien jälkeen lähdettiin pojan toiveen mukaisesti grillaamaan makkaraa. Leon kaikki isovanhemmat asuvat lähellä meitä, joten puolen tunnin päästä vaarille soittamisesta oltiin jo grillin äärellä. Onni! 


Vaarilan tontin reunalla oli naapurin leppoisat hevoset (vai ponit, anteeksi tietämättömyyteni) seurailemassa meidän touhuja. Leo innostui ihan hirmusesti kun pääsi ihastelemaan niitä. Se rallatteli ihhahhaata ja olisi varmaan paikalla edelleen jos ei olisi pitänyt lähteä kotiin.  






Ja koska mikään ei riitä koskaan mulle, käytiin vielä makkaran jälkeen hakemassa hampparit Mäkistä. 


Pieni pullakoiramme Alma sai myös osansa eväistä. Heti makkaranhajuun päästessään se esittää kaikki taitonsa, kuten takatassuilla ympäri pyörimisen. Varsinainen prinsessa. 





Ihanaa, että kevät tulee. Mun legginssipukeutuminen alkaa taas olemaan säänmukaista eikä tarvitse vetää niitä äidin vanhoja tuulihousuja tai Lidlin toppiksia jalkaan. Lidlin toppahousujen (ym muotirikosten) takia, musta ei koskaan tule muotibloggaajaa. Niissä on kaiken lisäksi sellaiset vähän levenevät lahkeet, mut on ne tehtävässään ihan pätevät. Ikuisesti mammabloggaaja hei!

Mies kysyi tuon ylläolevan kuvan nähdessään, että mikä juttu tää omien jalkojen kuvaaminen on? "Tällä maalla minä tänään seisoin." Niin, en tiedä. Tälläiset jalat mulla.

Kivaa viikkoa!

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Kaikki taaperoni kirosanat

"Kerro joku vitsi Leo", sanon kun makoillaan kaikki yhdessä aamulla sängyssä. "Saatana, saatana!" se huutaa kun manattu. Katsotaan miehen kanssa toisiamme ja yritämme hillitä naurunpyrskähtelyn. Tälle ei saisi nauraa, muttakuuun tyyppi laukoo ensimmäistä kertaa jotain tällaista niin nykiviä suupieliä ei oikein pysty naulaamaan. Se oli ihan hauska vitsi, mutta ei toisteta tätä enää uudestaan.


"Voi hittooo!", se karjuu ja hihittää päälle. "Ei kun voi hitti! Sano Leo hitti. Vautsi mikä hitti. Ai eikö?", yritän lässyttää. Kun kerroin tämän ystäville, niin tarttuivat tuohon hittiin. Oon tipahtanut kyydistä, koska taisin opettaa jotain huumesanastoa sittenkin.

"Ja blablablablavittublablaa", kertoi ystäväni puhelimessa samalla kun kokkailin taaperolle. Kaiutin oli tietysti päällä ja luonnollisesti ainoa asia mitä taapero koko keskustelusta bongasi oli se yksi kirosana. Kyllä se oikeasti oli ihan järkevä keskustelu.

Klassikoksi on jo muodostunut "haisee kakka" huutelu tai "äiti haisee pahalta". Ei näissä ole sen suurempaa todenperäisyyttä. Ei oo ei. Tämä kakkahuumori taitaa olla periytyvä juttu.

Mummolassa taapero ihan kasuaalisti tokaisi, että "voi saatana" noustessaan sohvalle seuraamaan salibandypeliä. Sopi tilanteeseen koska kannatettava joukkue sitten hävisi. Ei vaan sopinut oikein taaperon suuhun. Piti purra hammasta aika kovaa. Eisaanauraa.


Tuolla muksulla on jo todella laaja sanavarasto kaiken maailman hilavitkuttimista kirosanoihin. Ei kai ole ihme, että kaiken apinoiva lapsi oppi nämäkin matkimaan kun puhe taipuu lauseille. Kirosanoista en millään ole ylpeä, mutta minkäs teet? Joskus se kiroilu täytyy aloittaa. Ihan hyvä, että se tapahtuu tälleen tuetusti vanhempien seurassa. No ei kun vitsivitsi, siis oikeasti.

Kirosanat on kitketty meidän vanhempien sanavarastosta muutamaa pöydän kulmaan iskettyä isovarvasta ja epäonnista yritystä lukuunottamatta. Tuskinpa ne jäävät taaperonkaan puheeseen pyörimään. Kerran kun jotain ilmoille päästää niin voi olla varma, että mini tarttuu siihen ainoaan uuteen sanaan. Ja siis meillä ei oikeasti kiroilla mitenkään ihmeellisen paljon kotona. Ihan tavallisia aikuisia eikä merimiehiä. Vähän mä mietin, että kehtaako tällaista nyt julkaistakaan kun oma kukkahattukin on puoliksi päässä. Aikuiset ihmiset. Olkaa nyt esimerkiksi, härregyydendoo. No joo, aikuiset ihan tavalliset ihmiset tässä nyt ottaa opikseen.

*me emme hyväksy kiroilua :) nämä esimerkit parin kuukauden ajalta. Peace. 

Mites teillä? Kiroillaanko?

torstai 13. huhtikuuta 2017

Välinpitämättömät ja vapaasti kasvattavat

Välinpitämätön. Itsekäs. Vapaa kasvattaja. Huolimaton. Aikaansaamaton. Epäreilu. Huono äiti.

Mikä on ensimmäinen ajatuksesi kun näet kaupassa kiukuttelevan lapsen ja tämän räjähdyspisteessä olevan äitinsä? Entäpä kun bussissa tai leikkipaikalla viereen istuu äiti, joka tuijottaa kännykkäänsä herkeämättä? Mitä ajattelet kun näet ravintolassa vanhemmat, jotka ensitöikseen iskevät tabletin lapsen naaman eteen? Tuomitsetko äidin, joka tiuskaisee lapselleen?

Pienestä hetkestä on helppo tehdä johtopäätöksiä. Vihaisia, välinpitämättömiä ja itsekeskeisiä? Vai väsyneitä, arjessa selviytyviä ja parhaansa yrittäviä? Joskus on ehkä helpompaa ajatella mustavalkoisesti ennemmin kuin miettisi kokonaiskuvaa. Eikö niin että meillä kaikilla on joskus huonompi päivä? Vuorokauteen mahtuu niin paljon enemmän kuin se, mitä bussissa vihaisesti tuijottava eläkeläinen, ohikulkeva naapuri, lapseton jonottaja, leikkipaikalle sattunut viiden lapsen äiti tai anonyymisti tekojasi moralisoiva kommentoija sattuvat näkemään. Tarinaa on taustalla aina enemmän. 


Me kaikki suutumme joskus, nostamme kännykän käteen juuri silloin kun lapsi kiskaisee hihasta ja kiristelemme hermoja vastatessamme viidettätoista kertaa samaan kysymykseen. Me kaikki sanomme lapsellemme joskus "odota", käännymme juttuseuran puoleen juuri kun lapsemme tunkee kourallisen hiekkaa suuhun tai unohdamme katsoa säätiedotusta ja jätämme kurahousut vahingossa pukematta. Meidän kaikkien lapset ottavat joskus huomaamattamme toisen lapsen kädestä lelun tai ovat tottelemattomia. 

Joskus sitä tekisi mieli selitellä tuntemattomille esimerkiksi kännykän käyttöään. Minä en ole huono äiti, vaikka selaan kännykkää. Sinä vain satuit siihen tekemään arviosi juuri sillä hetkellä kun kaivoin kännykkäni esiin. Sillä pienellä tilannekatsauksella sinä teet johtopäätöksesi minusta äitinä ja kasvattajana. Sinä et tunne kokonaiskuvaa. 

Äitiys on helvetin vaikeaa. Podemme huonoa omaatuntoa hassuista asioista jo ihan ilman tuntemattomien ihmisten silmien pyörittelyä, tuhahtelua ja moralisointia. Kaikessa ei oikeasti tarvitse olla priimaa, mutta silti riman asettaminen vähän alemmas on välillä vaikeaa. Ei nosteta syyttäviä sormia pystyyn tyhjästä. Äitinä oleminen on jo muutenkin maailman vaikeinta työtä. Joskus saattaa olla paikallaan puuttua, mutta ennen kuin tehdään viimeisiä johtopäätöksiä kenenkään vanhemmuudesta, niin koitetaan katsoa tilannetta suuremmassa mittakaavassa. Todennäköisesti se hermostunut äiti on oikeasti paljon muuta kuin yhdessä ohikiitävässä hetkessä sattui olemaan. 

maanantai 10. huhtikuuta 2017

EI! Asiat, jotka taaperoni on kieltänyt

Taaperoni eniten käyttämiin sanoihin kuuluu nykyään "ei". Hieno vaihe siis saavutettu. Tyyppi jaksaa testata jatkuvasti mihin kaikkeen pystyy vaikuttamaan. Moneen asiaan jos on kyse maanantaisesta aamusta puoli kuuden aikaan ennen aamukahvia. Joihinkin jos eletään sitä arjen paksuinta vaihetta. Melko vähään illan viimeisimpinä hetkinä ennen silmien sulkemista, koska muuten meillä juoksisi vaippapeppuinen pyörremyrsky vielä puolen yön aikaan.

Tällä hetkellä koen helpoimmaksi antaa monessa asiassa kaksi järkevää vaihtoehtoa joista Leo saa itse valita mieluisamman. Mun päiväni ei mene pilalle väärän värisestä lusikasta, mutta selvästi jonkun päivä voi mennä.

Joissakin asioissa tietysti täytyy olla tiukkana. Jotkut jutut täytyy kieltää. Kirjoittelin ylös huvikseni, mitä kaikkea multa on muun muassa yritetty viimeisen viikon sisään kieltää. Voin vaan kuvitella kuinka aikuisten kiellot kuulostavat taaperon pään sisällä ihan yhtä hölmöiltä selittämättä. 


En saa


...käydä pissalla.
...laittaa kenkiä jalkaan. Enkä ainakaan valkoisia lenkkareita.
...puhua isille. "Ei, ei, ei sanoja isille!", se komensi.
...laulaa Pii pii pikkuista lintua.
...lopettaa laulamista. Näin kevään kunniaksi meillä lauletaan Joulupukki-laulua koko ajan.
...pukea sukkia jalkaan.
...pestä hampaita. Vain isi saa pestä.
...vaihtaa vaippaa. Vain isi!
...pestä hiuksiani sinisessä pullossa olevalla shampoolla.
...nauraa. Minun pitäisi irvistellä.
...pussata. Joko se on noloa?
...rakentaa legoilla. Vain palikoilla.
...syödä sormissani olevaa rusinaa. Minun täytyy ottaa joku toinen rusina.
...koskea nuken päähän.
...pysähtyä.
...yskiä.
...nukkua päiväunia.

Meillä on pulma tässä päiväunien nukkumisessa nykyään. Mä tarvitsen päiväunet, mutta taapero ei enää niitä viitsisi aina nukkua. Help!

p.s Tästä vaiheesta kertoo ehkä jotain se, että tyyppi huuteli just äsken unissaan "Ei äiti tota!". Hehe.

Kuulostaako ollenkaan tutulta? 


sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Virpomisesta ja suklaamunien huonoista ylläreistä

Käytiin tänä vuonna ensimmäisen kerran virpomassa. Luulen, että olin itse eniten innoissaan koko touhusta. Pojalla oli päällään nallehaalari ja nenä maalattu. Meidän kahden virpomistvitsan tekemisestä vastasin minä, sillä aikaa kun taapero tyhjensi järjestelmällisesti askartelulaatikon sisältöä lattialle. Käytiin virpomassa molemmat mummot ja palkaksi saatiin suklaata. Mä hoidin valtaosan suklaan syömisestä, mutta myös taapero sai osansa. 


Suklaamunan sisältä paljastui kahdeksan pikkurillin kynnen kokoista ruskeaa ukkelia ja en voi kun ihmetellä, että miksi? Eihän niillä näe leikkiäkään ja on just sen kokoisia, että joku vielä työntää ne nenään tai korvaan. Ja tietysti näistä turhukkeista tulee kuitenkin niitä tärkeimpiä juttuja. Esimerkiksi Hesen piirrustusvihko ja Supermarsu junalippu on niin "iiihania" kovaa ja korkealta. Huonoimmista suklaamunaylläreistä tämä taisi mennä ykköseksi. Hyvänä tokana sentin mittainen leimasin, joka oli kuivunut niin ettei sillä voinut leimata. 



Meillä kävi muutama virpoja josta olin älyttömän onnellinen. Viime vuonna meille ei nimittäin tullut ketään ja mä jouduin syömään kilon (siis ihan oikeasti yhden kilon) verran karkkia. Ostin silloin vielä halvimpia hedelmäkarkkeja mitä kaupasta löysin ja silti, silti ne piti syödä kun syömättäkään ei voinut jättää. Tänä vuonna olin fiksumpi ja ostin hyvää suklaata, ihan vaan siltä varalta että ne joutuu syömään itse. No mieshän sitten joutui lauantaina vielä ostamaan lisää kun ne ensimmäiset olivat kadonneet ihan huomaamatta. 



Rairuohotkin ovat lähteneet nyt kasvamaan. Vähän epäilytti, koska taapero kippasi siemenet lattian kautta tuossa yksi päivä ja mä jouduin keräilemään niitä yksitellen takaisin purkkeihin. Kyllä nää vielä ensi viikoksi saadaan komeaan kuntoon.


Kävittekö te (tai siis teidän lapset) virpomassa? 

torstai 6. huhtikuuta 2017

Samistellaanko teillä?

Samistelu. Sana jota en tuntenut nykyisessä merkityksessään ennen äidiksi tuloa. Veikkaan, että jos hypätään parinkymmenen vuoden päähän, niin nykyinen taaperoni nauraa tikahtuakseen asuvalintojani. Mutsi, mitä sä ajattelit? Ja sitten mä selitän, että mä olin kyllä ihan ajan hermolla ja melkein sen hetken muodin huipulla. Kuule näiden legginssien perässä äiti juoksi ku kylän hulluin ja ihan käytin minuutteja päivästä miettien, että minkälaiset asut puettaisiin. 

Kai tämä on sellaista muotia, joka tavallaan tulee äitiyden myötä. Legginsit, imetyskorut ja säänmukaiset varusteet ovat aikalailla sellaiset äitiyden starttipäkkiin kuuluvat jutut. Ei kaikkien, mutta useiden. 



Nykyään aika moni äiti tykkää samistella lapsensa kanssa. Vähintäänkin värikoodaten jos nyt ei prikulleen. Oon naureskellut, että todennäköisesti muutaman ystävän tyttölasten vaatekaapeista löytyy suurimmaksi osaksi samaa kamaa kun mun vaatekaapista, eri koossa vaan.  Mä en oikeasti osaa analysoida tälle kummempaa syytä, kun se nyt vaan on kivaa. Ainakin se on pirun hyvä väli yrityksille myydä vähän lisää kun kaikkea saa kaikille. Ällösöpöä, kivaa, ihanaa ja hauskaa. Tämä on mun lapsi ja jos et huomannut niin mä oon sen äiti. Tiimiasu! 

Kauhean käteväähän samistelu on monessa mielessä. 

"Joo, kadonnut semmonen vajaan metrin mittainen kaveri, joka on pukeutunut samoihin vaatteisiin kun mä."
"Tuo tuolla on mun, joka on miniatyyri kopio musta."
"Otetaan nämä legginssit koossa 90cm ja XS. Prikulleen samanlaiset, kiitos."
"Tehdäänkö näitä aikuistenkin koossa? Ai ei? Nevermind."

Sitten kun lapsi vähän kasvaa, niin sen voi opettaa päättämään päivän vaatteet puolestasi. Siinä vaiheessa me todennäköisesti sitten pukeudutaan Leon kanssa räiskyvän punaisiin Cars-paitoihin ja crocseihin. Hmh, tai sitten ei.


Ei me aina päästä varpaisiin samoissa asuissa olla. Siitä tulisi jo ehkä hiukkatirallaa hölmö olo, mutta hyvin usein ollaan samoissa kuoseissa ja väreissä. Monet on vitsailleet, että enää mun mieheltä puuttuu legginssit. Se olis niin hauskaa. Siis kuvitelkaa nyt lähemmäs 190cm mies lettilegginsseihin. Kumma juttu, ettei ole syttynyt idealle.


Pukeudutteko te samanlaisiin vaatteisiin kun teidän muksut?


maanantai 3. huhtikuuta 2017

Rairuohon istutus vaippaan ihanan värikkäästi

Me istutettiin tänään rairuoho Leon kanssa. Jouluna istutin hyasintin tällä tavalla ja ihmeen hyvin se säilyi hengissä. En viitsinyt taaskaan ostaa multaa näin pienien istutusten takia, joten käytettiin kotoa jo löytyviä tarvikkeita. Muutenkin tämä on mielestäni nätimpää kirkkaassa lasipurkissa kuin multa. Pidempiaikaiseen istuttamiseen tuskin kuitenkaan sopii? Mene ja tiedä. 


Leo osallistui mielellään tähän puuhaan. Tosin tyhjensi puolet yhdestä pastaväripurkista pöydälle sillä välin kun kävin hakemassa muut tarvikkeet. En kai voi syyttää kuin itseäni. Olihan  se aika houkuttelevasti siinä suoraan näppien tuntumassa. Sotkua tuli odotettua enemmän, jonka takia lastenhuoneen pöydän pinta on nyt täynnä sinisiä ja vihreitä roiskeita, mutta eipä tuo mitään haittaa. Ihan hauskan näköiset.


Tähän tarvitset:

- Purkkeja istutukseen. Me käytettiin pilttipurkkeja.
- Vaipan tai kaksi
- Elintarvikeväriä
- Rairuohon siemenet 


Vaippojen sisällä on sellaista imevää valkoista vanua kun sen leikkaa auki. Sekoitin pastavärejä veteen, jonka jälkeen kastelimme vanun värissä. Kannattaa vähän silputa vanua sormissa ennen purkkiin laittamista, koska se painuu muuten sellaiseksi isoksi kököksi. Lopuksi ripottelimme siemenet päälle ja painelimme niitä hieman kiinni vanuun. 


Sitten jännitetään lähteekö nämä kasvamaan. :)


p.s Täytyy varmaan vielä varmuuden vuoksi peittää elmulla purkit, josko se vauhdittaisi itämistä.