Kaksplus.fi

tiistai 13. kesäkuuta 2017

En jaksanut olla äiti ihan täysillä

Uusi arki on vetänyt mukaansa ihan täydellä linkouksella. Vähän vettyneet aivot on pistetty töihin. Töitä on nyt reilun viikon verran takana. Ostoslistalla ovat olleet lounassalaatit, kurahousut, päiväkotireppu ja nimikointitarrat. Nimikointitarrojen sijaan tosin päädyin sutaisemaan puolihuolimattomasti pojan nimen pesulappuihin. Toimii ihan riittävän hyvin.

Yksi ystävä totesi viikko takaperin, kuinka ei oikein jaksa tottua ajatukseen, että superkotimutsi on aloittanut työt. Haluaisin nyt rikkoa mahdollisen illuusion; en mä mikään superkotimutsi ollut. Ihan standardimallinen äiti, joka yritti ja edelleen yrittää parhaansa, mutta hajoilee aina toisinaan yhtä helposti kuin sohvan nurkkaan piilotettu vanha paahtoleivän pala. Niin kuin kaikkien elämässä – joku päivä sitä jaksaa enemmän, toinen päivä vähän vähemmän.


Vaikka edelleen vähän haikailen kotiäidin aikatauluttomia päiviä, tiedän ettei mulla olisi enää kauaa riittänyt kärsivällisyys olla vain äiti, vaikka "vain" -sana nyt ei varsinaisesti sovi äitiyden kanssa yhteen lauseeseen. Mulla ei enää riittänyt kärsivällisyys hiekkakakkujen taputteluun joka jyvässä läsnäolevana. Lastenlaulut tulivat automaationa. Kirpputorit päiväuniaikaan on jo nähty. Kaikki kirjat on luettu tsiljoona kertaa ja sormiväreistä loppui jo toinen viiden paketti. Ymmärrättekö mitä haen takaa?

Huvittavaa, koska nämä tietyt vaiheet tuntuvat toistuvan kaikilla äideillä. Joskus vaan tulee päivä, kun työelämän ovet tuntuvat vapauden porteilta. Niiden ovien takana nimikyltissä lukeekin mun oma nimi, eikä äiti.


Vaikka jokainen päivä lapsen kanssa on uusi ja erilainen ja kehitys vilisee silmissä, on jokainen päivä silti vähän toistaan muistuttava. Arki oli täydellistä sellaisenaan rutiinien ja unohdettujen kasvisten välissä, mutta aloin kaivata muutoksia – jotain muutoksia siihen ainaiseen haukotteluun ja itsensä unohteluun. Mun seesteisestä pullaäidin olemuksesta oli nyt keväällä jäljellä enää puolet. Mieskin totesi, että mun kynnys hermostua tai ahdistua oli ihan selvästi madaltunut. En jaksanut enää olla äiti ihan täysillä vaan kävin välillä vähän puoliteholla. 

Vielä puoli vuotta sitten mun yksi ahdistuksen aihe oli se, että joku toinen vielä niistäisi mun lapsen nenän tai lohduttaisi kompastumisen jälkeen. Se puolitoistavuotias olikin monessa erilainen kuin tämä nykyinen kaksivuotias. Kaksivuotias on ihastunut päiväkotinsa hoitajaan ja mun sydäntä lämmittää, että samainen hoitaja on juuri se, joka välillä niistää tuon muksun nenää ja lohduttaa kompastunutta. On ihanaa, että päiväkodissa menee niin hyvin. On ihanaa, kuinka työt antavat energiaa. Jaksan lukea niitä samoja kirjoja taas tsiljoonatta kertaa.


10 kommenttia:

  1. Täällä ihan samoja fiiliksiä. <3 Töihin paluu antanut energiaa jaksaa arkea. Vaikka välillä väsyttääkin ja lepo/uni vähempää mitä aiemmin.

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä uuteen arkeen!! :) :)

    Itsellä paluu töihin syksyllä, vaikka ajatuksissani olin palaamassa vasta vuoden päästä syksyllä. Sain kuitenkin työnantajaltani niin hyvän "tarjouksen", että tuuliviiri käänsikin suuntaansa melkein saman tien ja päätös töihinpaluusta oli lopulta helppo.

    Esikoinen oli aikanaan 1v9kk, kun palasin töihin ja kuopus tulee olemaan samanikäinen.

    Vaikka jännittää ja pelottaa, olen myös innoissani tulevasta uudesta arjesta :)

    Hyvää kesää teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa hyvältä! 😊 Aurinkoista kesää teille ja tsemppiä muutoksiin!

      Poista
  3. Niin ihana kuulla että menee hyvin ❤ Tuttuja ajatuksia, esim. tuo hermostumisen kynnys :O

    VastaaPoista
  4. Voi, pystyn niin samaistumaan tähän tekstiin! Kiitos hyvästä tekstistä!

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa kolmen vuoden kotiäitiyden/opiskelun jälkeen samoilta fiiliksiltä. :) Jännityksellä odotan ensi kesää kun palailen mahd töihin. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥